– Nyt riittää. Vaimoni on joutunut häirinnän ja uhkailun kohteeksi. Tätä on jatkunut jo pitkään. Uhkailu johtuu perättömästä tiedosta, että hän olisi perustanut lakiasiaintoimistonsa avustaakseen turvapaikanhakijoita, ja siihen, että hän ryhtyi toimiin tiedon levittäjiä vastaan, kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo kirjoittaa facebookissa (alla).
Hän kertoo, että vääriä tietoja jaetaan erityisesti valemedioissa.
– Päätimme vaimoni kanssa aikanaan jättää valheelliset uutiset omaan arvoonsa, koska hän ei ole eikä halua olla julkisuudessa, emmekä halunneet lisätä vettä myllyyn, Orpo kirjoittaa.
– Haluan kuitenkin tuoda esiin faktat, koska jotkut lukevat totena, mitä nämä mediat kirjoittavat. Näitä kirjoituksia myös levitetään totuutena sosiaalisessa mediassa. Vaimoni ei ole, eikä hänen toimistonsa ole, ajanut yhdenkään kansainvälistä suojelua hakeneen ihmisen asiaa. Ei yhdenkään. Eikä toimistoon ole tullut niistä euroakaan. Vaimoni ei vastaa Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Työtään hän tekee virkamiehenä oikeuslaitoksessa, jolloin tällainen liiketoiminta ei edes olisi mahdollista, hän jatkaa.
Petteri Orpo toteaa, ettei ole kovin sankarillista uhkailla ministerin puolisoa ja perhettä, joilla ei ole samoja keinoja ja välineitä puolustautua kuin hänellä itsellään julkisuuden henkilönä.
– Poliitikon työhön kuuluu, että saamme monenlaista palautetta ja sen kestämme. Minua saa arvostella ja neuvoa – niin paljon kuin on tarvis – mutta jättäkää sivulliset rauhaan.
https://www.facebook.com/petteri.orpo/posts/10155233242294440