Suomen ETYK-suurlähettiläänä ja aseidenriisuntalähettiläänä toiminut Markku Reimaa on penkonut Pohjoismaiden ja Saksan keskinäisiä yhteyksiä vuosilta 1940-1944. Yhden vuoden hän olisi voinut tutkimukseensa vielä lisätä, nimittäin vuoden 1939, joka toimi määräävänä alkusoittona tapahtumille Pohjois-Euroopassa.
Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen kohtalot Saksan suhteen erosivat toisistaan jyrkästi, mikä heijastui myös niiden keskinäiseen yhteydenpitoon. Voisi äkkiseltään luulla, että kun Saksa miehitti huhtikuun 9. päivänä 1940 alkaneella operaatiolla sekä Tanskan että Norjan, maiden kohtalot olisivat olleet likipitäen samat. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Reimaa kertoo Tanskan olleen Euroopan kenties kehnoimmin sotilaalliseen kriisiin valmistautunut maa. Tanskan eduskunnan molemmat kamarit olivat hyväksyneet hallituksen politiikan: Saksaa kohtaan oltiin niin rähmällään, että maan valtaaminen vei Saksalta yhden päivän. Sen yhteydessä kuoli vain 13 tanskalaista.
Tanskasta tuli miehitettynä erittäin kuuliainen yhteistyökumppani valloittajavaltionsa kanssa: tuotantoelämä pyöri hyödyntäen Saksan tarpeita niin teollisuuden, raaka-ainetuotannon kuin elintarvikkeidenkin osalta.
Norjan kohtalo oli toinen. Se oli hankalammin vallattavissa, ja norjalaiset panivat aseellisesti hanttiin, mikä koitui monen norjalaisen kohtaloksi. Historian kummallisia käännöksiä kuvastaa se, että vielä saman vuoden helmikuussa Neuvostoliitto oli ehdottanut Saksalle invaasiota Norjaan, jotta liittoutuneiden kuljetuslaivat eivät olisi päässeet tuomaan joukkojaan Norjaan ja sitä kautta Suomen tueksi. Olipa natsi-Saksa talvisodan kuluessa jopa harkinnut Otto Wille Kuusisen nukkehallituksen tunnustamista.
Muutaman kevätkuukauden aikana alkoi kuitenkin valjeta, etteivät Adolf Hitler ja Josif Stalin enää olleetkaan ihan niin hyviä liittolaisia – Saksahan alkoi vähitellen valmistella joukkojen siirtoja Pohjois-Suomeen ja lupailla Karjalan takaisinsaantia.
Tanskan onni onnettomuudessa
Pitkään voisi vatvoa sitä, olisiko Suomen kannattanut omalta osaltaan toimia Stalinin suhteen, kuten Tanska Hitlerin: olisi suostuttu vastaan hangoittelematta Neuvostoliiton vaatimuksiin ja kenties tultu miehitetyksi? Vastaus on epäilemättä: ei olisi kannattanut. Kun nyt tunnetaan Neuvostoliiton menetelmät Puolassa ja Baltian maissa, suomalaisia olisi joutunut kymmenin tuhansin teloitettaviksi tai keskitysleireille.
On karmeata todeta, että Saksan miehittämät Tanska ja Norja selvisivät natseista paljon lievemmin kuin Stalinin toimien seurauksina Baltit. Saksan miehityskin loppui jo 1945, kun Neuvostoliitto tyrannisoi naapureitaan useita vuosikymmeniä.
Tanskalle kuitenkin miehitetyksi tulo ei ollut yhtä suuri onnettomuus kuin Norjalle. Tanskan juutalaisia voi ehkä onnitella. Saksa oli painostanut Tanskaa ratkaisemaan juutalaisongelman toimittamalla nämä Saksaan. Toisin kuitenkin kävi. Noin 7000 Tanskan juutalaista siirtyi tanskalaisten avustamana pakoon Ruotsiin. Saksassa heitä kuoli 52.
Miehitysvaltaa pitänyt saksalaiskomentaja pääsi omantunnon pälkähästä todeten: Tanskan juutalaisongelma oli ratkaistu.
