Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan entinen johtaja Matti Apunen katsoo käynnissä olevaa vaalikeskustelua kummastuneena. Markkinatalouden puolustajat ovat vähissä ja poliitikkojen elämäntapoja seulotaan tiuhan kamman kanssa.
– En muista ihan tällaista atmosfääriä aiemmin nähneeni, Apunen sanoo Verkkouutisten podcastissa.
Apunen on seurannut vaalikampanjaa tarkasti. Hänen kommenttejaan on kuultu Ylen puheenjohtajatenteissä. Apunen on tehnyt havainnon, että poliittinen johtaja osaa Suomessa väitellä mutta ei niinkään pitää puhetta.
– Ne (puheet) ovat esitelmiä ja ohjelmien läpilukua, sitten kerrotaan tarina, että tapasin eläkeläisen, joka kertoi minulle totuuden. Se on vaivaannuttavaa.
Poliittista ilmapiiriä hallitsee Apusen mukaan markkinoiden demonisointi ja poliittisen korrektiuden valvonta, joka näkyy erityisesti ympäristökysymyksissä.
Hänen mukaansa keskustelu esimerkiksi palveluista on hankalaa, koska niiden järjestämistä ja tuottamista on vaikea erottaa ihmisten mielissä.
– Kilpailussa ei nähdä oikeastaan mitään hyvää. Katsotaan, että se on ahneutta ja saalistamista. Se raivo, millä puolustetaan julkista sektoria, on erikoista.
Julkisen ja yksityisen sektorin työnjako on perinteistä vasemmiston ja oikeiston käymää poliittista debattia. Tuoreempana ilmiönä Apunen nostaa esiin niin sanotun identiteettipolitiikan, jossa agendaa käydään läpi ihmisten ykstyiselämän kautta ja jossa ihmisiä jaetaan hyviin ja vähemmän hyviin.
– Jos et istu annettuun poliittisesti korrektiin elämäntapamuotoon, niin sinussa täytyy olla ihmisenä jotain vikaa. Se on vallankäyttöä omista poliittista lähtökohtdista, Apunen huomauttaa.
Hänen mielestään teknologiset ratkaisut ovat ympäristökysymysten ytimessä, eivät ”uudet keskusvalvomot”. Keskusteluilmapiiri on Apusen mukaan kovin yksitotista.
– Se, että saadaan sanoa mitä tahansa hyvien aikomusten nimissä, vaivaa minua paljon. Siitä tulee tällainen totalitaarinen ajatusrakennelma. Kaiken tulee alistua tälle ajattelulle – tai jos sanoo poikkeavasti – on heti merikotkien tai järvien puhdistamista vastaan. Se on väärin.
Apusen mukaan vaalien loppusuorasta voi tulla vielä kiinnostava. Seuraavan hallituksen ykköstehtäväksi hän näkee työlllisyyden nostamisen, mikä vaatii työmarkkinoiden pelisääntöihin uudenlaista ajattelua.
– Jos haluamme saada aikaiseksi 75 prosentin työllisyysasteen, joka on kaikkien todistusten mukaan välttämätöntä, se ei tule mitenkään itsestään. Jos emme pysty yhtään haastamaan tätä kolmikantaa, tätä näkymätöntä ylähuonetta, kuten Juhana Vartiainen hyvin sanoo, emme saa mitään eteenpäin.