Näitä ovat identiteettipolitiikka, intersektionaalinen feminismi, antirasismi, sukupuolen vahvistaminen, toiseus, mikroaggressiot, saavutus- ja mahdollisuuskuilut… Kun kaiken yläpuolella leijailee pyhä tarkoitus – maapallon pelastaminen – tekstihöttö yltää uussanojen liturgiaan.
Toimittaja Matti Virtanen avaa lukijalleen, mitä suurten ideoiden takana luuraa: loputon vallan halu.
Hänen kirjansa Ääripäät sisältää lukukokemuksia ja keskusteluja. Tekijä haastatteli ääripäitä näiden itsensä ehdoilla, ei pyri muuttamaan hänelle kerrottua, lainailee kaikkea mahdollista painettua, puhuttua ja muuten jakelussa olevaa julistusta. Hän ihmettelee ja jää pohtimaan sanomien todistuspohjaa. Yksinkertaisesti Virtanen yrittää ymmärtää, mitä saarnaajat sanovat ja mihin pyrkivät.
Tekeepä hän itselleenkin eräänlaisen kepposen. Hän ilmoittautuu Pohjanmaalla liikkuessaan ruotsinkieliseksi ilman, että kielitaitoa kysyttäisiin. Niin helppoa on liittyä itsensä ahdistuneeksi ja väärin kohdelluksi kokevan pienevän vähemmistöryhmän jäseneksi. Hänestä tulee yksi New York Timesin luonnehtiman ”maailman hemmotelluimman vähemmistön” jäsen. Muihin falangeihin hän ei liity, vaan pysyttäytyy uteliaana ulkopuolisena. Kyseessä lienee hirtehinen ele.
Kanna taakkaa, uhriudu voimaannuttavasti
Ääripäät antaa puheenvuoron niille, jotka selvästi kokevat, että heidän käsityksensä perustuu harkintaan, että se on tie, totuus ja elämä: muuten koittaa turvallisuutemme vaarantava muutos, tuho. Se, jolla on hyvin muotoillut lääkkeet tähän kuulijakuntaa ahdistavaan tietoon, sillä on pelon kylvämisen avituksella tie valtaan pääsyyn. Pelolla ja vallalla on pyhä yhteys.
Saamenmaalla hän jututtaa kansanryhmää, jonka katkeruuden tunnetta lisää rasismi. Yhteiskunnat suhtautuvat heidän vaatimuksiinsa väistellen. Osa saamelaisten näkemyksistä on ymmärrettäviä, osa kummallisia. Osa tuntuu ottavan oikeuden omiin käsiinsä. Greenpeace on hiljaa, kun porotalous tuhoaa maata, entä pedot ja kalakanta – suljetaanko silmät? Kuka on oikea saamelainen? Keskinäiset riidat vievät lämmön kodasta.
Etelän oppineet älyköt ovat keksineet termin ”kulttuurinen omiminen”. Saamelaisten asusteita eivät muut saisi käyttää. Hyvin yllytetty. Kun toimittaja Sanna Ukkola pani aihetta kosketelleessa tv-ohjelmassa sulan päähänsä, puhkesi nettiraivo puolesta ja vastaan. Osa meistä on ryhtynyt vapaaehtoisiksi nettipoliiseiksi. Paljastajista on tullut nimettömiä ilmiantajia vailla vastuuta.
Tässä suhteessa Ääripäät olisi hyvinkin voinut sisältää muutaman sivun hienohelmojen herkkähipiäisestä syytöshistoriasta. Muistatteko enää yritysjohtajia, jotka erehtyivät käyttämään kauhistuttavia termejä – vieläpä naisista: ”handicap”, ”kokovartalopääministeri” tai se kuuluisaksi tehty Audi-mies, joka meni kuvailemaan autokaupan naisasiakkaita. Yritys- ja politiikan kentästä on tullut suuri yksittäisiä sanoja tuumaileva pelkuruuden maailma.
Sanat vihahyödyn välineinä
Virtanen haastatteli mitä erilaisimpia sanasodan keinoin valtaan haluavia. Nykyinen asema heille ei riitä, lisää aatteellista jalansijaa tulee vallata. Sekä äärioikealta että maailmanpelastustahoilta hän onnistui saamaan viisaat ja tyynet haastateltavat. Se on yksi toimittajalta edellytettävä taitolaji.
Yksi kuitenkin kieltäytyi – ehkä oman ryhmittymänsä uskottavuudesta epävarma: Fatim Diarra, Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja.
Tasa-arvon nimissä maailmalta Suomeen on tullut monenlaista järkeilyä. Jos kurkotamme perussuomalaisten ääri-ilmiöihin, puolueen tuolle puolen, sieltä löytyvät monet munaukset. Virtanen kuuntelee naama peruslukemilla, kun Suomalaisuuden Liitto puhuu Suomen yksikielistämisestä. Liitto on maalannut itsensä nurkkaan, josta on vaikeata loikkia pois.
Yliopistosivistyneistö, taas!
Aatteellinen sanasto edellyttää etupäässä amerikkalaisten vasemmistoliberaalien akateemista kielenkäyttöä ja sen tajuamista. Sanavalinnat ovat kuin suomettuneen taistolaisajan viestintäsodan ajalta. Termit ovat uusia, käyttäjät pyrkivät hallitsemaan niiden avulla mielipiteitä. Ole siis varuillasi. Ottakaamme esimerkiksi tuomittavat ”mikroaggressiot”:
”Mikroaggressio on usein tahaton ja huomaamaton loukkaava kommentti tai teko, joka kohdistuu vähemmistöryhmään tai sen edustajaan ja joka vahvistaa tätä ryhmää kohti tunnettuja stereotypioita”. Virtanen:
Muutama esimerkki ei-suositeltavista lauseista Minnesotan yliopiston sivuilta: ”Missä olet syntynyt?”, ”Puhut hyvin englantia”, ”USA on sulatusuuni”, ”En ole rasisti, minulla on paljon mustia ystäviä”, ”Pätevimmän hakijan pitäisi saada työpaikka”, ”Miksi olet niin äänekäs?”, ”Miksi olet niin hiljainen?” – ja sokerina pohjalla murteiden ja korostusten matkiminen”. Mieti mitä sanot, voit syyllistyä mikroaggressioon.
Sanavartioinnista on tullut korkeakirkollinen akateeminen taiteenlaji. Rasismia vastustetaan, hyvä! Mutta siihen liitetään merkillisiä asiayhteyksiä. Pitääkö taiteessa vain mustan esittää mustaa, kenen sallitaan kääntävän ja kenen testiä.
Oma epäilyni: onko Suomikin kolonialistinen, koska korpiemme asukit kaatoivat puuta, polttivat tervaa, joka vietiin Oulun kautta Englantiin, jossa tehtiin laivoja, joista osaa käytettiin orjien kuljetukseen? Miten syyllisyyden tunteen tuhka tulisi ripotella puhdasoppisesti?
Matti Virtanen: Ääripäät. Miten identiteettipolitiikka hajottaa Suomea. Docendo 2021.
