Brasilian suurimpien kaupunkien sairaaloiden varoitetaan täyttyneen koronaviruspotilaista viime viikkojen aikana.
Fiocruz-tutkimusinstituutin raportin mukaan lähes kaikkien osavaltioiden pääkaupunkien teho-osastojen kapasiteetista on jäljellä alle 20 prosenttia.
Maassa vahvistettiin tiistaina 70 764 uutta tartuntaa ja 1 972 kuolemantapausta. Brasiliassa on todettu yhteensä noin 11 miljoonaa koronatapausta ja 266 000 kuolemaa.
BBC:n mukaan Porto Alegressa ja Campo Grandessa tehohoidon kapasiteetti on jo ylittynyt. Koko terveydenhuoltojärjestelmän varoitetaan olevan ylikuormittunut ja lähellä romahduspistettä.
Asiantuntijat ovat ennustaneet päivittäisten kuolemantapausten kohoavan pian yli 2 000:een päivässä. Valor Economico -lehden mukaan ongelmien taustalla on hallituksen päätös olla ottamatta käyttöön tarvittavia rajoitustoimia ja maskipakkoa.
Myös rokotushanke on edennyt toistaiseksi hitaasti, sillä vasta noin neljä prosenttia kansasta on saanut ensimmäisen rokoteannoksen.
Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on useaan otteeseen vähätellyt pandemian aiheuttamaa uhkaa. Hän kehotti kuluvalla viikolla ihmisiä ”lopettamaan valituksen” viruksen aiheuttamista ongelmista. Bolsonaro on vastustanut paikallishallinnon tekemiä päätöksiä rajoitustoimista niiden taloudellisten vaikutusten vuoksi.