Helsingin Sanomat ja Yle johtavat Suomen mediakenttää. Ylen ja Hesarin toimittajista on kaksi kolmasosaa vasemmistolaisia ja vihreitä.
Ja se näkyy. Nyt myös puoluegallupeissa.
Moni tulee väittämään tämän tekstin jälkeen, ettei näin ole. Tutkittu fakta on, että nämä juuri valmistuneet toimittajat ovat vasemmistolaisia ja vihreitä 70-80-prosenttisesti.
Olen tehnyt toimittajan, kuvajournalistin työtä päätoimisesti viisi vuotta. Irroittauduin ensin maajussin hommista sittemmin freelancerin hommista viisi vuotta sitten, kun aloitin oman nettijulkaisun tekemisen.
Teen mielestäni merkittävää työtä. Mutta myös vastuu painaa. Joka painettu sana, on se netissä tai printtinä, on enterin painamisen jälkeen oltava journalismia ja totta.
Olen siis vastuussa tekemisistäni. Joskus käy niin, että yksi tehdessä näkökenttä kapenee ja tekstistä tulee yksipuolista.
Puolustan läpinäkyvästi maaseutua ja sen elinkeinoja. Minulla on siihen oikeus ja velvollisuus, se on jopa läpinäkyvä agendani. Haluan tehdä sen kuitenkin hyvän journalismin periaatteilla.
Yksin tehdessä käy joskus niin, että vaikka kuinka yrittää tekstin perustuvan toteen ja faktoihin, epäonnistun.
Isommissa medioissa takana on koneisto, joka seuloo sanat ja sisällön.
Valtamedian tehtävä on tuottaa tasapuolista värittymätöntä tietoa. On turha väittää, että Hesari ja Yle eivät olisi poliittisesti punavihreitä. Lukijoille on turha valehdella.
Hesarin ja Ylen toimittajan kynä on yleensä jompaa kumpaa väriä jollain tapaa.
Kun vanha konservatiivinen koulukunta, 70- ja 80-luvuilla opiskelleita eläköityvät, uusi urbaani sukupolvi tekee mediaa tulevaisuudessa.
Samalla media erkanee tavallisen ihmisen maailmankuvasta kuin saippuakupla ja poks.
Media kääntyy enemmän ja enemmän kuplivaksi.
Toimittajien tarjoama maailmankuva muuttuu aina vain marginaalisemmaksi.
Tämä harmittaa erityisesti Ylen kohdalla. Suomen Yleisradion toiminta rahoitetaan veronmaksajien rahoilla. Se tarkoittaa sitä, että sillä pitäisi olla suuri vastuu tekemästään journalismista.
Mutta kaikkea muuta.
Mitä valtaa ja voimaa he käyttävät!
Suomi on jo muuttunut kaupunkikeskeiseksi, urbanisoituminen näkyy esimerkiksi ympäristökysymyksissä, sähköautointoilussa ja kotimaisen elintarviketuotannon vähättelyssä.
Eläinoikeusasioissa tiedottaminen on ollut karseaa. Muistan mieleenpainuvan radiokolumnin, jossa aktivisti, televisiojuontaja haukkui lihan tuottajia suorana vihapuheena. Vastuullinen media ei olisi sallinut tällaista. Aktivismi ja vihan lietsominen on yhtä kaukana journalismista kuin sika pohjantähdestä.
Tein asiasta kantelun julkisen sanan neuvostoon, mutta koskaan en saanut vastausta. Radiokolumni oli mitä ilmeisintä vihapuhetta, mutta ei se haittaa, kun isi on Ylellä töissä.
Tämä kirjoitus ei ole siis trendikäs. Mutta ei minun tarvitse ollakaan trendikäs. Edustan sitä maailmankuvaa, joka on ollut tähän asti pysyvää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä vanha maailmankuva olisi pysähtynyt. Edistys ei tarkoita radikalismia, vaan demokratian tapaa tehdä muutosta hitaasti.
Se, mitä maailmankuvaa meille tulevaisuudessa tarjotaan, pelottaa. Pienen suppean toimittajajoukon propagandaa.
No onhan ennenkin Ylen journalismi ollut erikoista. Muistatteko Neuvostoliittoa ihannoivan propagandaohjelman Näin naapurissa?
Ohjelma oli täyttä valetta.
Veronmaksajien varoin.
