Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei lähde ennakoimaan, milloin Suomen mahdollinen Nato-päätös olisi pöydällä.
– Sanoisin, että keskustelu tullaan Suomessa käymään tämän kevään aikana. Millä tavalla me suhtaudumme tähän turvallisuuspoliittisen ympäristön muutokseen ja minkälaisia johtopäätöksiä se meiltä vaatii, Marin sanoi politiikan toimittajien tilaisuudessa tänään keskiviikkona Helsingissä.
– Pyrimme muodostamaan kansallista konsensusta, näkemystä tässä muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa ympäristössä myös näihin kysymyksiin, jotka liittyvät vaikkapa Nato-jäsenyyden hakemiseen.
Marin korosti pitävänsä tärkeänä, että keskustelulle annetaan nyt tilaa, niin eri instituutioiden kuin puolueidenkin kesken.
– Tiedämme, että moni puolue joutuu käymään ja päivittämään omaa kannanmuodostustaan, käymään hyvin laajan ja perusteellisen keskustelun.
Hallitus on antamassa eduskunnalle lähiviikkoina myös selonteon, jossa käsitellään turvallisuusympäristön muutosta ja monia tähän liittyviä ulottuvuuksia. Marin antoi tilaisuudessa ymmärtää, ettei hallitus ole tuomassa vielä omaa kantaansa esimerkiksi mahdollisesta Nato-jäsenyydestä kuitenkaan selontekoon.
– Selonteko eduskunnalle on tarkoitus antaa melko ripeästi. Pyrimme, että se olisi valmis viikoissa, ei kuukausissa.
– Tulemme tietenkin arvioimaan hyvin laajasti nämä vaikutukset – jäsenyyden hakemisen vaikutukset. Myös sen vaikutukset, että jäsenyyttä ei haettaisi. Pitää ymmärtää, että sekin on valinta ja silläkin on vaikutuksia.
Marinin mukaan konsensukseen pyrkiminen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä päätettäessä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että eduskunnan pitäisi olla asiassa yksimielinen.