Yliopistonlehtori, dosentti Pauli Rautiaisen mukaan Kansallisooppera aikoo rikkoa Etelä-Suomen aluehallintoviraston rajoituspäätöstä.
Rautiainen viittaa Hufvudstadsbladetin uutiseen, jonka mukaan Kansallisooppera vastustaa aluehallintoviraston viimeisintä päätöstä yleisörajoituksista pääkaupunkiseudulla.
HBL:n mukaan Kansallisooppera aikoo noudattaa kahden metrin turvavälejä, mutta ei 25 hengen yleisörajoitusta. Aluehallintovirasto edellytti päätöksessään, että katsomot on lohkottava siten, että lohkojen välille on järjestettävä selkeä suojavyöhyke ja jokaiselle lohkolle tulee olla omat kulkureitit ja palvelut sekä tapahtumahenkilökunta.
– Se (Kansallisooppera) noudattaa eduskunnan säätämää lakia, mutta ei noudata lainvastaista päätöstä, Pauli Rautiainen kirjoittaa Twitterissä.
Rautiaisen mukaan oikeudellisesti esiin nousee kysymys, onko hybridistrategiaohjaus eli sosiaali- ja terveysministeriön tapa tulkita tartuntatautilain 58 § avoimeksi valtakirjaksi luoda rajoitussääntelyä ohi eduskunnan lainmukaista. Rautiaisen mielestä ei ole. Rautiaisen mukaan eduskunnan oikeusasiamies ei ole suostunut tutkimaan vielä asiaa kanteluista huolimatta.
– Kun Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös tulee voimaan ja Kansallisooppera alkaa uhmata sitä yleisön ns. karsinoinnin osalta, pallo siirtyy Helsingin poliisille. Kokoontumislain mukaan poliisi voi kieltää lainvastaisen yleisötilaisuuden, jolloin se ottaa kantaa AVIn päätöksen laillisuuteen, Rautiainen näkee.
Kansallisteatteri tuonut aulaan bajamajoja
Rautiaisen mukaan Kansallisoopperan tapauksessa on kyse siitä, että Kansallisooppera ei lähde niin sanottuun karsinointiin, joka esimerkiksi Kansallisteatterissa tarkoittaa sitä, että teatterin aulaan on tuotu bajamajoja.
Rautiaisen mukaan ”poliisilla on oikeus siirrellä yleisöä tai estää esim. wc:n käyttö. Jollei poliisia totella, poliisimiehellä on oikeus käyttää voimakeinoja sekä ottaa niskoitteleva henkilö kiinni”.
Oopperalaulaja Marko Puustinen kertoo olevansa ylpeä työpaikastaan.
– Toivottavasti pääsen minäkin kesken laulun poliisimaijalla ensi perjantaina Kisahallin putkaan. Se on vielä kokematta, Marko Puustinen kirjoittaa Rautiaiselle.
Olen ylpeä työpaikastani! Toivottavasti pääsen minäkin kesken laulun poliisimaijalla ensi perjantaina Kisahallin putkaan. Se on vielä kokematta.
— Marko Puustinen
(@PuustinenMarko) August 15, 2021
Kun E-S @AVItwiittaa päätös tulee voimaan ja Kansalllisooppera alkaa uhmata sitä yleisön ns. karsinoinnin osalta, pallo siirtyy @HelsinkiPoliisi’lle. Kokoontumislain mukaan poliisi voi kieltää lainvastaisen yleisötilaisuuden, jolloin se ottaa kantaa AVIn päätöksen laillisuuteen
— Pauli Rautiainen (@PauliRautiainen) August 15, 2021
Koronan torjunnassa Bajamajat teatterin aulassa ovat varmaan yhtä tyhjän kanssa, mutta juuri ne @valtioneuvosto on sinne halunnut ja @AVItwiittaa siksi määrännyt. Pian tiedämme mitä tuumii @HelsinkiPoliisi. Kritiikki on esitettävä etenkin @STM_Uutiset ja @KristaKiuru suuntaan.
— Pauli Rautiainen (@PauliRautiainen) August 15, 2021
Ohjeita iltaa varten
. Poliisilla on oikeus siirrellä yleisöä tai estää esim. wc:n käyttö. Jollei poliisia totella, poliisimiehellä on oikeus käyttää voimakeinoja sekä ottaa niskoitteleva henkilö kiinni. Poliisin on rajattava toimenpiteensä henkilöpiiri suppeaksi. TTL 59.7 §
— Pauli Rautiainen (@PauliRautiainen) August 15, 2021