– On vaikea nähdä, että kansainvälisessä kilpailussa voisi pärjätä hyvin, jos kansantalouden yleinen kustannusrasitus on kymmenen tai jopa kaksikymmentä prosenttiyksikköä korkeampi kuin muissa markkinoilla kilpailevissa maissa, Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén toteaa Suomen Perusta -ajatushautomon perjantaina julkaisemassa Suomen talouden ongelmia ja mahdollisuuksia käsittelevässä artikkelikokoelmassa Veroja, velkaa ja kaverikapitalismia.
Hän soimaa kirjoituksessaan Suomen julkisen sektorin kokoa ja alati kiristyvää verotusta. Professorin mukaan talouden paluu kasvu-urille johtaa väistämättä siihen, ettei enää keskustella Suomen talouden ongelmista tai siitä, mitä tulevan talouskehityksen turvaamiseksi pitäisi tehdä.
Matti Virén nostaa esimerkiksi keskustelun talouden ”jakovarasta”. Hän kutsuu sitä ”paluu menneisyyteen” -puheiksi. Niiden yhteinen nimittäjä on professorin mukaan julkisen sektorin kasvattaminen.
– Kuten tunnettua Suomen julkinen sektori on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen suuri, Virén huomauttaa.
Julkisten menojen BKT-suhde on lähennellyt 60 prosenttia (57,5 prosenttia 2016). Vuonna 1975 luku oli 38,5 prosenttia. Samoissa luvuissa pyörivät vain Tanska ja Ranska.
Suuret julkiset menot merkitsevät Matti Virénin mukaan vääjäämättä korkeita veroja, suurta verokiilaa ja erilaisia verotuksen epäneutraalisuuksia.
– On mahdotonta kuvitella, että 60 prosenttia BKT:sta voitaisiin kerätä jollain tasaverolla. Eli on pakko turvautua hyvin progressiiviseen tuloverotukseen ja ylipätään verotus muuttuu monimutkaiseksi ja epäneutraaliksi.
Professorin mukaan on selvää, että verotuksen hyvinvointitappiot ovat huomattavat. Tätä käsitettä ei hänen mielestään kuitenkaan edes tunneta julkisessa keskustelussa, jossa verotusta katsotaan yksinomaan tulonjakonäkökulmasta.
– Aniharvoin puhutaan verotuksen kielteisistä kasvuvaikutuksista, mutta tällaiset kannanotot sivuutetaan yleensä akateemisina kuriositeetteina, vaikka tieteellinen kirjallisuus kertoo, että kyse ei suinkaan ole marginaalisista tekijöistä.
Kilpailukykyvaikutusten lisäksi ankara verotus on ongelmallinen Matti Virénin mukaan myös siksi, että se pakottaa kasvattamaan tulonsiirtoja ja sitä kautta kiristämään verotusta edelleen.
– Kireä verotus johtaa paradoksaalisesti tavallaan itsestään kireämpään verotukseen, Virén toteaa.
– Koska pienituloisten työntekijöiden on hyvin vaikea tulla toimeen nettoansioillaan kalliiden hintojen maassa (Euroalueen korkeimmat hinnat 2015), on jonkinlainen pakko kasvattaa tulonsiirtoja asumiseen ja yleiseen toimeentuloon, hän jatkaa.
Samasta syystä syntyvät tuloloukut johtavat professorin mukaan alhaisiin työllisyysasteisiin ja korkeisiin työttömyysmenoihin.
Matti Virénin mukaan kaikki tämä tarkoittaa sitä, että julkiset menot olisi supistettava vastaamaan talouden kantokykyä. Helppoa se ei kuitenkaan ole.
– Muutokset tulonsiirroissa ovat muutosvaiheessa poliittista dynamiittia. Toisaalta julkisen sektorin työllisyyteen puuttuminen on vaikeaa, koska ajan mittaan on luotu lukematon määrä esteitä tuottavuuden kasvulle erilaisilla ammattipätevyysvaatimuksilla, henkilöstömääräkiintiöillä, ylimitoitetulla irtisanomissuojalla ja muilla vastaavilla asioilla.
Julkisen talouden tuottavuuskehitys on kaiken kukkuraksi ollut Virénin mukaan koko EMU-ajanjakson ”masentavan heikkoa”. Kokonaistuottavuus on supistunut kaiken aikaa ja tämä on luonut lisää kustannuspaineita yksityiselle sektorille.
– Loputtomiin tällainen kehitys ei voi jatkua.
