Suomalainen peruskoulu on maailman huippua. Se on rakennettu tasa-arvon ja yleissivistyksen kivijalalle ja sitä toimeen panevat maailman parhaat opettajat. Ei siis ihme, että suomalaislasten oppimistulokset ovat maailman huippua, pääkaupunkiseudulla nimenomaisesti maailman ehdotonta kärkeä.
Vaikka olemmekin huipputasolla, on kehityssuunta kuitenkin muuttunut vääräksi. Keskimääräinen suoritustaso on laskeva, erinomaisesti menestyvien määrä ja osaamistaso ovat laskevia, mutta heikosti menestyvien määrä kasvaa samalla kun heidän osaamistasonsa laskee.
Uusien taitojen hankkimisessa vahva ja monipuolinen lukutaito on välttämättömyys. Analysoiva, kriittinen monilukutaito on välttämättömyys jokaiselle kansalaiselle. Erityisesti sitä tarvitaan, kun hyödynnetään sähköisten ympäristöjen räjähdysmäisesti laajenevaa informaatiotarjontaa.
Pisan mukaan suomalaisesta peruskoulusta valmistuu joka vuosi noin 6 000 nuorta, jotka ymmärtävät ja omaksuvat tekstiä niin heikosti, että he eivät selviydy edes arkisista tilanteista. Joukko on 11 prosenttia ikäryhmästä, ja heistä selvä enemmistö on poikia.
Nostaessani osaamistason kehityssuunnan esille Helsingin Sanomien 1.10 ilmestyneen artikkelin jälkeen on keskustelu aiheesta lainehtinut kiivaana. Hyvä niin. Osaamistason heikkenemisestä onkin puhuttava ja ongelmaan tartuttava. Vaikenemalla kehityssuunta ja osaamistaso eivät parane.
Koulun tehtävä on yleissivistyksen ja elämänhallintataitojen kehittämisen lisäksi kehittää työelämän edellyttämiä taitoja. Nyt liian monelta peruskoulunsa päättävältä, useimmiten pojalta, puuttuvat edellytykset suoriutua edes toisen asteen opinnoista. Joka neljäs peruskoulunsa päättävä poika myös kirjoittaa heikosti, tytöistä samalla tasolla on joka seitsemästoista. Kuten Pisa kertoi, heikosti menestyvien joukko kasvaa nopeammin kuin hyvin osaavien.
Ratkaisuna ei missään tapauksessa saa olla vaatimustason laskeminen. Päinvastoin, työelämä edellyttää koko ajan vankempaa ja uusiutuvaa osaamista. Niitä, joilla on todellisia luku- ja kirjoitus- tai hahmotusvaikeuksia, on tietysti tuettava.
Erittäin tärkeää on sekin, millaisen mallin vanhemmat lapsilleen antavat lukemiseen ja kirjoittamiseen. Arvokkainta, mitä vanhemmat voivat lapselleen tärkeiden luku- ja kirjoitustaidon näkökulmasta antaa, on rikas kielellinen vuorovaikutus ja lukemisen malli. Pienille lapsille ääneen lukeminen on mitä parhainta kasvatusta ja kielellistä rikastamista. Täytyy muistaa tärkeä perustotuus, että kieli on ajattelun väline. Mitä rikkaampi kieli, sitä rikkaampi ajattelumaailma.
Erityisesti ammatillisen koulutuksen opettajat kertovat, että kännykkä on kasvanut monen nuoren käteen. Kännykästä erossa oleminen tunninkin ajan tuottaa tuskaa. Kuinka on meidän aikuisten kanssa? Vahvistuva heikko signaali kertoo, että viestintä tapahtuu kasvavassa määrin hymiöin ja ääniviestein. Kuinka meillä aikuisilla? Väitetään, että nykyajan perheissä yhteistä iltaa vietetään kukin oman kännykkänsä tai tietokoneensa parissa. Onko tämä se esimerkki, jonka me aikuiset haluamme välittää?
Elämä vaatii ihmiseltä ponnistelua ja vaivannäköä. Se vaatii myös sellaisen tekemistä, mikä ei ole aina kivaa ja helppoa. Sellaiseen elämään koulun on lapsia ja nuoria valmennettava. Periksi ei saa antaa!
