Vapaavuori: Valtion omistajapolitiikka kohdallaan – ”isompia liikkeitä ei tarvita”

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan valtion omistajapolitiikka on pääosin kohdallaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– uskon, että valtion omistajapolitiikka on pääosin kohdallaan ja pääosin hyvin hoidettua. Aina voi parantaa, mutta isompiin liikkeisiin ei ole aihetta. Kokonaan toinen asia on, että valtio voi omistajana onnistua paremmin tai huonommin, kuten mikä tahansa omistaja, Jan Vapaavuori (kok.) kirjoittaa blogissaan.

Rautaruukin yhdistyminen ruotsalaiseen SSAB:hen on kirvoittanut vilkasta keskustelua valtion omistajapolitiikasta. Vapaavuoren mukaan reaktiot ovat sinänsä olleet ymmärrettäviä – Rautaruukki edustaa suomalaisen teollisuuden ydintä.

– Liiketoiminnallisen ja työllistävän arvon lisäksi yhtiöllä on merkittävää symboliarvoa. On kuitenkin vakavasti varoitettava sellaisesta harhakäsityksestä, että jonkinlainen toinen omistajapoliittinen linja olisi Rautaruukin osalta johtanut toisenlaiseen lopputulokseen.

Hän mielestään myös keskustelu valtion omistajapolitiikasta on ansaittua, koska tänä päivänä jylläävässä rajussa rakennemurroksessa pitää pohtia koko valtiovallan käytössä olevaa keinovalikoimaa.

– Keskustelussa on kuitenkin – kuten niin usein – tarkan ja huolellisen analyysin sijaan lähdetty jo pitkällekin meneviin esityksiin ja heittoihin. Solidiumin purkaminen, Infra Oy, hallintoneuvostojen rooli, valtion näpit – kaikki keskusteluissa vilahtaneita teemoja – ilman useimmiten sen syvällisempää pohdintaa.

Vapaavuoren pitää selvänä, että valtion omistajapolitiikkaa muokkaamalla globaali murros ei lopu.

– On myös selvää, että omistajapolitiikalla voi parhaimmillaankin olla vain pieni rooli kaipaamassamme yrityskannan uusiutumisessa. Kannattaa siis visusti varoa kuvittelemasta tästäkään mitään suurempaa pelastavaa enkeliä. Kyse on parhaimmillaankin vain hienosäädöstä.

Vapaavuori viittaa hienosäädöllä muun muassa TEM-vetoiseen Teollisuussijoitusta koskevaan lakimuutokseen joulun alla. Tätä olisivat hänen mukaansa mahdolliset muutkin varsinaisen omistajaohjauksen puolella tehtävät muutokset.

Valtion intressi

– Toimijoita ja mahdollisuuksia valtiolla on riittävästi. Sen sijaan on aiheellista pohtia, ovatko omistukset ja niiden painotukset järjestetty ajan mukaan. Säätöä omistukseen aina tarvitaan. Kokonaisuutta on järkevä käydä tarkasti läpi.

Vapaavuoren mielestä yksi lähtökohta voisi olla yrityskohtaisesti arvioida, mikä on valtion intressi omistaa juuri sitä yhtiötä.

– Oletan, että kaikkien yhtiöiden kohdalla perusteet eivät ainakaan enää ole täysin kestäviä. Kiihtyvässä tahdissa muuttuvassa maailmassa emme voi luottaa siihen, että joskus aikanaan järjestellyt ja perustellut omistukset pysyvät kriteereiltään tai tarpeiltaan ikuisesti muodossaan. On tarkasteltava valtiovallan omistuksen roolia tässä ajassa.

– Monista omistuksista voitaneen varmasti luopua ilman että mikään isompi intressi järkkyy. Muutama yhtiö voitaneen viedä pörssiin, jolla olisi jo sinällään merkittävää lisäarvoa.

Hänen mielestään uusien valtionomistusten haikailujen sijasta voisi ylipäänsä olla fiksua pohtia, mistä omistuksista luopumalla voitaisiin tulouttaa valtiolle rahaa käytettäväksi fiksummin taloutemme uusiutumisen edistämiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)