Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt koronaviruskriisin kärjistyttyä uskonpuhdistaja Martti Lutherin (1483-1546) kirjoitus 1500-luvun ruttoepidemian runtelemasta Saksasta. Kirjeessä on yllättävää samankaltaisuutta nykypäivän koronapandemiaan.
Yersinia pestis -bakteerin aiheuttama rutto iski Eurooppaan useina aaltoina 1300-luvulta lähtien. Taudin arvellaan nykytiedon valossa lähteneen liikkeelle Kiinasta, jossa kerrottiin 1308 ilmaantuneen voimakas kuumetauti.
Epidemia iski koronaviruksen lähtöpaikkana toimineeseen Hubein maakuntaan 1331. Mongolien ja silkkitien kauppiaiden arvellaan kuljettaneen ruton Keski-Aasian kautta länteen. Kuolleisuus oli korkeaa, noin 30–60 prosenttia.
Lähes kaksi vuosisataa myöhemmin tautia havaittiin Wittenbergissä, jossa Luther oli julkaissut 95 teesiään.
Vuonna 1527 myös Wittenbergin yliopisto suljettiin. Martti Lutheria kehotettiin poistumaan kaupungista. Myös uskonpuhdistajaa suojellut Saksin vaaliruhtinas Fredrik III Viisas toivoi Lutherin suojautuvan sairaudelta.
Luther kirjoitti avoimen kirjeen siitä, onko tappavaa ruttoa syytä lähteä pakoon. Alkuperäisessä otsikossa kysyttiin, ”voiko kuolemalta paeta”. Hän huomautti aikalaisilleen, että Jeesuksen tai tämän äidin sairastuessa kristityt toimisivat ilomielin auttajina tai palvelijoina. Käytännön ohjeitakin tuli:
– Jos joku ei käytä järkeään ja lääkkeitä, vaikka voisi lähimmäistään vahingoittamatta niin tehdä, hän
altistaa ruumiinsa vaaraan. Varokoon, ettei Jumalakin vain pidä häntä itsemurhaajana, Luther kirjoitti.
– Vielä häpeällisempää on, jos ihminen laiminlyö oman ruumiillisen terveytensä eikä viitsi suojata sitä rutolta parhaan kykynsä mukaan, ja sitten hän vielä tartuttaa ja myrkyttää muitakin, jotka olisivat säilyneet hengissä, jos hän olisi pitänyt huolta terveydestään kuten täytyy. Tuommoinen ihminen on Jumalalle vastuussa lähimmäisensä kuolemasta ja on ihan moninkertainen murhaaja.
– Käyttäkää lääkkeitä. Juokaa nestettä, siitä on apua. Desinfioikaa kotinne ja pihanne ja katunne. Karttakaa ihmisiä ja sellaisia julkisia paikkoja, missä lähimmäisenne ei teitä tarvitse tai on parhaillaan toipumassa sairaudesta. Toimikaa kuin ihminen, joka haluaa sammuttaa kaupungissa riehuvan tulipalon. Epidemiakin on tietynlainen tulipalo: puun ja olkien sijaan se vain tuhoaa elämää ja terveyden.
Lutherin mukaan ”jos joku on saanut taudin ja on toipumassa, hänen pitää pysyä kaukana muista eikä sallia kenenkään tulla lähelleen, ellei se ole aivan välttämätöntä. Vaikka sairasta tulee auttaa hänen ollessaan hädänalaisessa tilassa, kuten sanoin, myös sairastuneen tulee toivuttuaan toimia muita kohtaan niin, etteivät muut joudu vaaraan hänen takiaan eikä kukaan sen takia kuole”.
– Sairas naapurisi on lähellä. Mene ja auta häntä, tulet varmasti löytämään Kristuksen hänestä.
Kirjeessä huomautettiin joidenkin suhtautuvan ruttoon Jumalan rangaistuksena ja odottavan kohtaloaan rauhallisin mielin. Muut katsoivat pakenemisen maaseudulle olevan viisainta, varsinkin jos henkilöllä ei ollut julkista virkaa.
Martti Luther kehotti pappeja, lääkäreitä ja muita virkamiehiä jäämään paikoilleen ja auttavan yhteisöään. Hänen mukaansa ”yleisesti ottaen harvat kristityt ovat vahvoja ja suurin osa heikkoja”, joten samaa taakkaa ei tulisi asettaa kaikille.
As coronavirus curbs some Church gatherings, a voice from the past has some good advice… ""Should a Christian flee the plague?" Martin Luther was asked. https://t.co/VdRSOBgHiV pic.twitter.com/UKGmYHEYM8
— Eternity News (@EternityNews) March 15, 2020