Mielipidetiedusteluissa entinen varapresidentti Joe Biden on kuronut etumatkan monissa vaa’ankieliosavaltioissa. Vaikka myös vuoden 2016 vaaleissa demokraattiehdokas Hillary Clinton johti viimeisissä gallupeissa, oli Donald Trumpin voitto neljä vuotta sitten huomattavasti todennäköisempi kuin nyt. Monet yhdysvaltalaiset ovat kyllästyneitä presidenttiinsä, eikä Euroopasta katsoen ole täysin mahdotonta ymmärtää syitä siihen.
Vaalien lopputulosta ei kukaan silti tiedä etukäteen. Trumpin voittoon riittää, että hän kääntää itselleen sellaiset osavaltiot, joissa hän on gallup-keskiarvoissa 1-3 prosenttiyksikköä Bidenin jäljessä. On täysin mahdollista, että Trump jatkaa presidenttinä – tai hävitessään saattaa jopa toimia tavalla, joka syöksee Yhdysvallat suureen sisäiseen epävakauteen.
Kuluneen Trumpin ensimmäisen kauden Eurooppa on katsonut presidentin tekemisiä huolestuneena. Transatlanttinen yhteistyö ei ole Trumpin ajatuksissa totuttua hyvää ja kaunista, vaan enemmänkin pahaa ja ankeaa. Samaan aikaan lämpimiä sanoja on riittänyt diktaattoreille idässä ja etelässä.
Euroopan ja Yhdysvaltain transatlanttinen suhde ei kuitenkaan ole riippuvainen vain yksittäisestä presidentistä tai hänen twiiteistään. Sen haasteet eivät alkaneet Trumpin valinnasta, vaan taustalla vaikuttavat monet kehityskulut, joista osa oli nähtävillä jo Barack Obaman presidenttikausien aikana.
Trumpin perintö
Kun Trumpin kautta aikanaan arvioidaan historiankirjoituksessa, tullaan se luultavasti näkemään Yhdysvaltain kiistattoman globaalin hegemonia-aseman päätöksenä. Yhdysvallat on Trumpin aikana vähentänyt aktiivisuuttaan kansainvälisissä järjestöissä, vetänyt joukkoja kriisipesäkkeistä ja välttänyt uusia väliintuloja.
Vaikka kehitys on osin seurausta Trumpin ja tämän hallinnon valinnoista, kehityksen taustalla vaikuttavat myös globaalisti muuttuneet voimasuhteet. Kiinan nopea talouskasvu ja vahvistuminen monilla strategisilla sektoreilla on ajanut Yhdysvallat arvioimaan uudelleen omaa asemaansa sekä mahdollisuuksiaan hallita globaaleja kehityskulkuja.
Myös useiden kasvavien talouksien yhä suurempi globaali rooli ja Yhdysvaltojen yhteiskunnallisen rakenteen rapautuminen ovat asettaneet maan uusien kysymysten ääreen. Samalla ne ovat kyseenalaistaneet avointen markkinoiden ja globaaliin johtajuuteen tähtäävän ulkopolitiikan myös populistisen pintakuohunnan alla. Niin republikaanit kuin demokraatit katsovat kauppasuhteita yhä vahvemmin geopolitiikan kautta. Trumpin valinta on tältä osin vain nopeuttanut kehitystä, joka todennäköisesti olisi ollut edessä muutoinkin.
Monella kansainvälisen politiikan sektorilla Trump on kuitenkin tehnyt liian vähän, että hän jättäisi ainakaan ensimmäisellä kaudella jälkeensä pysyvää muutosta. Globaali finanssisääntely ei ole juuri muuttunut, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki ovat jatkaneet työskentelyään lähes entiseen tapaan ja Yhdysvaltain valtionvarainministeriö ja keskuspankki ovat jatkaneet globaalin talousjärjestelmän näkökulmasta vastuullisella linjalla. Vaikka Trump on toistuvasti tyrmistyttänyt huippukokouksia kummallisilla ulostuloillaan, se on usein ollut enemmänkin kiusallista kuin syvästi vaikuttavaa.
Jos Joe Biden voittaa, ottaa Yhdysvallat todennäköisesti askeleita takaisin ainakin sellaisilla foorumeilla, joilla on laajaa merkitystä ja joilla uusi hallinto voi osoittaa suunnanmuutoksen kotimaiselle ja globaalille yleisölle. Näihin kuuluvat muun muassa Pariisin ilmastosopimus ja maailman terveysjärjestö WHO, jonka rahoittamisesta Trump ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän pandemian keskellä.
Suurista eleistä huolimatta on kuitenkin varauduttava siihen, että osa muutoksista jää myös pysyväksi.
