Sote-farssin jälkeen kansalaisten usko päättäjien kykyyn valmistella ja säätää lakeja täytyy palauttaa.
Nyt ei ole oikea aika solmia uusia parlamentaarisia sopimuksia sote-uudistuksen sisällöstä eikä linjata kabineteissa, miten uudistus kotiutetaan ensi vaalikaudella.
Puolueiden edustajien päätös runnoa sote-uudistus läpi vielä tällä vaalikaudella perustuslakivaliokunnan ensimmäisen lausunnon jälkeen osoittautui karkeaksi virheeksi. Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) koolle kutsumassa palaverissa oli läsnä useita parlamentaarisen työryhmän jäseniä, jotka olivat puskeneet uudistusta läpi koko syksyn välittämättä perustuslaillisista ongelmista. Monet heistä istuivat myös sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, joka ryhtyi äärettömän tiukalla aikataululla korjaamaan lakiehdotusta.
Parissa päivässä sosiaali- ja terveysvaliokunta ehti maratonkokouksissaan muuttaa alkuperäistä esitystä niin merkittävällä tavalla, että se vastasi jo hallituksen uutta esitystä. Kun ehdotuksesta pyydettiin perustuslakivaliokunnan lausuntoa, yltyivät vaatimukset uuden ehdotuksen julkistamisesta. Siinä vaiheessa törmättiin eduskunnan työjärjestykseen, jonka mukaan asiakirjat tulevat julkisiksi vasta, kun asia on käsittely loppuun valiokunnassa. Lopulta valiokunta joutui tiedottamaan tekemistään muutoksista, ja valtiovarainministeriö julkisti valiokunnan pyynnöstä uuden mallin mukaiset kuntakohtaiset laskelmat.
Epätoivoinen yritys tahrasi eduskunnan
Lainvalmistelun pohjanoteeraus tehtiin, kun valiokunta pyysi kunnilta parin päivän vastausajalla lausuntoja uudesta sote-mallista. Salassapitosäädösten vuoksi kunnille ei voitu edes toimittaa aineistoa, josta lausuntoa pyydettiin. Menettelytapa suututti kuntakentän, joka olisi pitänyt sitouttaa ja motivoida uudistukseen. Kaiken kukkuraksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Anneli Kiljunen (sd.) töräytti julkisuuteen, että kuntia on jo kuultu riittävästi uudistuksesta, vaikka kunnat eivät olleet saaneet lausua kertaakaan kuntakohtaisista laskennallisista vaikutuksista. Tiedot niistä julkistettiin vasta lausuntokierroksen jälkeen, kun hallituksen esitys annettiin eduskunnalle joulukuun alussa.
Tapa, jolla lakia yritettiin epätoivoisesti viedä eteenpäin eduskunnassa, jätti pysyvän tahran kansanedustuslaitoksen maineeseen. Erityisesti kritiikki kohdistuu sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajaan Juha Rehulaan (kesk.). Varmana ministerinä pidetyn Rehulan harkintakyvyn katsotaan pettäneen pahemman kerran.
Kun perustuslakivaliokunta pysäytti sote-lain etenemisen toistamiseen, se piti huolen siitä, ettei sosiaali- ja terveysvaliokunta pysty enää jatkamaan lain säätämistä. Perustuslakivaliokunta ei suostunut enää osoittamaan, miten lakia pitäisi korjata, jotta se voitaisiin säätää tavallisena lakina.
Joissakin puheenvuoroissa perustuslakivaliokuntaa on pidetty yhteiskunnan uudistamisen esteenä ja on ihmetelty, onko kunnallinen itsehallinto todella tärkeämpää kuin palveluiden turvaaminen. Onneksi tässä maassa on vielä instituutio, jonka pitää huolen siitä, etteivät päättäjät voi kävellä miten tahansa kansalaisten perusoikeuksien yli!
Kuntayhtymämalli kuopattiin jo
Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti perjantaina jatkavansa sote-uudistuksen valmistelua. Virkamiestyönä selvitetään perustuslakivaliokunnan linjaamia etenemisvaihtoehtoja ja arvioidaan niiden vaikutuksia poliittisen päätöksenteon tueksi. Etenemiselle pitää hakea tuki kansalta!
Perustuslakivaliokunta esitti jo ensimmäisessä lausunnossaan kolmea ratkaisuvaihtoehtoa hallintomalliksi: kuntaa suurempia itsehallintoalueita, yksitasoista kuntayhtymämallia ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtämistä valtiolle. Rahoitusmalleista perustuslakivaliokunta nosti esille vain yhden vaihtoehdon: sosiaali- ja terveyspalveluiden tehtävien siirron kuntaa suuremmille itsehallintoalueille, joilla olisi verotusoikeus. Kansanvaltaisuus toteutuisi itsehallintoalueilla välittömien vaalien kautta.
