Osa sotiemme veteraaneista jää yhä vaille asianmukaisia hoivapalveluja. Ongelma on ollut tiedossa jo pitkään, mutta tuntuu, että vasta nyt enemmistö Arkadianmäellä on herännyt asian suhteen, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa.
Aiemmin syksyllä eduskuntaryhmät neuvottelivat sotaveteraanien palvelujen järjestämisestä ja päätyivät siihen ratkaisuun, että kaikkien Suomen sodissa palvelleiden pitää olla tasavertaisessa asemassa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rintamaveteraaneilla olisi jatkossa oikeus samoihin palveluihin kuin sotainvalideilla.
– Tämä on merkittävä askel veteraanien hyvinvoinnin eteen, mutta miksi vasta nyt, Eloma ihmettelee.
– Esimerkiksi ensimmäisen haitta-asteluokituksen poistamista ajavan lakialoitteen laadin jo vuonna 2014, joten ainakin asia on ollut esillä eduskunnassa jo aikaa sitten, hän toteaa.
Perussuomalaiset ovat ajaneet vahvasti veteraanien asiaa. Tällä viikolla eduskunnassa käsiteltiin Elomaan lakialoitetta, jossa ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalain 6 §:ää siten, että poistettaisiin sotainvalideja koskevat prosenttirajat oikeudesta laitoksessa annettavaan huoltoon tai osa-aikaiseen huoltoon.
– Kun asiaa käsiteltiin, salissa ei ollut väkeä ruuhkaksi saakka. Toivottavasti nyt sitten sote-valiokunnan samansuuntaisen ulostulon myötä tärkeä asia herättää enemmän kiinnostusta, Elomaa toteaa.
Eloomaa uistuttaa, että Suomen vuosina 1939—1945 käymissä sodissa palveli noin 700 000 sotilasta. Välittömästi rintamaa tukevissa tehtävissä palveli lisäksi 95 000 naista. Tänä päivänä elossa enää noin 11 500 sotiemme veteraania ja 2000 sotainvalidia.
– Sodissa palvelleiden sankarien työ itsenäisen Suomen eteen on korvaamatonta, joten olisi perusteltua taata kaikille sotaveteraaneille tarvittavat hoivapalvelut. Tämä muutos olisi pitänyt toteuttaa jo aikoja sitten.
– Veteraanien keski-ikä on jo yli 93 vuotta ja hoidon tarve on valtava juuri tässä hetkessä eikä palvelujen tarjoamisessa ole varaa viivytellä enää yhtään. Taas itsenäisyyspäivän koittaessa asia nousee pinnalle. Toivottavasti tällä kertaa se johtaa myös nopeaan toimintaan.