Vuoden 1918 sodan satavuotismuisteluista on jäljellä vankileirien hirveyden läpikäyminen. Tiedotusvälineiden koskettavat jutut ovat kertoneet punaisten vankien leirien julmuudesta ja nälästä sekä väitetystä valkoisten kostosta ja halusta likvidoida työväenjohtajat. Punavankeja sanotaan usein näännytetyn kuoliaiksi.
Vahvoja mielipiteitä asiasta riittää. Mutta mitä tutkimustieto vastaa esimerkiksi olennaiseen kysymykseen: tapettiinko vankeja tahallaan nälkään?
Jo sodan 90-vuotisvuoden alla julkaistiin valtioneuvoston kanslian julkaisusarjassa Pentti Mäkelän perusteellinen tutkimus Vuosien 1917-1919 kulkutaudit, espanjantauti ja vankileirikatastrofi. Sitä ei ole juuri käsitelty julkisuudessa.
– Punaiset ja valkoiset muistot väistävät yleisesti tartuntataudit, mutta määrittävät niiden komplikaatiot näläksi, tutkimuksessa vedetään yhteen.
– Vuoden 1918 sodan eri osapuolet painottivat nälkää tai elintarvikehuollon ongelmia kuolleisuuden syinä ja kummankin puolen tautikuolemat laskettiin mieluusti rintamatappioiksi, terroriksi tai sorron tulokseksi.
Verkkouutiset kertoo tutkimuksesta myös tässä ja tässä.
Nälkää korostettiin,
ymmärrettävästi
Suomessa oli 1918 ankara elintarvikepula ja sodan häviäjien leireillä nälkää, hirveyksiä, teloituksia ja kurjuutta. Tutkimuksen perusteella ylikuolleisuuden takana kuitenkin olivat tautiepidemiat. Järkyttävää tilannetta yritettiin hoitaa, mutta niille ei mahdettu mitään – eikä niitä edes täysin ymmärretty.
Ajanjaksoon osui useita rajuja poikkeustekijöitä. Niitä olivat ”erittäin vaikea angiina-, tulirokko- ja reumakuume-epidemia, historian pahin lintuinfluenssapandemia (espanjantauti), isorokon ja sitäkin pahemman toisintokuumeen leviäminen hajoavan Venäjän imperiumin länsipuoliskolla, seerumilääkepula, rokotussuojan puutteet ja lääkärien vähyys”.
– Kansalliset tragediat ohjaavat usein käsitystä lähihistoriasta niin, että toisistaan irralliset negatiiviset ilmiöt kytketään toisiinsa. Poikkeusolojen kuolleisuudesta syntyy myyttejä, jotka ovat psykologisesti tärkeitä ajankohdan kokeneiden ihmisten selviytymiselle. Myöhemmin ne saattavat näyttää kansallisesti yleispäteviltä selityksiltä, kunnes niiden osatekijöitä tarkastellaan kansainvälisesti ja laajemmissa yhteyksissä, tutkimuksen johdannossa selvitetään.
– 1920-luvulla julkaistuissa punaisten muistoalbumeissa luokkasota, poliittinen terrori ja voittajan kosto selittivät myös ei-väkivaltaista kuolleisuutta. Sisällissodan hävinnyt puoli korosti vankien nälkää ja muita kärsimyksiä – hyvin ymmärrettävistä syistä. Teloitusten ja vankien muiden kuolinsyiden rinnastaminen teki myös tauteihin kuolleista aatteellisia marttyyreja kuolinpaikasta ja – syystä riippumatta. Muistoalbumien nekrologeissa ”nälän aiheuttamat” kuolemat ja alaikäisten runsaat menehtymiset korostivat voittajan väkivaltaa sodan jälkiselvittelyissä.
Valkoisten vapaussotanäkökulmassa puolestaan ensisijaista oli itsenäistyminen ja laillisuuden palauttaminen. Punaisten sotarikoksia korostettiin ja korkean kuolleisuuden syyksi nostettiin elintarvikehuollon ongelmat. Kohonnut kuolleisuus selitettiin niukkuudella ja nälällä – niin leireillä kuin Etelä-Suomen taajamissakin.
– Kulkutautikuolleisuus ei sovi valkoiseen sisällissotatraditioon sen enempää kuin punaiseenkaan. Kansallishenkisessä vapaussotatulkinnassa ohitettiin kokonaiskuvaan sopimattomat elementit, tutkimus arvostelee.
Tartuntataudit
määritettiin näläksi
Tutkimuksen tarkoitus oli ”luoda historiallisepidemiologinen yleiskuva vuosien 1918-19 väestökatastrofin keskeisistä tekijöistä”.
Vuonna 1918 kuoli väestökirjanpidon kuolinpaikkatietojen mukaan ei-väkivaltaisesti vankileirilaitoksessa 9 940 miestä. Väestökatastrofin mitat ylikuolleisuus sai erityisesti kuukausina, joina espanjantauti aiheutti Etelä-Suomessa suuren sairastavuuden.
Suoria numeroita todellisista kuolinsyistä tutkimus ei pysty kertomaan. Kuolemia tilastoitiin virheellisesti ja kirjavilla tavoilla.
Kaikkiaan noin 4 000 punaisena kuolleen edunsaajat saivat henkivakuutusyhtiöiltä korvauksen, kun espanjantauti todettiin suurelta osin kesän 1918 vankileirikatastrofin syyksi.
Kuolinsyiden määrittely jäi poikkeusoloissa puutteelliseksi ja riippui ilmoituksen antajasta. Myös esimerkiksi leirien ja vankien eristäminen on usein tulkittu rankaisutoimeksi, vaikka taustalla olisi tuolloin ollut pyrkimys saada tautien leviäminen estettyä.
Tautien riuduttamien vankien tulkittiin siis 1918 kuolleen nälkään. Tauti saattoi aikaansaada elintoimintojen täydellisen rapautumisen ja kuihtumisen ”kuin eläviksi luurangoiksi”, joka kuitenkin viittasi ”lääketieteellisesti paljon vaikeammin ratkaistaviin ongelmiin kuin syömäkelpoisen ruoan puuttumiseen”.
Yksi tekijä oli, että ihmiset olivat laajasti pakoilleet rokotuksia. Lisäksi monia riehuneista taudeista ei kyetty selvittämään joko ajoissa tai ollenkaan.
– Sairaalapotilaidenkin kuolinsyiksi kirjattiin siksi ulkoisia oireita. Kysymys totaalisen näivettymisen syistä ja vankien ruoan kaloriarvoista sai jo kesäkuussa 1918 laajat poliittiset mittasuhteet, tutkimuksessa kuvaillaan Tampereen vankileiriä.
LUE MYÖS:
Kun kuolleisuus ylitti kaiken ennustetun
”Vankien pikasiirrolla katastrofi oli valmis”
