Talvivaara valmistautuu konkurssiin

Kaivosyhtiö hakee yrityssaneeraukseen, mutta toteaa, että yhtiön kaatuminen on lähellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Talvivaara ilmoitti perjantaina hakeutuvansa yrityssaneeraukseen. Yhtiö on viime päuivät neuvotrellut omistajiensa kanssa lisärahoituksen järjestämisestä, mutta huonolla menestyksellä.

– Näiden keskusteluiden seurauksena on selvinnyt, ettei tällaista lisärahoitusta ole saatavilla Talvivaaralle osana vapaaehtoista velkojen järjestelyä, Talvivaara toteaa tiedotteessaan.

Yrityssaneeraus tarkoittaa, että yhtiö yritetään palauttaa toimintakuntoiseksi muun muassa velkoja leikkaamalla. Talvivaara ilmoittaa edelleen etsivänsä lisärahoitusta, jotta se voi jatkaa toimintaansa saneerauksen aikana.

Talvivaara tarvitsee 40 miljoonaa euroa mutta toteaa, että rahoituksen löytäminen on vaikeaa.

– Ei ole olemassa mitään takeita, että Talvivaara tulee saamaan tarvittavan rahoituksen.

Ilman lisärahoitusta saneeraus ei auta Talvivaaraa.

– Jos yrityssaneeraus epäonnistuu edellä mainituista tai muista syistä, Talvivaara odottaa hakevansa konkurssia, ellei muita vaihtoehtoja ole siihen mennessä tullut saataville.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)