Lähipäivät saattavat edelleen olla syksyisen sateisia. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Pitkä sääennuste: Vuoden lopusta tuleekin lämmin, mutta…

Suomeen povataan myöhään alkavaa talvea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Foreca kertoo blogissaan Euroopan keskipitkien ennusteiden laitoksen (ECMWF) uudesta kolmen kuukauden sääennusteesta eli vuodenaikaisennusteesta. Uusimman ennusteen mukaan marras-joulu-tammikuu on Suomessa vuodenaikaan nähden lämmin, joka voi tarkoittaa myöhään alkavaa termistä talvea.

Myös merilämpötila on todennäköisesti vuodenaikaan nähden lämmin kyseisen jakson aikana.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Mikäli tämänkaltainen ennuste toteutuu, se ei Forecan mukaan kuitenkaan kerro varsinaisesta päivittäissäästä. Kolmen kuukauden ennuste voi toteutua monilla tavoilla.

– Joulun väristä tai pysyvän lumen satamisen aikataulusta ei ennusteen perusteella vielä voi tehdä päätelmiä, Forecan meteorologit toteavat.

Vuodenaikaisennusteen mukaan tänä syys-talvikautena lämpimämpi linja kuitenkin jatkuu. Myös viimeksi terminen talvi alkoi reilusti myöhässä.

– Viime vuoden lokakuussa ilmestynyt vastaava kolmen kuukauden ennuste ennusti niin ikään vuodenaikaan nähden lämmintä kolmen kuukauden jaksoa. Silloin terminen talvi alkoi maan etelä- ja keskiosassa jopa kuukaudesta puoleentoista kuukauteen myöhässä tilastollisesti tavanomaisesta aikataulusta.

Vuodenaikaisennuste kertoo myös ennusteen toteutumisen todennäköisyydestä. Uusimmassa ennusteessa annettujen todennäköisyyksien mukaan lämmön toteutuminen on todennäköisempää kuin keskiarvoisen tai viileän kolmen kuukauden jakson, mutta kaukana varmasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS