Monien Ukrainaan lähetettyjen venäläissotilaiden kerrotaan olleen yllättyneitä joutuessaan keskelle sotatannerta, sillä operaatiosta tiedotettiin vasta viime hetkellä.
Venäjän armeijasta karannut Sergei kertoo Vot Tak -median haastattelussa toimineensa rumpalina soittokunnassa. Hän suostui allekirjoittamaan sopimuksen mahdollisesta sijoittamisesta ulkomaille, koska ei uskonut joutuvansa tositoimiin.
Sotilas lähetettiin helmikuussa koulutukseen Kurskiin ja sen jälkeen Belgorodiin. Kuultuaan pian alkavasta hyökkäyksestä Sergei päätti paeta ja piiloutua lähialueelle.
– Olin varusmies, mutta vaihdoin pian sopimussotilaaksi. He suostuttelivat tarjoamalla kahta vaihtoehtoa: joko erittäin hyvä sopimus tai huonot olosuhteet asepalvelukseen. Valitsin ensimmäisen, mutta se menikin rajusti mönkään ja päädyin sotaan.
Hänet siirrettiin tukiyksikköön, jota ei ollut tarkoitettu varsinaisiin sotatoimiin. Kuljetus Kurskista Belgorodiin osoittautui vaikeaksi ajoneuvojen teknisten ongelmien vuoksi.
– Ajoneuvoni hajosi 20 kilometrin päässä Belgorodista. Istuimme viikon pellolla, ikään kuin kaikki olisivat unohtaneet meidät. Lopulta eräs eversti poimi meidät kyytiinsä ja kuljetti meidät leirille Belgorodiin lähelle Ukrainan rajaa. Siellä minulle kerrottiin, että olemme menossa sotaan, Sergei toteaa.
Sotilas kertoo olleensa onnekas myöhästymisensä vuoksi, sillä suuri osa yksiköstä oli jo rekkakuljetuksessa hyökkäysasemiin. Hän huomasi ajoneuvoissa Z- ja V-merkinnät, jotka viittasivat läntiseen ja itäiseen sotilaspiiriin.
Alueelle oli tuotu valtava määrä sotilaskalustoa. Osa ajoneuvoista oli vanhoja ja alttiita rikkoutumiselle. Sergei toteaa useiden ystäviensä osallistuneen hyökkäykseen.
– Kukaan heistä ei ole palannut, en ole saanut heihin yhteyttä. Yhden tiedän joutuneen sairaalaan jalan sirpalevamman vuoksi. Yksi ystävistäni otettiin vangiksi, hän oli Ukrainan asevoimien videolla.
Taistelutahto vaikutti aluksi hyvältä, sillä sotilaille luvattiin tuhannen dollarin päiväpalkkiot. Sergein mukaan kukaan upseereista ei maininnut ”Naton tai natsien” aiheuttamaa uhkaa.
– He sanoivat, että kyseessä on erikoisoperaatio, jossa voi tienata hyvin. Sen alkamisaikaa ei tässä yhteydessä kerrottu.
Sergei piileskelee toistaiseksi vuokra-asunnossa Belgorodissa. Alueella on edelleen varusmiehiä, jotka eivät allekirjoittaneet sopimusta ja joutuneet näin osaksi hyökkäysoperaatiota.
Vot Tak -media kertoo vahvistaneensa miehen tarinan hänen näyttämiensä kuvien ja videoiden perusteella. Niitä ei ole julkaistu turvallisuussyistä. Sotilaan nimi on muutettu.
Here is an interesting interview of a Russian soldier who deserted right before being dispatched to Ukraine. His story is of lack of preparation, horrible equipment and economic stimulus to fight in the "special operation". He chose to run. https://t.co/jU58NCuNOb
— Anton Barbashin (@ABarbashin) March 9, 2022