Ahvenanmaan kansanedustaja Jussi Niinistölle: Demilitarisoinnin perusteet eivät ole muuttuneet

Mats Löfströmin mukaan puheet muutoksista Ahvenanmaan demilitarisointiin ovat turhia ja vahingoittavat hallituksen ja Ahvenanmaan välistä luottamusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström (rkp) vastaa tiedotteessaan puolustusministeri Jussi Niinistölle (ps.) tämän Ahvenanmaan demilitarisointia koskeneeseen lausuntoon. Niinistö on sanonut aiemmin Verkkouutisille, että Ahvenanmaan demilitarisointi ei vähennä saariin kohdistuvaa riskiä, pikemminkin päinvastoin. Ministeri sanoi eilen Ylen Ykkösaamussa, että muutoksista Ahvenanmaan demilitarisointiin voidaan tulevaisuudessa keskustella yhteistyössä Ruotsin kanssa.

– Tällaiset lausunnot ovat turhia ja vahingoittavat hallituksen ja Ahvenanmaan välistä luottamusta. Lausunnoista voi tulkita, etteivät hallitus ja Suomi seiso täysin Ahvenanmaan demilitarisoinnin takana, Mats Löfström sanoo.

Hänen mukaansa Ahvenanmaan demilitarisoinnin kyseenalaistamisella ei voiteta mitään.

– Ahvenanmaan demilitarisaatio on vanhempi kuin Suomen itsenäisyys, ja maailma on demilitarisoinnin jälkeen nähnyt huomattavasti suurempia jännitteitä kuin tällä hetkellä näemme. Toki sodankäynti ja asejärjestelmät ovat muuttuneet sitten Krimin sodan 1856, mutta demilitarisoinnin perusteet eivät ole muuttuneet tippaakaan, Löfström sanoo.

– Koska Ahvenanmaan demilitarisoinnista säädetään kansainvälisillä sopimuksilla, joita ei Suomi eikä Ruotsi yhdessä eikä erikseen voi muuttaa, on pikemminkin haitallista kyseenalaistaa demilitarisointi poliittisten pisteiden poimimiseksi, hän päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)