Suomea on perinteisesti pidetty maana, jossa kansakunnan arvopohja on hyvin yhtenäinen. Toki edelleen suomalaiset ovat hyvin yhtenäisiä joissakin asioissa. Hyvinvointiyhteiskuntaa kannatetaan laajasti ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön tapa johtaa ulkopolitiikkaa nauttii erittäin korkeaa kansansuosiota.
Olisi silti silmien ummistamista tosiasioilta, jos ei tunnistaisi arvopohjien eriytymisen olevan kovassa liikkeessä. Suomi on seuraamassa muuta maailmaa taistelussa, jossa liberaalit ja konservatiiviset arvot ovat vastakkain. Tämä vastakkainasettelu on vaikea kaikille perinteisille suomalaisille puolueille, koska ne eivät ole muodostuneet tältä pohjalta. Esimerkiksi kokoomuksessa lähes kaikki ovat markkinaliberaaleja, mutta arvojen puolella jakaudutaan janalle liberaaleista konservatiiveihin. SDP ja keskusta painivat saman ongelman kanssa.
Kaikkein selkeimmin liberaali/konservatiivi-akselin mukaisesti määrittyvät vihreät ja perussuomalaiset. Lähes kaikki vihreät kannattavat kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, avointa maahanmuuttopolitiikkaa ja homoliittoja. Lähes yhtä vahvasti perussuomalaiset ovat kaikkia näitä vastaan. Onkin siten luonnollista, että kun poliittinen keskustelu pyörii polttomoottoriautojen kieltämisen, ISIS-naisten, Pride-kulkueen ja feminismin ympärillä, niin sekä vihreiden että perussuomalaisten kannatus kasvaa.
Ihmisten aatteellisesta siirtymisestä keskeltä reunoille on kuitenkaan harvoin syntynyt mitään hyvää. Vanhan kaavan mukaan on olemassa teesi, antiteesi ja synteesi. Synteesiin pääseminen niiden kesken, jotka ovat täysin eri mieltä ja hyvin vahvasti omasta mielestään oikeassa, on hyvin vaikeaa.
USA:ssa arvoliberaalien ja arvokonservatiivien vastakkainasettelu on kärjistynyt kaikilla tasoilla. Se on presidentin ja edustajainhuoneen välistä, FOXin ja CNNn välistä, kehittyvien alueiden ja taantuvien alueiden välistä, suurkaupunkien ja maaseudun välistä, valkoisten ja muiden väestöryhmien välistä. Lopputuloksena USA on nyt hajanaisempi kuin koskaan sisällissodan jälkeen.
Suomessa ei onneksi olla näin pitkällä. Silti meilläkin on samoja merkkejä näkyvissä. Se on luettavissa myös vaalituloksista. Jussi Halla-ahon korkeasta henkilökohtaisesta äänimäärästä huolimatta perussuomalaiset on pieni tekijä Helsingissä. Sen sijaan maaseudun väestöään menettävillä alueilla, kuten Pohjois-Satakunnassa, perussuomalaisten kannatus oli lähes 40 prosenttia. Vastaavasti vihreät eivät saaneet Satakunnasta yhtään edustajaa, eivätkä olleet edes lähellä saada.
Väestön keskittyminen suurempiin kaupungeihin ja niiden liepeille on maailmanlaajuinen trendi ja sitä on tapahtunut 1800-luvulta lähtien. Politiikalla ei voida estää väestön keskittymistä, korkeintaan sitä joko hieman hidastaa tai nopeuttaa. Tärkeää on havaita, että väestön keskittyminen vahvistaa myös arvomaailman hajaantumista. Sen vuoksi olisi hyvä löytää lääkkeitä myös väestöään menettävän Suomen kehittymiseen.
Kansallisen yhtenäisyyden vaaliminen on avainasia. Kansallisesti yhtenäinen valtio on aina vahva, sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Tästä todisteena on se, että toisen maailmansodan jälkeen yksikään kansallisesti yhtenäinen valtio ei ole joutunut ulkoisen hyökkäyksen kohteeksi. Kansallista yhtenäisyyttä ei kuitenkaan tarvita vain ulkoisia uhkia varten, vaan myös asioiden hoitamiseksi järkevästi Suomen sisällä. Esimerkiksi ikärakenteen muutos, ilmastonmuutos ja hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen ovat asioita, joiden ratkaiseminen edellyttää kansallista yhtenäisyyttä.
