– Voin vakuuttaa teille, että ensi keväänä ja viimeistään elokuussa te tulette yllättymään siitä, minkä määrän laskettuja työpaikkoja, lisättyä työllisyyttä, tämä hallitus tulee viemään eteenpäin.
Näin totesi pääministeri Antti Rinne (sd.) kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkäselle eduskunnassa torstaina. Mykkänen oli tivannut pääministeriltä hallituksen työllisyyskeinoista. Niiden puute kävi jälleen ilmeiseksi, kun eduskunnan tietopalvelun riippumaton laskelma paljasti hallituksen päätösten vähentävän työllisyyttä noin 5[nbsp]000 hengellä. Saman laskelman mukaan kokoomuksen vaihtoehtobudjetti toisi taas kymmeniätuhansia työllisiä lisää. Luvut ovat myrkkyä hallitukselle, joka on luvannut lisätä työllisyyttä 60[nbsp]000 hengellä, kasvattaa työllisyysasteen 75 prosenttiin sekä panna julkisen talouden tasapainoon vuoteen 2023 mennessä.
Lupauksien kylkeen ei tarjottu aikanaan hallitusohjelmassa juurikaan konkreettisia keinoja. Moni epäilijä ennusti jo tuolloin, että yhtälö käy vielä hallitukselle kalliiksi. Sen toteutumista nimittäin mitataan yllä kuvatun kaltaisilla laskelmilla. Ne tuppaavat mallintamaan korulauseiden ja ”tilastojen taakse” jäävien asioiden sijasta kylmästi työnteon kannustimia. Jos työmarkkinajärjestelmä yleissitovuuksineen ja joustamattomuuksineen pysyy pyhänä, jää valtaapitävän työkalupakkiin näillä vaikutuslaskelmilla lähinnä keinoja, joita ainakin valtaosa tämän hallituksen puolueista nimittää mielellään työttömien kurittamiseksi.
Asiaa hankaloittaa entisestään se, että Antti Rinteen hallitus on sitonut talouspolitiikkansa raamit työllisyystavoitteeseensa. Sen pitäisi olla vähintään puoliksi täytetty ensi vuoden elokuuhun mennessä. Tuolloin tulisi siis löytyä 30[nbsp]000 uutta työllistä, tai kuten pääministeri Rinne totesi, ”laskettua työpaikkaa”.
Uudet hallitusneuvottelut
Mikäli hallitus pystyy esittelemään keinot, joilla -5[nbsp]000 työllistä kääntyy riippumattomissa arvioissa +30[nbsp]000 työlliseen, voidaan yllättyneiden joukkoon lukea Kai Mykkäsen ja muiden kokoomuslaisten lisäksi myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan komissio.
IMF ilmoitti tällä viikolla, ettei se usko hallituksen pääsevän tällä menolla välitavoitteeseensa. Nykyisellä menokehyksellä ei voitaisi siis jatkaa. IMF:n raportissa todetaan, että hallitus joutuu tekemään tässä tilanteessa säästöjä noin 1,36 miljardin euron edestä. Komissio taas varoitti, että ensi vuoden budjetti voi rikkoa EU:n taloussääntöjä.
Jos hallitus haluaa pitää lupauksensa edes julkisen talouden tasapainosta, pitää taloutta siis hyvin todennäköisesti sopeuttaa pian melkoisella summalla. Kansankielellä tämä tarkoittaa leikkauksia tai veronkorotuksia. Pääosin vasemmistolaista talousajattelua edustavan hallituksen kohdalla on helppo kuvitella, että valinta kallistuisi mieluummin veronkorotuksiin. Tästä on nähty jo merkkejä. Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson vihjasi hiljattain, että listaamattomien yritysten osinkoverotusta tulisi tarkastella, jos 30[nbsp]000 uutta työllistä ei saavuteta elokuuhun mennessä.
Verojen lisääminen voi kuitenkin osoittautua hallitukselle vielä leikkauksiakin karvaammaksi. Verotuksessa hätyytellään monen äänestäjän kipurajaa, eikä asiaa auta se, että yli miljoonan kuntalaisen veroprosentti on jo valmiiksi nousemassa historiallisen vaikeassa tilanteessa olevan kuntatalouden takia. Yli 0,5 prosenttiyksikön kunnallisveron korotuksia nielevien keskustaa äänestävien muuttotappiokuntien asukkaiden mielipidettä veronkorotuksiin lienee turha edes kysyä.
Elokuun tilinpäätöksen lähestyessä on myös hyvä muistaa, että punavihreässä kokoonpanossa kannatuksensa kanssa kipuileva keskusta lähti hallitukseen muun muassa sillä ehdolla, että talous tasapainotetaan ja ettei yrittäjien verotukseen kajota. Ei mikään ihme, että keskustalainen valtiovarainministeri Mika Lintilä on ryhtynyt hallituksen talouspolitiikan unilukkariksi muutenkin kuin viran puolesta.
Lukujen ja poliittisten realiteettien valossa näyttääkin siltä, että pääministeri Antti Rinteen elokuun yllätys eivät ole rakenteelliset uudistukset ja positiiviset työllisyysluvut vaan eräänlaiset uudet hallitusneuvottelut. Niissä on tunnustettava, että keisarilla ei ole vaatteita – taloutta ei saada tasapainoon, eikä työllisiä tule lisää, ja päätettävä käytännössä uudesta ohjelmasta.
Pessimistin horisontissa siintää jo lisää velkaa ja veroja pienenevän työllisten joukon kannettavaksi.
