Sille on selkeä tarve. Aivan liian moni joutuu odottamaan korkeakoulupaikkaa pitkään. Tästä kertovat karua sanomaa myös korkeakouluopintonsa aloittavien kohoava aloittamisikä. Ratkaisua tähän on haettu jo aikaisempien hallitusten aikana mm. mahdollistamalla ensikertalaiskiintiöt.
Silti. Urakkaa riittää. Mieluiten ennen korkeakoulujen sisäänpääsyuudistuksen toimeenpanoa on tehtävä etunojassa pikaisesti hakijasumapurku. Siihen on käytettävä kaikki mahdolliset keinot. Ei vain siksi, että olemme sen velkaa ilman korkeakoulututkintoa oleville ylioppilasnuorillemme, vaan myös sen vuoksi, että tarvitsemme työmarkkinoille lisää korkeasti koulutettuja osaajia. Meidän on luotava koulutustakuu ylioppilastutkinnon suorittaneille nuorille, koska pelkällä yleissivistävällä tutkinnolla ei pitkällä pötkita. Samalla on varmistettava oma jatkopolku korkeakouluihin ammatilliselta puolelta tuleville motivoituneille nuorille.
Entä sitten korkeakoulujen valintamenettely. On hyvä, että korkeakouluihin päästään jatkossakin useamman oven ja polun kautta. Kenenkään tie ei saa katketa siihen, että ei ole onnistunut esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa. Siksi on perusteltua, että jatkossa on kolme ovea – todistusvalinta motivaatiokirjeen tai soveltuvuustestin kera, kevennetty pääsykoe- ja avoimen väylän ovi. Ovien tulee olla riittävän suuret ja niiden tulee vaihdella aloittain.
Avoimen väylän vahvistaminen pikaisesti on enemmän kuin paikallaan monesta syystä. Välivuosi voi olla myös opiskeluvuosi avoimessa yliopistossa tai korkeakoulussa. Toisaalta väylä antaa mahdollisuuksia myös elinikäisen oppimisen näkökulmasta. Tässä voi syntyä osalle ylioppilasnuorista este, koska opintopiste saattaa maksaa jopa 15 euroa ja opintososiaalisia etuuksia ei ole. Ilman tuloja voi olla vaikea opiskella, eikä opintolainaakaan ole tarjolla. Silti parhaimmillaan nuori voi suorittaa esimerkiksi välivuoden aikana ensimmäisen vuoden opinnot kokonaan avoimella puolella ja osoittaa todellista motivaatiota sekä siirtyä sen jälkeen suoraan toiselle vuosikurssille. Vähintä mitä pitäisi tehdä olisi ilman ensimmäistä tutkintoa olevien osalta tehdä avoimen väylän opinnot maksuttomiksi, ja selvittää toimeentuloon liittyvät kysymykset.
Samoin toista tutkintoa suorittavan tai jo opinto-oikeuden muualla omaavien opiskelupolku, tulee olla uudenlainen, ja näin on myös ehdotettu. Sellainen, jossa jo opitut tai työssä saadut kokemukset voidaan lukea hyväksi ja näin ei tarvitse lähteä samasta pisteestä kuin ensimmäistä tutkintoa suorittavat. Tässäkin yksi vastaus on tutkinnon suorittaminen avoimen väylä puolella.
Paljon on ollut keskustelua siitä, että pitääkö valinta tehdä pelkän todistuksen pohjalta. Useissa maissa näin tehdään, ja valintajärjestelmät ovat kustannustehokkaita. Pelkkään pääsykoevalintaan liittyy myös kääntöpuoli, joka on hyvä tunnustaa. Ainoastaan todistusvalintaan nojaaminen voisi johtaa pitkällä aikajänteellä eriytymiskehityksen lisääntymiseen. Tästä löytyy näyttöä useista maista, joissa preppaaminen alkaa jo varhaiskasvatusiässä. Lisäksi vanhemmat haluavat lapsensa asuinpaikan valinnan kautta hyvää kouluun, ja jos tarjolla on yksityiskouluja, niin perheen taloustilanteen salliessa lapsi ohjataan sinne. Lasten lisävalmentamisesta koulua varten löytyy esimerkkejä Etelä-Koreasta ja Japanissa. Näissä maissa lapset menevät koulupäivän jälkeen yksityisille lisätunneille.
Onneksi Suomen mallissa on useita ovia korkeakouluun. Suomi tarvitsee pienenä maana sosiaalista liikkuvuutta – mahdollisuuksien tasa-arvoa. Monen oven kautta tapahtuva sisäänpääsy antaa siihen kaikille mahdollisuuden.
ps. Toisaalta olisi ollut mielenkiintoista, jos aikaa olisi enemmän, kokeilla myös aivan uudenlaisia malleja. Esimerkiksi otetaan kaikki halukkaat sisään, karsinta ensimmäisen vuoden jälkeen ja karsituille uusi opintopolku. Samoin lukion ja ylioppilastutkinnon kehittäminen voivat luoda uusia polkuja, kun jo lukiovaiheessa voi suorittaa korkeakouluopintoja. Tästä on jo esimerkkejä. Ja somessa sain hyvän ehdotuksen, että yliopistoihin tulisi kaksi kertaa vuodessa tehtävä haku
