Sari Multala iloitsee lisäpanostuksista koulutukseen

Kokoomuksen kansanedustaja iloitsee opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan panostuksista ensi vuoden talousarviossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta lisää hallituksen esityksen jälkeen OKM:n hallinnonalalle yhteensä lähes 10 miljoonaa euroa. Määrärahat käytetään koulutuksen, sivistyksen, kulttuurin ja urheilun tukemiseen.

– On hienoa, että kurssi on viimein kääntynyt ja voidaan tehdä rohkeasti tulevaisuuteen katsovia koulutus-, kulttuuri- ja urheilupäätöksiä. Mielestäni tärkeimmät panostukset on tehty koulutuksen tasa-arvon edistämisessä, kun varhaiskasvatusmaksuja alennetaan 70 miljoonalla eurolla ja 6700 perhettä pääsee maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin. Tämä on suurin lapsiperheiden tilannetta helpottava uudistus vuosiin, kansanedustaja Sari Multala toteaa.

Ensi vuonna panostetaan myös opettajien ja yliopistokoulutettujen lastentarhanopettajien koulutukseen. Osaava ja hyvin koulutettu henkilökunta edellytys laadukkaalle varhaiskasvatukselle ja koulutukselle. Opettajien ja lastentarhanopettajien koulutuksen lisäksi panostetaan myös koulutuksen tasa-arvoon.

– Peruskoulun tasa-arvorahoitukseen lisätään hallituksen toimesta 25 miljoonaa euroa. Tasa-arvon vahvistamiseen peruskouluissa käytetään siis ensi vuonna yhteensä 40,2 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi valtiovarainvaliokunta on sivistysvaliokunnan lausunnon jälkeen lisännyt tähän tarkoitukseen vielä 2 miljoonaa euroa lisää, Multala listaa.

Multala on tyytyväinen myös eduskunnan sivistysvaliokunnan ehdottamasta lisäyksestä urheilijoiden toimeentuloon. Urheilija-apurahojen määrärahaa nostettiin 500 000 eurolla. Tämä mahdollistaa useamman urheilijan pääsyn apurahan piiriin. Lisäksi myönnettiin 300 000 euroa urheiluakatemioiden tukipalveluihin ja 165 000 euroa Urheilijoiden ammatinedistämissäätiölle.

– Nämä lisäykset ovat kooltaan pieniä, mutta erittäin vaikuttavia. Esimerkiksi määrärahalisäys Urheilijoiden apurahoihin mahdollistaa yhä useamman urheilijan pääsyn apurahan piiriin. Apuraha on urheilijoille usein ainoa perustoimeentuloon käytettävissä oleva raha ja siksi erittäin merkityksellinen. Muut määrärahalisäykset helpottavat urheilijoiden kaksoisuraa, eli opiskelun ja urheilun yhdistämistä. Tällöin urheilija pystyy harjoittelemaan täysipainoisesti ja kouluttautumaan samalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)