Ruotsia kohtaan katkeraa vihaa ja kateutta
Reimaan huomioita lukiessa tulee todenneeksi paljon sellaista, josta kunnian kukko ei Ruotsille riemuin laulele. Ruotsin kannalta suhtautumisessa naapureidensa onnettomiin kohtaloihin oli tietysti kyse itsekkyydestä, mikä sai kyllä myös moraalittoman opportunismin piirteitä. Jo ennen sotia saksalaisten kiinnostus ruotsalaisten arjalaisuutta kohtaan oli silmiinpistävää. Sitä ryydittivät yhteiset rotuopilliset mielipiteen muokkaajat.
Samalla kun Ruotsi hyödynsi Saksan kauppaansa, se suhtautui muiden Pohjoismaiden avunpyyntöihin erittäin kielteisesti, jopa julkisesti. Näin Saksa kuin Neuvostoliittokin saattoivat omissa valtaushankkeissaan todeta, ettei Ruotsista olisi niiden kumpaisenkaan aikomuksille minkäänlaista häiriötä. Oikeastaan päinvastoin.
Se, että Ruotsi otti vastaan Tanskan juutalaiset ja suomalaiset sotalapset, oli hienoa. Mutta miksi Ruotsi oli mukana varustamassa Saksaa sen maailmanvalloituksessa? Se oli Saksan suurin kauppakumppani Euroopassa. Kun suhdanteet kääntyivät, kohta Ruotsi oli kallellaan Stalinin suuntaan. Ruotsi luovutti Neuvostoliittoon 2700 Ruotsiin paennutta saksalaistasotilasta, joukossa myös baltteja. Miksi ihmeessä juuri sinne?
Suinkaan yhdeksi maailman ohuimmaksi kirjaksi ei muodostuisi teos, joka luettelisi ruotsalaisten naapurimaittensa kustannuksella suorittamat myötämieliset teot ensin Hitleriä ja sitten Stalinia kohtaan. Sodan jälkeen Ruotsi olikin monien pohjoismaalaisten naapureittensa kirjoituksissa ja puheissa halveksinnan kohde numero yksi. Vaikka maa antoikin epävirallista apua Suomelle, sen kylmäkiskoisuudesta oli haittaa. Näkemykset naapurimaastamme saivat halveksivan replikoinnin piirteitä.
Ulkoministerimme Rolf Witting manasi: ”Ei ole toista maata, joka oli niin Norja-vastainen kuin Ruotsi”. Ja loihe lausumaan eduskuntamme puhemies Väinö Hakkila: ”Ruotsi on raukkamainen maa, jonka jo pitäisi ymmärtää, kuka on Pohjolan johtaja” (entisen Ruotsi-Suomen sijasta olisi nyt Hakkilan mielestä ollut puhuttava Suomi-Ruotsista).
Ruotsalaiset itsekään eivät voineet väittää olleensa Saksan voitonjuhlien aikaan puolueettomia. Saksan kanssa tehdyt sopimukset olivat Ruotsin perinteisen politiikan kannalta katsottuna nöyryyttäviä ja hallituksen julkilausumista huolimatta kaikkea muuta kuin puolueettomuuspolitiikan mukaisia.
Kustantaja Aatos Erkko kommentoi Suomen karuihin kokemuksiin nojaten historian kulkua ja Ruotsia. Se oli hänelle lapsuuden sotavuosien pakopaikka, mieluisa maa, joka antoi oman etunsa nimissä Suomen pakon edessä kaksi kertaa pois: vuosina 1809 ja 1939. Tanskalla ja Norjalla olisi antaa tähän omia vuosilukujaan.
Kun nyt Markku Reimaan avustuksella tarkastelemme pohjoismaisia suhteita kriisitilanteissa, voisi vaikkapa Ruotsin ja Suomen sotilaallisesta yhteistyöstä olla perustellusti epäileväinen. Ja jos jonakin kummallisena hetkenä Ruotsi ottaisi ja liittyisi yllättäen Natoon, uskaltaisiko Suomi samaan? Katin kontit.
Markku Reimaa: Pohjoismaisia yhteyksiä Saksan vallan varjossa 1940-1944. Docendo 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.