Käytännössä yksitasoinen kuntayhtymämalli on osoittautunut mahdottomaksi vaihtoehdoksi, sillä sote-asiantuntijoiden mielestä sote-alueiden määrän pitäisi olla selvästi pienempi kuin 19, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon perus- ja erikoistason palvelut voitaisiin yhdistää kokonaisuudeksi siten, että sote-alue pystyisi huolehtimaan itsenäisesti myös erikoissairaanhoidon päivystyksestä.
Perustuslakiasiantuntijoiden mielestä näin suuriksi muodostuvissa kuntayhtymissä kaikkien kuntien asukkaiden ääni ei pääse kuuluviin riittävissä määrin, kun otetaan huomioon, että kuntayhtymälle siirtyy puolet kunnan tehtävistä ja rahoitusvastuu jää kunnalle.
Keskustan linja herättää kysymyksiä
Puolueiden pitäisikin nyt esitellä omat vaihtoehtonsa sote-palveluiden järjestämiseksi ja rahoitukseksi.
Keskusta esitteli syksyllä 2013 kotikunta–maakunta-mallinsa, jossa maakuntien laajuiset kuntayhtymät vastaisivat palveluiden järjestämisestä, ja palveluiden tuottamisesta vastaisivat kunnat, yritykset ja kolmas sektori. Raha seuraisi asiakasta palvelun tuottajalle. Rahoitus kerättäisiin maakunnille kunnilta, valtiolta, asiakkailta ja sairausvakuutuskorvauksista.
Keskustan malli on samalla tavoin perustuslain kannalta ongelmallinen kuin sosiaali- ja terveysvaliokunnan korjaama sote-mallikin, joten keskustalta kaivataan nyt tarkentavia linjauksia. Perjantaina keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoikin Ylen haastattelussa, että keskusta olisi valmis antamaan maakunnille verotusoikeuden ja valitsemaan päättäjät maakuntavaltuustoon vaaleilla. Entä vieläkö raha seuraisi asiakasta, erotettaisiinko järjestäjä ja tuottaja toisistaan ja olisivatko julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tasavertaisessa asemassa tuottajina?
Perussuomalaiset ovat ehdottaneet peruskunta–piirikunta-mallia, jossa soten lisäksi maakunnan kokoiset piirikunnat vastaisivat muun muassa ammatillisesta koulutuksesta, maankäytön suunnittelusta ja monista lupa-asioista. Piirivaltuusto valittaisiin vaaleilla ja piirikunnalla olisi verotusoikeus. Perussuomalaisten malli on lähellä keskustan mallia.
SDP on kannattanut sitä, että sote-palveluista vastaavat peruskunnat ja palveluiden rahoituksesta huolehtivat valtio ja kunnat yhdessä. Johtoajatuksena on ollut se, että julkinen sektori tuottaa palvelut ja yksityisen sektorin rooli on täydentävä ja mahdollisimman pieni.
Kokoomus on ajanut valinnanvapautta ja raha seuraa potilasta -mallia perusterveydenhuollon palveluihin, jolloin asiakas saisi valita mieleisensä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottajista. Palveluiden järjestämisen suhteen esiintyy ainakin kahta linjaa: osa kokoomuslaisista haluaa pitää järjestämisvastuun kunnilla ja osa on halunnut siirtää sen erva-alueiden kokoisille sote-alueille. Rahoitusvastuu on haluttu säilyttää kunnilla.
Miten saadaan aikaiseksi säästöjä?
Parlamentaarisessa valmistelussa kaikki puolueet ovat sitoutuneet siihen malliin, joka ajoi toistamiseen päin jäävuorta. Kansalaisilla on nyt oikeus tietää, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut pitäisi puolueiden mielestä järjestää ja rahoittaa. Kun ollaan historiallisen suuren reformin äärellä pohtimassa vaalien ja verotusoikeuden antamista maakunnille, ratkaisulle pitää hakea hyväksyntä eduskuntavaalien kautta.
Uudistuksen tavoitteet pitää asettaa tärkeysjärjestykseen. Jos ja kun tavoitteena on kuroa umpeen kestävyysvajetta, eli saada aikaiseksi 2–3 miljardia euroa säästöjä, miten palvelut tuotetaan kustannustehokkaasti? Silloin ei riitä se, että sijoitellaan kuntia uusille alueille ja keksitään keinoja verottaa kansaa, vaan pitää löytää kannusteita tuottaa palvelut tehokkaasti ja vaikuttavasti. On vaikea nähdä, miten tämä onnistuisi ilman kilpailua yksityisen sektorin kanssa, parhaiden toimintakäytäntöjen laajentamista ja digitalisaation hyödyntämistä.
Toinen vaihtoehto on, että menorajoittimena toimivan sote-budjettikehyksen puristuksessa säästöjä joudutaan hakemaan sulkemalla pienten ja keskisuurten paikkakuntien toimipisteitä ja karsimalla julkisen puolen maksamia palveluja.
Kirjoittaja Suvi Hautanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän politiikan toimittaja.