Transatlanttinen suhde natisee myös Euroopassa
Trumpin kauden tärkeimpiä seurauksia ovat Yhdysvaltojen ja Kiinan välisten suhteiden heikentyminen sekä Yhdysvaltain kauppapolitiikan muutos. Trumpin hallinnon suurena tavoitteena on ollut tuotannon palauttaminen Yhdysvaltoihin sekä maailmankaupan sääntöjen ja niitä luovan Maailman kauppajärjestö WTO:n uudistaminen. Uudessa Kiina-politiikassaan Yhdysvallat on myös kerännyt onnistumisia: käsitys Kiinan nousun luomista haasteista sekä tyytymättömyys sen kotimaisia yrityksiä suojelevaan kauppapolitiikkaan jaetaan nyt entistä laajemmin.
On epätodennäköistä, että Joe Bidenin valinta presidentiksi dramaattisesti muuttaisi näitä tavoitteita. Myös Biden on puhunut kampanjansa aikana taloudellisesta itsenäisyydestä (economic sovereignty). Vaikka termin tarkka merkitys on jäänyt epäselväksi, heijastelee se nykyisen hallinnon linjaa. Kaupan sääntöjen uudistaminen sekä tiukempi Kiina-politiikka ovat myös harvoja teemoja, joissa kansan yhdistäjänä kampanjoinut Biden voisi ottaa kiinni edeltäjänsä tavoitteista ja asemoitua näin kaikkien amerikkalaisten presidentiksi. Niin hän todennäköisesti tekisi.
Yhdysvaltojen valinta jatkaa Kiinan ja sen välisen teknologiataiston, protektionistisemman kauppapolitiikan ja globaalin vetäytymisen tiellä asettaisi myös transatlanttisen suhteen uusien haasteiden eteen. Muun muassa siksi Brysselissä puhutaan nykyään niin paljon Euroopan strategisesta autonomiasta, eli unionin kyvystä toimia kansainvälisillä kentillä itsenäisesti ja omalla äänellään.
Eurooppalaisesta näkökulmasta olisi helppoa laskea transatlanttisen suhteen haasteet vain Yhdysvaltain muuttuneen politiikan seuraukseksi. Suuria transatlanttisen suhteen tulevaisuutta määrittäviä päätöksiä tehdään tulevina vuosina kuitenkin myös täällä. Tärkein niistä on Euroopan Kiina-politiikan muotoutuminen, jossa 5G-verkot ja infrastruktuuri-investoinnit ovat nousseet uusiksi kansainvälisen politiikan näyttämöiksi.
Vaikka monet maat, Suomi mukaan lukien, ovat valmistelemassa Yhdysvaltojen toiveiden mukaisesti Huawein ja ZTE:n sulkemista 5G-markkinoilta, monet Itä- ja Etelä-Euroopan maat ovat jo luoneet tiiviitä taloudellisia ja poliittisia yhteyksiä Pekingin kanssa. EU:n yhtenäisen Kiina-politiikan muodostuminen näyttää siksi hankalalta. Se tulee osaltaan lisäämään transatlanttisen suhteen jännitteitä, eikä syy ole yksin Yhdysvaltojen.
Tulevaisuus on yksiä vaaleja suurempi
Jos Donald Trump valitaan uudelle kaudelle, ei sen vaikutus läntiseen liittolaissuhteeseen todennäköisesti ole niin tuhoisa kuin nyt tunnutaan ajattelevan. Eikä myöskään Joe Bidenin valinta tuo mukanaan kaikkea sitä hyvää, jota nyt näytetään toivovan. Olisi virheellistä odottaa, että Yhdysvaltain vaatimukset Euroopan suurimmasta kontribuutiosta Nato-yhteistyöhön tai tiukemmasta Kiina-politiikasta katoaisivat hallinnon vaihdokseen.
Trumpin Kiina- ja kauppapolitiikassa sekä Yhdysvaltain kansainvälisen aseman muutoksessa ei ole kyse neljän vuoden poikkeuksesta, vaan trendistä. Trumpin väistyminen ei myöskään tarkoittaisi Yhdysvaltojen paluuta liberaalien maailmanmarkkinoiden ja globaalin demokratiataistelun airueeksi, vaan saamme tottua yhä vahvemmin transaktionaaliseen supervaltaan.
Riippumatta siitä, kuka Valkoista taloa tulevat vuodet asuttaa, Euroopassa tarvitaan nyt transatlanttisen suhteen uudelleenajattelua. Yhdysvaltojen sitoutuminen Euroopan turvallisuuteen on geopoliittisen vakautemme peruspilari. Euroopan on paitsi kehitettävä omaa strategista autonomiaansa, myös vältettävä ajatuksia, jossa olisimme vain kolmas globaali valtakeskittymä Kiinan ja Yhdysvaltojen välissä. Vaikka olisimme mieluusti sitäkin, olemme lisäksi erottamaton osa läntistä liittoumaa, jonka keskeisin toimija on edelleen Yhdysvallat. Tuon liittouman elinkelpoisuus on Euroopan kannalta kohtalon kysymys.
Kirjoittaja on kokoomuksen europarlamentaarikko.
