Ranskan presidentti Emmanuel Macron piti viime tiistaina poikkeuksellisen linjapuheen Euroopan tulevaisuudesta. Poikkeuksellinen se oli siksi, että se sisälsi valtavan määrän konkreettisia ehdotuksia Euroopan kehittämiseksi.
Tiedotusvälineissä huomio on kiinnittynyt euroalueen integraation syventämiseen. En tällä kertaa keskity talouteen, vaan turvallisuuteen. Macronin puheen parhaat osuudet nimittäin liittyivät turvallisuuden rakentamiseen koko Euroopassa, ja hänen linjansa oli aivan oikea.
Kaikkea Macron ei kuitenkaan tohtinut puheessaan sanoa julki. Siksi vedän nyt hänen logiikkaansa eurooppalaisesta puolustuksesta, turvallisuudesta ja maahanmuuttopolitiikasta pari askelta pidemmälle.
Eurooppalaisen turvallisuuden ytimessä on saada Euroopan ulkorajat kiinni. Kyllä: rajat kiinni!
Macron sanoi puheessaan, että maanosalla pitää olla rajat. Se on aivan oikein.
Macron teki selväksi, että meidän on kyettävä putsaamaan kaikki laittomat ja paperittomat siirtolaiset Euroopan unionin alueelta.
Olennainen kysymys on se, miten nämä rajat saadaan tilkittyä niin, ettei kuka tahansa pääse tulemaan rajan yli ja pääse Schengenin turvin Eurooppaan haahuilemaan ja hakemaan turvapaikkaa sieltä, mistä lystää – tai olla hakematta ja jäädä silti haahuilemaan.
Strategia Euroopan rajojen salpaamiseksi on moniulotteinen. Se edellyttää Macronin vaatimaa rajapoliisia, yhteistä tiedustelua, yhteistä turvapaikkapolitiikkaa, laittomien maahanmuuttajien palauttamista, mutta myös armeijaa ja aitoja toimia siellä, mistä ihmisiä Eurooppaan tulee.
Täytyy ymmärtää, että Euroopan todellinen raja kulkee Välimeren tuolla puolen. Samaten Iso-Britannia on ymmärtänyt, että laittomat maahantulijat pitää pysäyttää jo Calais’ssa Ranskassa. Muuten peli on menetetty.
Kun turvapaikanhakija lähtee vaaralliselle matkalleen tuskin merikuntoisella paatilla meren yli Eurooppaan, peli on jo menetetty. Jos nykyiset valtiot eivät kykene pysäyttämään pakolaisveneiden vyöryä Välimeren yli, Euroopan pitää auttaa siinä vaikka pakolla.
Macron on jo aiemmin esittänyt pakolaisleirejä esimerkiksi Libyaan. Tämä on keskeinen osa strategiaa. Euroopan on huolehdittava yhtenä toimijana siitä, että Pohjois-Afrikkaan perustetaan pakolaisleirit, tarvittaessa myös Lähi-Itään. Niille, jotka todella tarvitsevat apua, voidaan myöntää turvapaikka. Kyvykkäille ja halukkaille työntekijöille pitää luoda myös laillisia maahantuloreittejä, kunhan Euroopassa on ensin joustavat ja vapaat työmarkkinat.
Pohjois-Afrikan rauhoittaminen ei ole kuitenkaan pelkkä keskusteluasia. Esimerkiksi Libyassa riehuu edelleen sisällissota.
Jos Eurooppa haluaa suurten puheiden sijaan olla jossain vaiheessa myös tekijä, Eurooppa tarvitsee sotilaallista voimaa – ja uskallusta käyttää sitä silloin, kun sille on tarvetta.
Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä ovat Euroopan takapihoja. On noloa, että Eurooppa tarvitsee aina Yhdysvaltoja pitämään takapihansa kunnossa.
Macron ei turhaan käyttänyt puheessaan sanaa ”interventiojoukot” vaatiessaan Euroopalle omaa armeijaa, yhteistä puolustusbudjettia ja yhteistä puolustusdoktriinia.
Interventiojoukot viittaa sanana siihen, että yhteisiä joukkoja käytetään siellä, missä niille on tarvetta, myös Euroopan rajojen ulkopuolella. Euroopalla pitää olla uskallusta käyttää tarvittaessa sotilaallista voimaa myös Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä tilanteiden rauhoittamiseksi.
Voimankäyttö ei ole kuitenkaan itsessään mikään strategia. Pitää tietää, mihin pyritään.
Macron puhui diplomaattisesti eurooppalaisen kehitysavun viemisestä Afrikkaan, koulutuksesta ja energiayhteistyöstä.
Jos haluamme, että meillä on täällä rauhallista ja hyvä olla myös jatkossa, on meidän varmistettava, että myös takapihallamme voidaan hyvin.
Tämä on ollut Euroopassa tiedossa jo iät ja ajat. Antiikin roomalaisille Välimeri oli Mare nostrum, Meidän meremme. Roomassa ymmärrettiin, että ellei Välimeri ole sisämeri, se on vaara Roomalle. Vaaran sijaan Välimerestä tehtiin Roomalle kukoistava kaupan meri.
Meidän tulee pyrkiä samaan nyt. Emämaa ei ole enää antiikin Rooma, vaan demokraattinen ja vapautta vaaliva Eurooppa. Välimerestä pitää tehdä eurooppalainen sisämeri. Lähi-idän ja Afrikan asiat ovat Euroopan asioita.
Nykyaikana se ei kuitenkaan tarkoita uusia kolonioita. Tärkeintä on ymmärtää yhteinen etu. Välimeren takaisten maiden kanssa pitää tehdä kauppaa ja yhteistyötä, mutta maille pitää asettaa ehtoja.
Tavoitteena pitää kuitenkin olla se, että Välimeren takaiset maat ovat rauhallisia ja että niissä on vakaa hallinto, joka kehittyy ja johon kannattaa investoida.
Afrikka on Euroopalle valtava mahdollisuus, vaikka tällä hetkellä se tuottaa meille lähinnä ongelmia.
Mahdollisuudet valtaviin aurinkoenergipuistoihin Saharassa, teollisuuden investointeihin tai vaikkapa tehokkaaseen ympärivuotiseen maatalouteen.
Euroopan pitää uskaltaa olla itsekäs, sen pitää puhua yhdellä äänellä pehmeästi, mutta aina iso keppi kädessään.
Eurooppalaisten tulee taata Afrikan turvallisuus tarvittaessa kovin ottein. Se on myös Afrikan intresseissä. Kun turvallisuus on kunnossa, ihmiset voivat elää vapaasti ja kauppa käy. Nykyisessä kaaoksessa ei yksinkertaisesti ole vapautta, kauppaa tai hyvinvointia.
Macronin puhe sisälsi kaikki tarpeelliset työkalut menestyvän, kasvavan ja ihmisistä välittävän Euroopan rakentamiseksi. Meidän täytyy uskaltaa tarttua niihin. Välimeri on tällä hetkellä surun ja kuoleman meri, kun se voisi oikealla politiikalla olla rauhan ja kasvun meri – Meidän meremme.
Macronin Mare Nostrum-ajatus pitää toteuttaa
