Politiikan ammattilaiset ja tarkkailijat ovat julistaneet jaon vasemmistoon ja oikeistoon vanhentuneeksi. Uudeksi jakolinjaksi on ehdotettu yleismaailmallisten liberaalien ja kansallismielisten konservatiivien vastakkainasettelua.
Oma käsitykseni on toinen. Jako vasemmistoon ja oikeistoon on selkiytynyt ja halkoo koko maailmaa lännestä itään, Euroopasta Afrikkaan, Amerikasta Aasiaan.
Mitä on vasemmisto, mitä oikeisto? Roger Scruton on osuvasti kiteyttänyt Ranskan suuresta vallankumouksesta alkaneen vastakkainasettelun.
Vasemmisto jatkaa Jakobiinien aloittamaa vanhan maailman murskaamista ja tulkitsee vapauden jatkuvaksi vapautumiseksi alistavan systeemin sortavista rakenteista. Tavoitteena on kaikkien ihmisten – pian myös muiden lajien – tasa-arvo, joka saavutetaan tasaamalla kaikki arvoerot – olkootpa ne perinnöllisiä, sosiaalisia, taloudellisia tai kulttuurisia.
Oikeistolle valistusajan suurten vallankumousten tuoma vapaus tarkoittaa vapausoikeuksia ja sitä ettei kukaan ole toisen orja. Jokainen on itsenäinen täysvaltainen kansalainen ja ansaitsee saman kunnioituksen kuin jokainen toinen. Tasa-arvo puolestaan on jokaisen vapaan kansalaisen tasa-arvoisuutta lain edessä. Ei erioikeuksia, ei erivapauksia, vaan samat oikeudet ja velvollisuudet kaikille.
Vasemmisto haluaa poistaa maailmasta kaunan ja katkeruuden poistamalla ihmisten – ja nyt jo tosiaan lajienkin – arvo- ja arvostuserot. Kuten Scruton huomauttaa, voi kuitenkin olla, että sitten kun kaikki sortavat rakenteet on purettu, ”mahdollisuuksien tasa-arvo” on täydellistä ja jokainen saa toteuttaa itseään yhtä vapaasti, esiin nousevat jälleen kauniit ja älykkäät, vahvat ja kyvykkäät, joita kadehditaan ja ihaillaan, kuten ennenkin.
Siksi vasemmistolainen tasanjakohanke on aina kesken.
Vasemmisto vs. oikeisto
Kun tarkkailee poliittista julkisuutta, huomaa pian, että juuri nämä samat toisistaan poikkeavat perustulkinnat ottavat yhteen eri asiakysymyksissä ja aihepiireissä. Vasemmisto haluaa, että valtio johtaa yhteiskuntaa ja ihmisten kyvykkyydestä johtuvat erot tasataan, oikeisto haluaa, että vapaat kansalaiset luovat yhteiskunnan, jonka rikkauteen kuuluu myös arvoeroavaisuuksia esimerkiksi pätevyyden ja jäsenyyden nojalla. Vasemmiston mielestä demokratia on sitä, että arvopohja yhtenäistyy ja kaikki ajattelevat korrektisti, oikeiston mielestä demokratia on sitä, että jokainen on oman itsensä arvojohtaja ja ajattelee omilla aivoillaan.
Valistuksen jälkeisessä lännen historiassa kansalaisyhteiskuntaa, individualismia, yksilön vastuuta ja vapautta puolustavat suuntaukset ovat saaneet vastaansa valtiojohtoiset, kollektivistiset, autoritääriset ja pehmeän totalitaristiset suuntaukset. Arvopohjan yhtenäistämistä tavoittelevat ovat aina yrittäneet vaientaa kansalaisten arvovapauden varjelijat. Olkootpa asialla sosialistit tai kansallissosialistit, sosiaalidemokraatit tai kommunistit, perimmäinen hanke on aina sama ja sen vastavoima on aina individualistinen liberaali moniarvoisuus.
Tänäänkin oman aikamme jakobiinit niin puolueissa kuin uusissa kansanliikkeissä haluavat pakottaa koko maailman siihen, mikä heidän mielestään on hyvän ihmisyyden standardi ja oikeistolaiset liberaalit sanovat ei, jokainen ihminen omistaa elämänsä ja valitsee itse.
Selkeimmillään tämä pakkovaltaisen kollektivismin ja vapaan individualismin kamppailu kiteytyy kommunistisen Kiinan ja liberaalin lännen väliseksi järjestelmien kilpailuksi. Kuten Yhdysvaltain hallinto tänä kesänä on todennut, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata kommunistisen puolueen johtaman Kiinan aloittamaan maailmanvalloitukseen. Uusi kylmä sota on kova tosiasia ja se tulee määrittämään koko maailman poliittista ilmapiiriä tällä vuosisadalla.
