Vilhelm Junnila toivoo, että keskusta aloittaa pesänselvityksen uuden puheenjohtajan johdolla. Hän on huolissaan keskustan läheisistä yhteyksistä Venäjää lähellä oleviin tahoihin. Esimerkkinä hän mainitsee Suomi-Venäjä -seuran.
– Onnittelen ministeri (Katri) Kulmunia valinnasta. Toivon, että nyt alkaa aika, jolloin Keskusta selvittää avoimesti kytköksensä Venäjää lähellä oleviin tahoihin, kuten Suomi-Venäjä -seuraan, Junnila toteaa.
Hän toteaa, että Pietarissakin opiskellut Katri Kulmuni toimi Suomi-Venäjä -seuran puheenjohtajana vuodesta 2015 ministerivalintaansa saakka. Häntä ennen tehtävässä toimi Paula Lehtomäki (kesk.).
Viime syksynä Kulmuni vaati eduskunnalta 1[nbsp]075[nbsp]000 euroa johtamalleen Suomi-Venäjä seuralle.
– Edellisessä Etyjin kokouksessa Luxemburgissa Venäjä vastusti kirjauksia loppuasiakirjassa. On tärkeää, ettei suomalaisten poliittisten liikkeiden johdolla ole käsittelemättömiä asioita suhteessa kansainväliseen viitekehykseen, Junnila sanoo.