Finanssialan SuomiAreena-viikon keskustelussa käsiteltiin rahan ja etenkin euron tulevaisuutta. Aihe on ajankohtainen, sillä nyt jos koskaan jokaisen suomalaisen kannattaisi suunnata katse EU-politiikkaan. Kun pitkät ja vaiheikkaat neuvottelut tärkeimmistä nimityksistä on saatu päätökseen, alkaa varsinainen työ.
Komission puheenjohtajan nimittäminen osoitti, että unionin vahvuus on kyky tehdä kompromisseja. Vaikka Ursula von der Leyenin takana oli kapeahko enemmistö mepeistä, on valintaprosessin kulkuun nähden enemmistö kenelle tahansa ehdokkaalle tilanne, jota voidaan pitää Euroopan voittona.
Suomalaiselle finanssialalle tärkeimmät EU-politiikan kysymyksistä liittyvät kestävään rahoitukseen ja pankkiunionin loppuunsaattamiseen. Näistä ensimmäinen tulee olemaan uuden komission agendalla vahvasti, sillä viime kaudella tehty pohjatyö on vielä viimeistelemättä. Kyse on isosta asiasta: siitä, miten markkinavoimat saadaan tukemaan rahoituksen avulla kestävää kehitystä. Kun Suomi pyrkii profiloitumaan puheenjohtajuuskauden teemoillaan myös Euroopan ilmastojohtajaksi, olisi myös paikka profiloitua kestävän rahoituksen teemoissa.
Tämän lisäksi poliittinen keskustelu pankkiunionin loppuunsaattamisesta ja yhteisestä talletussuojasta on paikallaan, sillä kyse on myös suomalaisten rahoista. Pankkiunioni on toistaiseksi keskeneräinen projekti, joka koostuu yhteisen pankkivalvonnan lisäksi eurooppalaisesta kriisinratkaisujärjestelmästä sekä kansallisten talletussuojajärjestelmien yhdenmukaistamisesta.
Pankkiunioni itsessään on Suomen ja suomalaisen finanssialan etu. Se on tuonut meille vakautta ja ennakoitavuutta, jota pieni talousalue Suomi tarvitsee. Lisäksi yhdenmukainen valvonta ja pelisäännöt edistävät reilua kilpailua, joka taas tukee pienen, hyvin asiansa hoitaneen maan pärjäämistä.
Olisi kuitenkin sinisilmäistä ajatella, että yhteiseen talletussuojaan ryntääminen hyödyttäisi pientä maata, jossa asiat on hoidettu hyvin. Talletussuojarahastoa on Suomessa kerätty 90-luvulta asti, joissakin muissa jäsenmaissa ollaan juuri ja juuri päästy rahaston kartuttamisessa alkuun. Sitä paitsi velvollisuus etukäteen rahastoida varoja tallettajien suojaksi on rajattu 0,8 prosenttia suojatuista talletuksista. Suomen talletussuoja ylittää merkittävästi tämän EU:ssa vaaditun tason. Mikäli yhteisvastuulliseen talletussuojaan siirryttäisiin, suomalaisten varoja jouduttaisiin mahdollisesti käyttämään ongelmapankkien hoitamiseen muualla Euroopassa. Tämä olisi suora tulonsiirto Suomesta esimerkiksi Italiaan. Kyse on ihan samanlaisesta tilanteesta kuin muussakin yhteisvastuussa. On syytä suhtautua kriittisesti ajatukseen, että Suomi maksaa muiden valtioiden velkoja.
Moraalikato vältettävä
Kysymys on myös moraalinen. Suomalaisissa pankeissa ei ole juurikaan ongelmaluottoja, kun taas esimerkiksi Kreikassa niitä on yli 40 prosenttia, ja myös Italiassa luku on yli viisinkertainen meihin nähden. Yhteisvastuu viestittäisi, ettei omia asioita välttämättä tarvitsekaan hoitaa itse kuntoon. Hallitsemattomia riskejä voidaan huoletta ottaa muiden piikkiin. Tämä johtaa moraalikatoon.
Yhteisestä talletussuojasta eittämättä tulee kuitenkin todellisuutta jonain päivänä. Mutta ennen sitä jäsenmailla ja niiden poliittisilla päättäjillä on mahdollisuus vaikuttaa sekä uuden, nyt luotavan järjestelmän käytön ehtoihin että järjestelmään siirtymisen edellytyksiin. On tietysti hyvin poliittinen kysymys, millaiset uudistukset ovat riittäviä, että yhteiseen talletussuojaan voitaisiin mennä. Selvää kuitenkin on, että esimerkiksi ongelmamaiden ongelmaluottoja pitää vielä reilusti vähentää ennen kuin yhteisvastuuta voidaan toteuttaa. Siksi on tärkeää, että Suomen EU-linja on mahdollisimman selkeä ja aihetta punnitaan tarkkaan hätiköinnin sijaan.