Kun kovaa totalitarismia edustava kommunistinen kollektivismi ja vapaata yhteiskuntaa edustava liberaali individualismi ottelevat maailman herruudesta, kyseessä on nimenomaan vasemmiston ja oikeiston suuri – kenties lopullinen – kamppailu globalisaation luomassa tilassa, johon ei mahdu kahta johtavaa suurvaltaa.
Yleismaailmallisia toivekuvia vaalivat hyväuskoiset vasemmistoliberaalit olettivat, että kohta kaikki kansat ja valtiot kulkevat käsi kädessä kohti lopullisen tasa-arvon onnelaa, mutta nyt näemme, että maailma jakautuu kahtia jakobiinisen totalitarismin ja vastuullisen individualismin voimain mittelyksi. Lännessä tämä tarkoittaa sitä, että aloite siirtyy oikeistolle, koska vasemmisto on kyvytön vastaamaan kommunistisen Kiinan brutaaliin haasteeseen.
Vasemmiston retoriikka nielty?
Suomessa vasemmiston ja oikeiston erottelua vaikeuttaa se, että meille ei koskaan ole kehittynyt vahvaa poliittista individualismia. Kotia, uskontoa ja isänmaata arvoinaan pitäneet perinteiset oikeistolaiset ovat olleet snellmanilaisen kollektiivisen valtiopersoonan asioita hoitavia vastuunkantajia, jotka suomettumisen, 1960-luvun käänteiden ja vahvan hyvinvointivaltion aikakaudella ovat yhteiskuntarauhan vuoksi sopeutuneet vasemmiston aloitteisiin ja muuttuneet de facto sosiaalidemokraateiksi.
Klassiseen liberalismiin, yksilön vastuuseen ja läntisen kulttuurin korkeisiin arvopäämäärin uskovan oikeistolaisen ajattelijan on Suomessa hyvin vaikea löytää puoluetta. Usein joutuu kysymään, onko kokoomuksestakin tullut – vähän niin kuin vahingossa – vasemmistopuolue?
Otan muutaman esimerkin.
Julkisen sektorin supistamisen sijasta kokoomuslaiset talousrealistit puhuvat työllisyysasteen kohottamisesta laajan hyvinvointivaltion turvaamiseksi. Tämähän on klassista sosiaalidemokratiaa. Kun esiin nousee julkisen talouden kestävyysvaje ja velkaantumiskierteen katkaiseminen, kokoomus ei ehdota laajamittaisia säästötoimia, vaikka käsillä olisi historiallinen momentum leikata valtion kuluja, keventää verotusta ja karsia passivoivaa sosiaalihuoltovaltiota.
Talousoikeistolainen ajattelija perustelisi leikkauksia sillä, että ihmisille jää enemmän varoja omaan käyttöön, kun valtio ei pakkolunasta niitä sosiaalidemokraattisen tulontasauksen käyttöön.
Aloittaa voisi lakkauttamalla yleisen asumistuen, josta kertyisi heti säästöjä puolitoista miljardia. Aikuiset ihmiset tekisivät enemmän töitä ja maksaisivat itse omat asumiskulunsa, mikä ei ole liikaa vaadittu täysivaltaisilta työkykyisiltä kansalaisilta. Työkyvyttömiä, sairaita, vähävaraisia vanhuksia ja toisaalta myös moitteetta opintojaan suorittavia opiskelijoita voidaan auttaa erityisillä harkinnanvaraisilla asumistuilla.
Oireellisesti on vasemmistolaisen sosiaalietiikan uuskieli tarttunut myös kokoomuslaiseen puheenparteen. Vasemmistofilosofisen uuskielen käsitteillähän ei pyritä kuvaamaan todellisuutta, vaan luomaan ihannekuvia, joita ei koskaan saavuteta, koska siten vasemmistolaiselle politiikalle on aina perustelu. Suhteellinen köyhyys häviää vasta, kun kaikki tulot tasataan, ja mahdollisuuksien tasa-arvo saavutetaan vasta, kun kaikki ovat yhtä kyvykkäitä oppimaan. En ymmärrä, miksi oikeistolaisessa puolueessa olisi tarve käyttää tällaisia ideologisen uuskielen käsitteitä.
Uudessa tavoiteohjelmassaan kokoomus kuitenkin ehdottaa, että julkisen vallan toimesta ongelmanuoria autetaan jo ennen peruskoulua ja maksutonta varhaiskasvatusta annetaan kaikille 3-5 vuotiaille. Oikeistolaisena pidetty puolue uskoo siis logiikkaan, joka voisi olla vasemmistoliiton ohjelmasta: ”Jos jo ennen peruskoulua jää tiedoissa, taidoissa ja sosiaalisissa kyvyissä ikätovereistaan jälkeen, takamatkaa ehtii aikuisikään mennessä kertyä niin paljon, ettei mahdollisuuksien tasa-arvo toteudu.”
