Kun valtiot käyvät kamppailua vaikutusvallasta, myös lait ja sopimukset ovat väistämättä osa taistelutannerta, arvostettu brittiläinen kansainvälisen oikeuden asiantuntija Aurel Sari toteaa.
Sari esittää arvionsa Suomeen viime vuonna perustetun Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen äskettäin julkaisemassa raportissa.
Hän kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota tiettyihin oikeudellisiin kynnyksiin ja niiden mahdolliseen väärinkäyttöön. Sellaisia ovat esimerkiksi YK:n peruskirjan määräys, jonka mukaan valtiolla on oikeus itsepuolustustarkoituksessa tapahtuvaan voimankäyttöön vain silloin, kun sitä vastaan kohdistuu ”aseellinen hyökkäys”. Vastaavasti järjestyksen ylläpitämisestä on lupa edetä sodankäyntiin vain, jos kyseessä on ”aseellinen konflikti”.
– Ajatellaanpa Naton peruskirjan viidennen artiklan yhteistä puolustustakuuta. Määräys koskee tilannetta, jossa tapahtuu ‘aseellinen hyökkäys’. Vastustaja, joka on valmis yhdistämään intensiteetiltään sotilaallista hyökkäystä vähäisempää voimankäyttöä sisältäviä kumouksellisia toimia, voi siis kyetä edistämään strategisia tavoitteitaan provosoimatta voimakkaita vastatoimia puolustusliiton taholta, Sari huomauttaa.
– Oikeudelliset käsitteet ja kynnykset ovatkin hybridiuhkien kannalta keskeisessä asemassa. Se, että oikeudelliset kynnykset ovat haavoittuvaisia hyväksikäytölle, korostaa yhtä kansainvälisten suhteiden kestodilemmaa: ei voi väistää sitä, että kansainvälinen oikeus on poliittinen projekti, joka on vieläpä manipuloitavissa puolueellisiin tarkoituksiin.
Venäjän sotilasoperaatio Krimillä ja Ukrainalle kuuluvan niemimaan liittäminen Venäjään alkuvuodesta 2014 ovat tästä Sarin mukaan erinomainen esimerkki. Vaikka toimet rikkoivat räikeästi YK:n peruskirjan velvoitteita, presidentti Vladimir Putin väitti aivan muuta.
Maaliskuussa 2014 pitämässään puheessa Putin selitti, että Venäjän asevoimat eivät olleet edes tunkeutuneet Krimille, vaan olivat jo siellä kansainvälisen sopimuksen nojalla.
– Emme ylittäneet asevoimiemme Krimillä olevan henkilöstön 25[nbsp][nbsp]000 sotilaan rajaa, koska sellaiseen ei ollut tarvetta, Venäjän Mustanmeren laivaston tukikohtasopimukseen viitannut Putin oli tuolloin todennut.
Lausunto oli Sarin mukaan vilpillinen ja sivuutti sen olennaisen tosiasian, että tukikohtasopimus ei antanut venäläisjoukoille oikeuttaa ottaa niemimaata hallintaansa.
– Joukkojen sijoittamista koskevaa sopimusta rikkoi heidän toimintansa, ei heidän lukumääränsä. Putinin kommentit voi siis nähdä parhaassa tapauksessa yrityksenä verhota kansainvälisen oikeuden häikäilemätön loukkaus laillisuuden kaapuun, Sari sanoo.
Länsi ei saa jäädä toimettomaksi
Kylmän sodan jälkeisen yksinapaisen maailmanjärjestyksen tilalle on Aurel Sarin mukaan tullut asetelma, jossa Venäjän ja Kiinan kaltaiset valtiot pyrkivät vahvistamaan asemaansa kansainvälisen oikeuden vakiintuneista läntisistä tulkinnoista piittaamatta. Kiinan osalta tästä kertoo muun muassa maan asevoimien aggressiivinen toiminta Etelä-Kiinan merellä.
Kun tietyt maat ovat valmiita väärinkäyttämään kansainvälistä oikeutta välineenä omien intressiensä edistämiseen perinteisten sotilaallisten keinojen sijasta, länsi on Sarin mukaan vakavien haasteiden äärellä.
Kyetäkseen vastaamaan niihin lännen on hänen mukaansa tunnustettava, että oikeus on kilpailtu alue samaan tapaan kuin maa, meri, ilma tai kyberavaruus. On myös otettava huomioon ne uhat, joita oikeuden väärinkäyttö koko kansainvälistä oikeusjärjestelmään kohtaan muodostaa. Niitä vastaan olisi kyettävä puolustautumaan keinoin, jotka eivät ole ristiriidassa läntisten arvojen ja oikeuskäsityksen kanssa.
Sari suosittaa raportissaan länsimaita ryhtymään konkreettisiin toimiin useilla osa-alueilla, joista ensimmäinen on oikeudellinen varautuminen.
– Siihen liittyy paremman ymmärryksen saavuttaminen vastustajien oikeudellisista strategioista sekä yleisemmin oikeudellisen kilpailun välineistä ja menetelmistä.
– Se myös edellyttää vihamielisten oikeudellisten toimien ja narratiivien seurantaa ja sitä, että liittolaiset jakavat keskenään parhaita käytäntöjä niiden torjumiseksi, Sari sanoo.
Hänen toinen suosituksensa koskee oikeudellisen resilienssin ja torjuntakyvyn vahvistamista. Ei riitä, että kansalliset oikeusjärjestelmät ja -instituutiot kykenevät pitämään puolensa vihamielistä oikeudellista toimintaa ja narratiiveja vastaan.
– Niiden on myös pystyttävä tarjoamaan säädöspohja, joka mahdollistaa tehokkaan ja ajantasaisen vastauksen hybridiuhkiin.
Kolmas Sarin esiin nostama osa-alue on kyky oikeudelliseen puolustukseen. Sillä hän tarkoittaa oikeusjärjestelmän ja oikeusvaltiojärjestelmän suojaamista vihamielisiä vaikuttamispyrkimyksiä vastaan.
– Se vaatii sellaisten prosessien ja kyvykkyyksien luomista, joilla voidaan riistää vastustajalta ne hyödyt, joita se voi saavuttaa hyödyntämällä oikeutta epäsymmetrisenä vaikuttamisen välineenä, Sari toteaa.
Exeterin yliopiston kansainvälisen oikeuden keskuksen johtajana toimiva tohtori Sari on laatinut raporttinsa hybridiosaamiskeskukselle yksityishenkilönä. Hän on viime vuosina kirjoittanut samasta aihepiiristä laajasti alan akateemisiin julkaisuihin ja toteuttanut siihen liittyviä tilaustutkimuksia muun muassa Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen ja Britannian puolustusministeriön toimeksiannosta.
