– Mielestäni yläkouluikäisille nuorille tulisi järjestää ensiapukoulutusta maanlaajuisesti. Jätin tänään tästä aiheesta kirjallisen kysymyksen, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa tiedotteessaan.
Elomaan mielestä ensiapukoulutuksen järjestäminen suurelle joukolle tapahtuu luontevasti ja kustannustehokkaasti kouluissa. Ensiaputaitojen opettaminen yläkouluikäisille nuorille olisi oivallinen tapa parantaa suomalaisten ensiapuvalmiuksia.
– Mitä enemmän meillä on ensiaputaitoisia ihmisiä, sitä todennäköisemmin apu on nopeasti saatavilla silloin kun sitä tarvitaan, Elomaa toteaa.
Nopean ensiavun merkitys onnettomuuden uhreille tai sairauskohtauksen saaneille heti tapahtuneen jälkeen on suuri.
– On onni onnettomuudessa, jos hätätilanteen sattuessa paikalle osuu henkilö, jolla on ensiaputaidot hanskassa, Elomaa pohtii.
Jokaisen velvollisuus on auttaa lähimmäistä hädässä.
– Pelkkä halu auttaa ei vain joka tilanteessa riitä vaan loukkaantuneen ihmisen ensiapuun tarvitaan osaamista.
Ensiaputaidot voivat osoittautua jossain vaiheessa elämää erittäin tarpeellisiksi ja nopea oikeaoppinen apu saattaa yllättävän tilanteen sattuessa pelastaa jopa ihmishenkiä.
Elomaa korostaa, että ensiapukoulutuksen saanut henkilö tunnistaa tietyt vaaratilanteet ja osaa toimia onnettomuuden hetkellä usein paremmin kuin henkilö joka ei ole koulutusta saanut.