Itse olen varma, että mahdollisuuksien tasa-arvo ei koskaan toteudu, sillä koulumenestykseen vaikuttaviin tekijöihin, siis geneettisen perimään, kodin kulttuuripääomaan ja yksilön luonteeseen ei voi valtiojohtoiselle politiikalla – onneksi! – vaikuttaa. Tämän vuoksi koulutustaso edelleen vahvasti periytyy, eikä se ole yllätys kenellekään muulle kuin vasemmistolaiselle, joka uskoo voivansa tasata kaikki luonnon ja vapaan yhteiskunnan luomat erot.
Muitakin esimerkkejä kokoomuslaisen puheen vasemmistolaistumisesta voidaan antaa. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kun vuonna 2018 muisteltiin sadan vuoden takaista kansanvallan vastaista sosialistista vallankumousta ja sen kukistamista, kaikki puolueet sitoutuivat sovittelevasti puhumaan vapaussodan, itsenäistymissodan ja kansalaissodan sijasta ”sisällissodasta”, jossa oli kaksi yhtä oikeutettua osapuolta. Tämähän ei ole totta, sillä vuonna 1918 Sosialidemokraattinen puolue ja sen vastuulliset toimijat vallankumousorganisaatiossa syyllistyivät yleisillä vaaleilla valittua eduskuntaa ja kansanvaltaa vastaan suunnattuun valtiopetokseen, joka sai innoituksensa ja tukensa Venäjän bolsevikkivallankumouksesta.
Näin jopa vuoden 1918 muistelossa suomalainen sivistysoikeisto on täysin rähmällään ja puhuu vasemmiston kieltä. Miksi ihmeessä?
Voiko oikeistosta tulla puheenjohtaja?
Oikeistolaisen ajattelun katoaminen on Suomessa ollut erityisen tuntuvaa, mutta ilmiö liittyy älyllisesti vahvan kansainvälisen uusvasemmiston vaikutukseen, johon on syytä palata myöhemmin.
Tärkeää on tunnistaa, että vasemmistolla on ollut historiallinen aloite, koska sillä on jakobiiniset päämääränsä, joita kohti se pyrkii kaikin mahdollisin keinoin.
Vasemmistolle Suuri Tavoite antaa melkein uskonnollista voimaa. Taistelu jatkuu, uusia sortomekanismeja ja uusia pelastettavia uhreja löytyy koko ajan lisää. Viimeisimpänä hullutusten kohteena on ollut biologinen sukupuoli, tuo hirveä alistajamme, josta vihdoin saamme konstruktivistisen opin avulla vapautua. Kenties piankin kaikissa päiväkodeissa sovelletaan intersektionaalista feminismiä ja sukupuolineutraalia kasvatusta, ettei kenenkään lapsen täydellinen määrittelyvapaus tule loukatuksi. Siinäpä olisi uusille sukupolville todellista mahdollisuuksien tasa-arvoa!
Vasemmistolaiset uskovat asiaansa ja mikään ei saa tulla sen tielle. Tästä määrätietoisesta omistautumisesta oikeisto voisi vähän oppiakin.
Jos haluamme pelastaa yksilön vastuuseen ja vapauteen nojaavan liberaalin demokratian ääriliikkeiltä ja vierailta autoritäärisiltä vaikutuksilta, meidän on vähennettävä valtiojohtoisuutta, suojeltava moniarvoista vapaata yhteiskuntaa ja vahvistettava länsimaista korkeakulttuuria.
Tämä läntisen kulttuurin pelastusliike ei tule tapahtumaan vasemmiston toimesta, joka suuntautuu valtiojohtoiseen arvopohjan yhtenäistämiseen, sosiaalisten erojen häivyttämiseen, taiteen, kirjallisuuden ja tieteen korkeiden traditioiden purkamiseen ja kulttuuristen arvohierarkioiden romuttamiseen – tasa-arvon nimissäpä tietenkin. Jos vasemmistolainen kaunamoraali saa melskata, se ajaa länsimaisen kulttuurin niin alas, että keskusjohtoisen kommunistisen Kiinan on helppo saavuttaa maailmanherruus.
Mutta mitä oikeiston historiallinen aloitteellisuus voisi tässä tilanteessa tarkoittaa? Miten oikeistosta tulisi liike, jolla on uusia sukupolvia mukaansa tempaava arvopäämäärä?
Voisiko oikeisto siis muuttua johtavaksi älylliseksi voimaksi, jolla on oma kieli ja oma visionsa?
Yritän vastata näihin kysymyksiin tässä blogissani myöhemmin.
