Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kirittää ympäristöministeri Kimmo Tiilikaista (kesk.) etsimään valtakunnallisen ratkaisun tilanteeseen, jossa saastunutta lunta kaadetaan mereen ja vesistöihin.
Sarkomaa ehdottaa likaisen lumen määrittelemistä jätteeksi, mikä edellyttäisi muutosta jätelaissa.
Helsingissä lunta on kipattu mereen Vuosaaren satamassa ja Hernesaaressa koko talven. Helsingin ympäristökeskuksen asiantuntijoiden mukaan lumi pitäisi kaataa maa-alueille.
Sarkomaan mukaan ympäristökeskus voi vain suositella, että lumet kaadettaisiin maalle, sillä jätelaki ei nykyisellään estä lumen mereen kaatamista.
– Itämertamme ja vesistöjämme on suojeltava vuoden ajasta riippumatta. Maakaatopaikkojen löytyminen on varsin haastava Helsingissä, mutta se ei ole kestävä perustelu liata kotivesiämme ja merenrantojamme.
– Me kaikki tiedämme, että mereen kaadettu jäte ja roskat kelluvat kaupunkilaisia vastaan viimeistään keväällä. Mereen joutunut jäte kuten mikromuovi ja raskasmetallit eivät häviä merestä ehkä koskaan, Sarkomaa toteaa tiedotteessa.
Ruotsissa Naturvårdsverket on kieltänyt lumen kaatamisen mereen tai järviin. Sarkomaan mukaan Ruotsissa siis likaantunut lumi luokitellaan jätteeksi.
Hän huomauttaa, että Kööpenhaminassa ja Oslossa kiellot perustuvat muun muassa lumen mukana kulkeutuvista haitta-aineista tehtyihin tutkimuksiin tai selvityksiin, kaadon aiheuttamaan roskaantumiseen.
Suomessa useat kaupungit kuten esimerkiksi Espoo, Turku, ja Oulu ovat kieltäneet lumen kaatamisen mereen ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla annetuissa ympäristönsuojelumääräyksissä.
Helsingissä erillistä kieltoa ei ympäristönsuojelumääräyksissä toistaiseksi ole ollut.
– Jos Turkukin on jo kieltänyt lumen ajon mereen, niin kyllä Helsingin on nyt viimeistään oltava Itämeren ystävä. Oulu on esimerkiksi ratkaissut asian kaavoittamalla lumenkaatopaikkoja.
– Voisimme ottaa muista kaupungeista oppia, jotta lumityömme toteutuisivat kestävästi, Sarkomaa toteaa.