Gripen-hävittäjää Suomelle kauppaavan ruotsalaisen Saabin mukaan huono sää ei estä koneen lentoja.
– Se kuitenkin estää niiden evaluointivaiheiden suorittamisen, jotka tälle lennolle oli ilmavoimien kanssa suunniteltu. Tästä syystä kyseinen lento suoritetaan hieman tuonnempana, Saabin viralliselta Suomen tililtä tviitataan.
Suomeen testilentoihin saapunut Gripen E ei päässyt torstaina iltapäivällä suunnitellusti taivaalle Pirkkalassa. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi asiasta tästä löytyvässä jutussa otsikolla ” Gripen-hävittäjä ei päässyt testilennolle Suomessa – syynä pilvet ja sää”. Tapaus on herättänyt ihmettelyä ja monelle ehti muodostua sellainen käsitys, että sää esti koneella lentämisen. Todellisuudessa kyse oli siis kuitenkin siitä, ettei suunniteltuja testejä voitu suorittaa tällaisessa säässä. IS täydensi myöhemmin juttuaan lennon peruuntumisen syillä.
Saab suuntasi vastauksensa keskustan kansanedustaja Mikko Kärnälle. Kärnä oli todennut, että ”Gripen taisi reputtaa testit ennen kuin ne alkoivatkaan”.
Saab kertoo, ettei evaluointien yksityiskohtia voida avata tarkemmin.
– Mutta yhtenä yleisenä esimerkkinä on mm. infrapunaperusteiset sensorit. HX Challengen päätarkoitusenahan on verifioida eri järjestelmien toimivuus, Saabilta todetaan.
Suomi etsii ilmavoimien Hornetien korvaajaa HX-hankkeessa. Saab tarjoaa Suomelle 52 kappaletta yksipaikkaisia Gripen E -hävittäjiä ja 12 kappaletta kaksipaikkaisia Gripen F -koneita. Lisäksi pakettiin kuuluu kaksi GlobalEye-valvontakonetta. Kilvassa ovat Saab Gripenin lisäksi mukana yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon, ranskalainen Dassault Rafale ja amerikkalaiset Lockheed Martin F-35 sekä Boeing F/A-18 Super Hornet ja sen elektronisen sodankäynnin Growler-variantti. Tähän mennessä Suomen testeissä ovat käyneet kaikki paitsi amerikkalaiskoneet. Hallitus päättää konehankinnasta 2021.
Huono sää ei estä Gripen E:tä lentämästä, tämä todistettiin eilen
Se kuitenkin estää niiden evaluointivaiheiden suorittamisen, jotka tälle lennolle oli ilmavoimien kanssa suunniteltu. Tästä syystä kyseinen lento suoritetaan hieman tuonnempana.
— Saab Finland (@SaabFI) January 30, 2020
Emme voi avata yksityiskohtia evaluoinneista. Mutta yhtenä yleisenä esimerkkinä on mm. infrapunaperusteiset sensorit. HX Challengen päätarkoitusenahan on verifioida eri järjestelmien toimivuus.
— Saab Finland (@SaabFI) January 30, 2020
Ulkopuoliset eivät tiedä mitä testiohjelma sisältää. Ellei tämän päivän ohjelmaa voi viedä läpi sääolosuhteiden takia, ei kannata lentää.
Varmasti #Gripen koneena kykenisi lentämään ja toiminaan, mutta siitä ei #HXChallenge ole kyse. https://t.co/fny6cVpGHD
— C Salonius-Pasternak (@charlyjsp) January 30, 2020