Keskeisen hallintorakennuksen seinään Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa on Daily NK:n mukaan ilmestynyt diktaattori Kim Jong-unia kritisoiva graffiti. Pohjoiskorealaisittain käsittämättömän riskialtis tempaus on saanut viranomaiset takajaloilleen.
Uutissivuston paikallisten lähteiden mukaan viranomaiset on pantu tapauksen vuoksi hälytystilaan ja tunnelma pääkaupungissa on kireä.
Viesti kirjoitettiin Huhtikuun 25. päivän kultturitalon ulkoseinään maaliskuun alussa. Sen tarkasta sisällöstä ei ole tietoa. Viestin kirjoittajaa kuitenkin etsitään kuumeisesti. Turvallisuusviranomaiset ovat muun muassa teetättäneet pjongjangilaisilla käsialatestejä. Erityisesti kaupungissa epävirallisesti asuvia henkilöitä tutkitaan.
Mikäli pohjoiskorealaislähteitä on uskominen, otetaan graffititapaus hyvin vakavasti. Kim Jong-unin kerrotaan määränneen Pohjois-Korean turvallisuuspalvelun aloittamaan kuukauden mittaisen propagandakoulutuksen, jolla pyritään varmistamaan, että viranomaiset pysyvät ruodussa.
– Vaikuttaa siltä, että ideologisten ”häiriöiden” välttäminen (puoluepiireissä) on tärkeämpää kuin graffitin tekijän löytäminen, eräs nimettömänä pysyttelevä pohjoiskorealaislähde sanoo.
1970-luvun puolivälissä valmistunut masiivinen Huhtikuun 25. päivän kulttuuritalo on Pohjois-Koreaa hallitsevan työväenpuolueen tärkeimpiä kokousrakennuksia. Siellä järjestettiin kaksi viimeisintä työväenpuolueen puoluekokousta eli kongressia. Kulttuuritalo tunnettiin pitkään Pohjois-Koreassa myös ”kongressisalina”. Rakennus oli myös Koreoiden vuoden 2007 huippukokouksen avajaisten näyttämönä.
Kulttuuritalo toimii Pohjois-Korean armeijan kulttuuritapahtumista vastaavan toimiston päämajana. Se järjestää merkkitapahtumat kuten esimerkiksi valtionpäämiesten hautajaiset ja viralliset valtiolliset seremoniat.
Kimin klaanin henkilökultti on Pohjois-Koreassa erittäin vahva ja sitä varjellaan tiukasti. Maan johdon arvostelu yksityistilaisuuksissakin voi johtaa vakaviin seurauksiin.
– Joku selvästi koki, että julkisen tyytymättömyyden ilmaiseminen viestillä hallintorakennuksen seinässä oli riskin arvoista, eräs aiemmin korkeassa virassa toiminut pohjoiskorealaisloikkari kommentoi.
Hänen mukaansa tällaista on aiemmin sattunut vain tehtailla tai yliopistoissa. Entinen viranomainen pitää tekoa merkittävänä.
Toinen pohjoiskorealaislähde Pjongjangissa vahvistaa maaliskuun graffititapauksen ja kertoo, että vastaavaa on sattunut myös tammikuussa.