Saksan seuraava hallitus on saamassa eteensä joukon vaikeita turvallisuuspoliittisia valintoja. Lähiaikoina on muun muassa kyettävä ratkaisemaan, kuinka Saksa toteuttaa omalta osaltaan Naton jäsenvaltioiden sitoumuksen puolustusmenojensa nostamisesta kahden prosentin tasolle bruttokansantuotteesta vuoteen 2025 mennessä.
Erityisen vaikeaksi saattaa kuitenkin muodostua kysymys suhtautumisesta ydinaseisiin, arvostettu saksalainen turvallisuuspolitiikan tutkija Claudia Major arvioi Carnegie Europen julkaisemassa kirjoituksessaan.
– Ydinaseiden maailma on muuttunut dramaattisesti. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka keskittyy jälleen ydinaseisiin, mutta Berliini säilyttää perinteisen fokuksensa aseriisunnassa. Se suhtautuu yhä vastahakoisesti keskusteluun ydinaseista laajemman turvallisuuden kontekstissa, ja tämä alkaa olla riski Euroopalle, Saksan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa instituutissa (SWP) työskentelevä Major sanoo.
Jos ydinpelotteen käyttökelpoisuus edelleen kyseenalaistetaan, on hänen mukaansa uhassa, että Saksan yksipuolinen kanta heikentää Naton yhtenäisyyttä ja heijastuu siten kielteisesti Euroopan turvallisuuteen.
– Kanta voi perustua moraaliseen määrätietoisuuteen rauhan puolustamiseksi, mutta saattaa johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.
Saksan irrottautuminen uhkakuvana
Koska Saksa on perinteisesti painottanut aseriisuntaa, maan on Majorin mielestä vaikea suhtautua ydinaseisiin strategisesta näkökulmasta ja käydä rehellistä keskustelua ydinpelotteen merkityksestä. Aihe on ajankohtainen, sillä Saksan on pian otettava kantaa kysymykseen vuonna 2024 käytöstä poistuvien Tornado-taistelulentokoneiden seuraajasta.
– Tornadojen korvaaminen on luultavasti johtamassa väittelyyn ydinpelotteesta. Odotettavissa on myös vaatimuksia luopua korvamerkitystä ydinaseistuksesta, Major arvioi.
Korvamerkitty ydinaseistus (nuclear sharing) viittaa järjestelyyn, jossa tietyt ei-ydinasevaltiot, kuten Saksa, osallistuvat Naton ydinaseita koskevaan päätöksentekoon ja osoittavat ilmavoimiensa koneita tarvittaessa varustettaviksi Yhdysvaltain ydinaseilla.
– Tämä jokseenkin tekninen kysymys saanee poliittisen luonteen ja uhkaa horjuttaa Saksan tulevaa hallitusta – todennäköisesti haurasta koalitiota, jolle tällaisten asioiden käsitteleminen on kaikkea muuta kuin mukavaa.
Jos Saksa päättäisi irrottautua nuclear sharing -järjestelystä, maan oman päätöksenteon liikkumavara Majorin mukaan kaventuisi, ja seurauksena olisi Naton sotilaallisen toimintakyvyn heikentyminen.
– Se myös vahingoittaisi Saksan uskottavuutta ja panostuksia liittouman hyväksi. Vaikutelma maasta puolustuksen vapaamatkustajana vahvistuisi entisestään tilanteessa, jossa Berliini ei ole vielä saavuttanut kahden prosentin puolustusmenotavoitetta.
Kyse on myös Euroopan puolustuksesta
Saksan haparointi ydinaseita koskevissa kysymyksissä sysää Majorin mukaan ydinaseiden leviämiseen liittyvät haasteet muiden ratkaistaviksi.
– Aiheella on heijastuksensa myös muihin keskusteluihin: se vaikuttaa suoraan EU-puolustuksen tulevaisuutta koskevaan debattiin. Saksa ja Ranska ovat ilmoittautuneet johtamaan Eurooppaa kohti strategista autonomiaa. Ydinaseulottuvuus on kuitenkin toistaiseksi rajattu keskustelujen ulkopuolelle, hän sanoo.
– Ei ole kyse Saksan muuttumisesta ydinasehaukaksi. Jos maa tavoittelee suurempaa kansainvälistä vastuuta, Berliinin on kuitenkin oltava halukas ja kykenevä käsittelemään ydinaseita koskevia kysymyksiä – niin ydinaseiden leviämisen estämistä kuin ydinpelotetta – ja myös kannettava vastuu omien toimiensa kumppaneille aiheuttamista seurauksista.
Major korostaa, että ollakseen esimerkiksi Ranskan arvostettu kumppani ydinasekysymyksissä Saksan ei tarvitse itse muuttua ydinasevaltioksi.
– Sitä se kuitenkin edellyttäisi, että Berliini suhtautuu asevalvontaan ja ydinaseiden leviämisen estämiseen vakavasti ja linkittää ne ydinpelotteeseen. Ydinaseita koskevien kysymysten kohtaaminen voisi olla ratkaiseva puuttuva pala Saksan suurempaa kansainvälistä vastuunottoa koskevassa palapelissä, hän kiteyttää.
