Keskiaikaista Itterin linnaa käytettiin toisessa maailmansodassa ensin natsien tupakanvastustuskampanjan toimistona. Myöhemmin linnasta tuli erityisvankila 14 ranskalaiselle arvovangille, joita olivat muun muassa entiset pääministerit Edouard Daladier ja Paul Reynaud.
Adolf Hitlerin itsemurhan jälkeisinä päivinä tiedettiin, että Waffen-SS -divisioonan joukkoja oli tulossa teloittamaan vangit.
Amerikkalaisen John Carey Leen panssaridivisioonan miehet olivat juuri ehtineet vapauttaa linnan.
Hieman ennen tätä oli Saksan Wehrmachtin majuri Josef Gangl tullut Leen puheille. Gangl oli tarjonnut ällistyneelle Leelle joukkojensa antautumista, jos he saisivat puolustaa linnan vankeja tulossa olevia SS:n joukkoja vastaan.
Linnassa koottiin lähestyvän uhan alla pieni omituinen puolustusjoukko. Siinä oli muutama amerikkalainen yhden tankkinsa kanssa, eräs SS-upseeri, Wehrmachtin yksikkö, kaksi itävaltalaista vastarintataistelijaa ja värikkäitä ranskalaisvankeja.
Viimeksi mainittuihin kuuluivat myös neljä vaimoa ja tyttöystävää, Charles de Gaullen sisko ja baskiseparatisti-ammattilaistennispelaaja Jean Borotra. Useat naisista olivat pyytäneet natseilta pääsyä vangeiksi miehiensä luo.
Kyse oli ainoasta sodan episodista, jossa saksalaiset ja amerikkalaiset taistelivat yhdessä.
Kaikki linnassa tiesivät, että antautuminen ei tullut kysymykseen: heidät tapettaisiin.
Komentaja Josef Gangl kuoli vuorokauden kestäneessä taistelussa maanmiehensä tarkka-ampujan luotiin.
Stephen Hardingin The Last Battle -kirjan mukaan vasta amerikkalaisten lisävoimien saapuminen viime hetkellä ratkaisi taistelun.
