Tärkeintä kriisinhoidossa on toivon luominen.
Kun kirjoitin edellisen kolumnin, elin aivan normaalia elämää. Kuten uutisissa kerrottiin, jouduin joulukuun alussa täysin satunnaisen henkilön pahoinpitelemäksi, minkä seurauksena olen nyt ollut kolme kuukautta sairaalassa, enkä tällä hetkellä vielä varmasti tiedä, milloin pääsen kotiin.
Kuntoutuksessa asetettu tavoite on kesän jälkeen, mutta kukaan ei pysty sitä varmasti lupaamaan. Silti tavoite on henkisesti ehdottoman tärkeä. Sitä vahvistaa erinomainen hoito ja kuntoutus sekä asetetut pienet välitavoitteet. Olennaista on, että minulla on tunne siitä, että kokonaisuus on hallussa, vaikka edessä on vielä monta vaihetta ja välietappia, todennäköisesti myös takapakkeja. Tavoite on asetettu syksyksi. Kukaan ei tätä varmasti pysty lupaamaan, mutta tavoite on minulle henkisesti ehdottoman tärkeä.
Toivon tunnettani vahvistaa erinomainen hoito. Kuntoutus täällä Husin Laakson sairaalassa sisältää jatkuvasti pieniä välitavoitteita, joiden avulla voin seurata suunnitelmaa, joka tähtää kävelyyn. Parasta on se, että minulla on tunne siitä, että täällä asiat ovat hallussa, kuntoutuksen kokonaisuus on hallussa. Epävarmuudesta huolimatta kuntoutuksen eteneminen luo uskoa ja toivoa. Minä vielä kävelen.
***
Uskon luomisessa onnistuttiin aikoinaan myös 90-luvun erittäin syvässä lamassa. Silloin hallitus näytti näkevän vaikeiden päätösten keskellä yhtä päivää pidemmälle ja ymmärtävän kokonaisuuden: sen, että laman jälkeen tarvitaan toimia, joilla pystytään palaamaan normaalitilaan. Työttömyys saadaan alas. Sitten alkaisi nousukausi.
Eli silloinen hallitus onnistui luomaan jaetun käsityksen siitä, että kovat ratkaisut ovat välttämättömiä matkalla kohti hyviä aikoja. Silloin pystyttiin katsomaan yli päivittäisen laastaripolitiikan ja luomaan ihmisille toivoa, että kun tämän kestää, niin on jotain, mitä odottaa. Tämän toivon luominen oli erittäin tärkeää siinä, että suurin osa ihmisistä pystyi kestämään 90-luvun erittäin vaikeat ajat nousematta kapinaan ja hajoamatta henkisesti.
Koronakriisin osalta nykyinen hallitus on onnistunut tähän saakka hyvin. Tiedotus on ollut onnistunutta. Haasteet ovat kuitenkin edessä. Ihmiset joutuvat lomautetuiksi, ja tulee konkursseja ilman tuulahdusta paremmasta tulevaisuudesta – varsinkin kun koronakriisin loppumisesta ei ole mitään tietoa. Se, mitä nyt tarvittaisiin kiireesti, olisi hallituksen näkemys siitä, miten mahdollisimman hyvin toivumme normaalitilaan kriisin jälkeen.
Hallituksen tulisi aikaistaa kaikki infra-, tie- ja raideinvestointinsa siten, että ne alkavat heti, kun kriisi on edes vähän ohi. Tämä sen takia, että talous on pakko saada heti isosti liikkeelle. Että hallitus pystyisi esittämään näkemyksensä siitä, miten toivumme, loisi juuri sitä tarvittavaa toivoa muuten ankeisiin päiviin. Sillä annettaisiin voimaa ihmisille.
Ihan samalla tavalla kuin itselleni luo toivoa kaikki pienet tavoitteet matkalla kohti kävelyä. Vaikka ajankohta sille, milloin kävelen, on varmasti yhtä epäselvä kuin koronakriisin loppuminen.
Mutta matkan tekeminen kohti päämäärää pitää minut henkisesti kunnossa täällä sairaalassa, jossa päivät muuten ovat hyvin yksitoikkoisia.
