Maakuntaveroa pohtinut komitea jäi erimieliseksi

Komitean mukaan veron tarpeellisuutta tulisi arvioida, kun rahoitusmallista on saatu kokemusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maakuntaveron käyttöönottoa selvittäneen komitean työ jäi erimieliseksi. Neljä jäsentä jätti komitean mietintöön eriävän mielipiteensä.

He olivat perussuomalaisten Arja Juvonen, kokoomuksen Anna-Kaisa Ikonen sekä vasemmistoliiton Pia Lohikoski ja viheiden Mari Holopainen.

Parlamentaarisen maakuntaverokomitean tehtävänä oli selvittää ja arvioida maakuntien verotusoikeutta maakuntien rahoituslähteenä.

Komitean toimeksianto perustui pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan maakuntien verotusoikeus valmistellaan parlamentaarisessa komiteassa.

– Maakuntaverokomitean mietintö on ensimmäinen maakuntaverosta tehty kattava selvitys. On arvokasta, että meillä on nyt asiantuntijoiden tuottamaa tietoa maakuntaverosta, maakuntaverokomitean puheenjohtaja, kansanedustaja Esko Kiviranta (kesk.) sanoo tiedotteessa.

Komitea arvioi maakuntaveroa eri näkökulmista ja tarkasteli sen edellyttämiä muutoksia verojärjestelmään ja verotuloihin perustuvaan tulopohjien tasausjärjestelmään.

Komitean työssä havaittiin sekä maakuntaveron käyttöönoton puolesta, että sitä vastaan puhuvia seikkoja.

Mietinnön mukaan keskeisimmät maakuntaveron käyttöönottoa tukevat argumentit liittyvät alueellisen itsehallinnon vahvistamiseen, taloudellisiin kannustimiin sekä investointien rahoitukseen.

Maakuntaveron käyttöönottoa vastaan puhuvista seikoista keskeisimmät ovat sen työn verotukseen aiheuttama kiristymispaine sekä alueiden eroista seuraavat riskit verotuksen alueellisten erojen kasvuun ja palveluiden yhdenvertaisuuden heikkenemiseen.

Komitea toteaa, että maakuntaveron käyttöönoton tarpeellisuutta tulisi arvioida siinä vaiheessa, kun hyvinvointialueiden rahoitusmallin toimivuudesta on saatu riittävästi kokemusta ja jos niiden tehtäväkenttää mahdollisesti olennaisesti laajennetaan.

Tällöin tulisi tarkastella laajasti julkisen sektorin tehtäviä, rahoitusta ja veronsaajien asemaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)