Petteri Orpo: Keskustan ratkaisu erikoinen rökäletappion jälkeen

Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan puolue menee mieluummin oppositioon kuin myy periaatteensa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo kokoomuslaisten ounastelleen, että keskusta päättää sittenkin lähteä hallitukseen.

– Mutta noin suuren rökäletappion jälkeen minusta se on erikoinen ratkaisu, Petteri Orpo sanoi toimittajille kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Orpo kertoo kokoomuslaisten keskustelleen keskustalaisten kanssa ja keskustalaisten lähtökohtana on ollut koko ajan oppositio.

– Kun se nyt muuttui ja he olivatkin valmiita hallitusvastuuseen, niin silloin kävi vain mielessä, että olisi voinut olla muitakin hallitusvaihtoehtoja, Orpo toteaa arvoituksellisesti.

Orpolta kysyttiin, kunnioittaako hallitustunnustelija Antti Rinteen (sd.) valitsema hallituspohja eduskuntavaalien tulosta.

– Jos vaaleissa oli yksi muutos, jota äänestäjät osoittivat, se oli se, että keskustaa haluttiin rokottaa. Miinus 18 paikkaa. Keskusta on hallituksessa. Demarit ei pystynyt saavuttamaan vaalivoittoa, vaan romahti viimeisten viikkojen aikana. Vihreät ja vasemmisto ovat selvästi vaalivoittajia. Mutta enemmistö mikä enemmistö.

Oppositioon jääminen ottaa päähän

Orpo myöntää, että kokoomuksen jääminen oppositioon ottaa päähän.

– Erittäin haastavan hallituskauden jälkeen, kun oltiin keskeisellä paikalla tekemässä leikkauksia neljän miljardin edestä, jotta Suomen velkaantuminen saatiin kuriin, jatkuvia uusia työllisyystoimia, maahanmuuttokriisiä. Kaiken sen jälkeen me pystyimme punnertamaan yhden lisäpaikan ryhmäksi. Mielestäni meillä oli oikeus ja velvollisuus pyrkiä hallitusvastuukseen. Toki tämä harmittaa.

Orpon mukaan kokoomuksella oli kuitenkin hallitustunnustelija Antti Rinteen kanssa erilainen näkemys jo lähtökohdista.

Orpon mukaan kokoomuksen kynnyskysymyksistä vaikeimpia Rinteelle oli sitoutuminen siihen, julkinen talous on vähintään tasapainossa vuonna 2023. Lisäksi kokoomus halusi tehdä konkreettiset työllisyystoimet, jotka johtavat 75 prosentin työllisyysasteeseen. Toimet olisi todennettu ja niitä olisi seurattu joka vuosi. Työn, yrittämisen eikä omistamisen verotusta olisi saanut kokoomuksen mielestä kiristää.

– Nämä olivat keskeisimmät reunaehdot ja näistä huolimatta mielestäni pystyin kolmen vuoden valtiovarainministerikokemuksella kuvaamaan, että tästä syntyvän kehyksen sisälle olisi voitu raivata tilaa panostuksille koulutukseen, poliisien määrään, ilmastotoimiin tai esimerkiksi eläkeläispolitiikalle. Sen lisäksi meillä oli lukematon määrä asioita pöydällä, jotka ovat luontaisesti sinipunalle sopivia, jotka me olisimme pystyneet hoitamaan yhdessä, Orpo sanoo.

Orpon mukaan Rinne lakkasi hakemasta yhteistä ratkaisua kokoomuksen kanssa viimeistään siinä vaiheessa, kun keskusta muutti mielensä.

Mieluummin oppositioon kuin myydään periaatteet

Orpon mielestä kokoomuksen eduskuntaryhmä oli yksituumaisesti tyytyväinen hallitustunnusteluprosessiin, jossa kokoomuksen kannat muodostettiin yhdessä. Ryhmää myös informoitiin joka käänteessä ja tavoitteita tarkennettiin.

– Yhteinen johtopäätös oli, jos me olisimme lipsuneet vastuullisen talouspolitiikan linjalta, mitä meiltä haettiin, niin kokoomus ei olisi voinut lähteä sellaiseen hallitukseen. Koin, että ryhmältä tuli erittäin vahva tuki sille linjalle, mitä me teimme, Orpo sanoo.

Orpo muistuttaa sanoneensa alusta alkaen, että kokoomuksella ei ole pakonomaista tarvetta lähteä hallitukseen, vaan tärkeintä on vastuullinen hallitusohjelma.

– Kokoomuksen ryhmä totesi alusta lähtien, että mieluummin sitten oppositioon kuin myymme omat periaatteemme, ja niitä me emme myyneet. Siitä olemme ylpeitä, Orpo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS