Uudenmaan maakuntarajan tarkastuspisteillä tarkistettiin lauantaina 13233 ajoneuvoa, kertoo Helsingin poliisilaitos. Ajoneuvoja käännytettiin rajalta 671, eli noin viisi prosenttia tarkistetuista.
– Maakuntarajalla on käynyt ajoneuvoilla useita kokeilijoita, jotka ovat yrittäneet päästä toiselle puolelle ilman välttämätöntä tarvetta, sanoo ylikomisario Heikki Porola tiedotteessa.
Hänen mukaansa poliisi kehottaa välttämään tällaista toimintaa, ettei liikenne hidastuisi turhaan. Sakkoja on valmiuslain rikkomisesta annettu kuitenkin toistaiseksi vain yksi.
Junamatkustajia oli lauantaina maltilliset 628. Heitä käännytettiin tarkastuksissa 12, eli noin kaksi prosenttia tarkastetuista.