Matti Vanhanen MT:lle: Kriisin laskua liioitellaan

Valtiovarainministeri muistuttaa, että hintalappu on kansalaiselle 133 euroa kolmen vuosikymmenen aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) laski Maaseudun Tulevaisuudelle, mitä koronakriisin aiheuttaman velan maksaminen pois käytännössä tarkoittaisi.

– En tiedä riittääkö minulla laskukoneessa nollat, mutta jos lasken paljonko on 20 miljardia jaettuna ensin viidellä miljoonalla kansalaisella ja sen jaan vielä 30 vuodella niin jää 133 euroa. Sukupolven ehkä rankimmasta yksittäisestä kriisistä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Vanhanen pitää ylimitoitettuna näkemystä siitä, että koronakriisi olisi valtava maksutaakka tuleville sukupolville.

–Koronakriisin lasku on 133 euroa vuodessa. Nämä aina pitää suhteuttaa.

Maailmantalouden epävarmuuksista huolimatta Vanhanen haluaa, että Suomi on se, joka on kriisiä etunenässä selvittämisessä.

– Ei saa nostaa käsiä pystyyn ja antautua. Ollaan itse ohjissa ennemmin kuin kyydissä, Vanhanen toteaa.

Vanhasen mukaan tärkeää oli, että epidemian leviäminen saatiin hillittyä. Sen leviämisestä ei hänen mukaansa olisi seurannut mitään parempaa tuleville sukupolville.

– Pitää ennemmin miettiä kuinka paljon on hyötyä tuleville sukupolville syntyy niistä ratkaisuista, joita nykyinen sukupuoli tekee. Esimerkkinä Kemiin tehdään iso tehdas, josta korjataan vielä 40 vuoden päästä yhteiskunnalle hyötyä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS