Suomen itsenäisyyden juhlavuonna on hyvä katsoa niitä tekoja ja päätöksiä, jotka ovat tehneet meistä yhden menestyneimmistä kansakunnista. Kohdistan tässä katseeni vain sivistykseen ja osaamiseen, joka kiistatta on edelleen yksi keskeinen menestystekijämme.
Mitä virstanpylväitä nousee sivistyshistoriastamme? Merkittävin lienee laki oppivelvollisuudesta vuodelta 1921. Lakia kyllä vastustettiinkin mm. siksi, ettei koulutiloja ole riittävästi, eikä ole soveliasta antaa lapsia yhteiskunnan kasvatettavaksi. Ja tuleehan se aivan liian kalliiksi! Onneksi viisaat päättäjät olivat enemmistönä ja lopulta kaikki lapset saatiin kouluun – tosin vasta 1950-luvulla. Toimeenpano kesti siis melkein 30 vuotta, mutta kansakunnan tahto ja talkoovoimat auttoivat siinä.
Sota-aikana koululla oli merkittävä vakauttava vaikutus lasten kasvuolosuhteisiin. Heti sodan jälkeen vuonna 1948 kouluruokailu tuli ilmaiseksi kaikille, paitsi oppikouluissa siitä maksettiin. Aiemmin se oli ollut vähävaraisille usein maksutonta, mutta sosiaalisesta asemasta riippumaton ilmainen kouluruoka oli siihen aikaan maailmanluokan innovaatio.
Näinä ammatillisen reformin aikoina on hyvä muistuttaa, että ammatillisia oppilaitoksia syntyi 1950-luvulta lähtien paljolti ammattikuntien aloitteesta. Nuoria haluttiin kouluttaa työelämään ja parantaa työväen oloja koulutuksen avulla. Ammattikoulujen tehtävä olikin ammattiin opettamisen ohella tarjota opiskelijoille laaja sivistys ja kasvatus. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi ammatillinen koulutus muotoutui Suomessa paljolti juuri oppilaitosten tehtäväksi, eikä esimerkiksi nojautunut oppisopimukseen ja yrityksiin.
Yhdeksi virstanpylvääksi nostaisin myös yliopistokoulutuksen laajenemisen maakuntiin 1960-luvulla. 1950-luvun loppupuolelle asti Suomessa oli yliopistoja vain Helsingissä ja Turussa. Demokratian, elinvoiman ja tasavertaisempien koulutusmahdollisuuksien edistäjänä yliopistoilla oli iso rooli. Unohtaa ei sovi peruskoulu-uudistusta, joka jakoi myös vahvasti mielipiteitä. Peruskoulu kuitenkin lopulta yhdisti kansa- ja oppikoulun ja siirtyminen tapahtui pohjoisesta alkaen usean vuoden siirtymäajalla vuosina 1972–1977. Samalla oppivelvollisuus piteni nykyiseen yhdeksään vuoteen. Onko se riittävästi nykypäivänä?
Moni varmasti muistelee kaiholla tai kauhulla 1970-lukua teiniliiton ja koulujen politisoitumisen aikakautena. Itse nostaisin kuitenkin yhdeksi tärkeimmäksi loistavien PISA-tulosten taustatekijäksi sen, että opettajankoulutus siirrettiin opettajaseminaareista yliopistoon akateemiseksi tutkinnoksi. Maisteritasoiseen luokanopettajankoulutukseen siirryttiin vuonna 1979. Kiitos ja kunnia kaukonäköisille päättäjille tästäkin!
1980-luvun merkkipylväs on mielestäni vuosi 1985, jolloin kaikille alle kolmevuotiaille lapsille säädettiin subjektiivinen oikeus kunnalliseen päivähoitopaikkaan tai perheelle kotihoidontukeen. Kiistely aiheesta jatkuu taas tänäkin päivänä, kun Sipilän hallitus ensitöikseen päätti rajoittaa tätä oikeutta – tosin kotihoidontukeen ei edelleen haluta puuttua. Ehkäpä perhevapaauudistus tuo muutoksen?
1990-luvulla saimme tähän maahan ammattikorkeakoulut, jotka siitä saakka ovat olleet erilaisen kehittämisen ja muutosvoimien kohteena aina silti ketterästi jaloilleen pudoten. Ne ovat kestäneet noin 25 % resurssileikkaukset, mutta selviävätkö vielä kuntapäättäjien innosta lahjoittaa ammattikorkeakouluosakkeet yliopistojen ahnaaseen kitaan? Nähtäväksi jää.
Miten muistelevat tulevat sukupolvet 2000-luvun sivistystekoja? Koulutusleikkausten vuosikymmen? Vai aika, jolloin opettajien roolia ryhdyttiin purkamaan ja opettajien tehtäviä siirrettiin halvemmille tekijöille. Tämä on nyt valitettavan yleinen trendi kaikilla koulutusasteilla. Peruskoulussa avustajille, ammatillisessa ”taitovalmentajille”.
Itse toivoisin, että suomalaislapsille annettaisiin paras itsenäisyyslahja: Yli kolmivuotiaille lapsille oikeus maksuttomaan pedagogiseen varhaiskasvatukseen. Oikeus, joka ei riippuisi vanhempien tuloista tai työmarkkina-asemasta tai pikkusisaren syntymästä. Oikeus leikin kautta oppia ja kehittyä osana ikätovereiden ryhmää päivittäin muutaman tunnin. Vasta-argumentit ovat tismalleen samoja, joilla yleistä oppivelvollisuutta vastustettiin 1920-luvulla: Tilat ei riitä, kalliiksi tulee, eikä yhteiskunnan pidä kasvattaa lasta. Mutta onneksi on myös näkemyksellisiä päättäjiä, jotka katsovat tulevaisuuteen. Ehkä tämän toiveen toteuttamisessa ei mene edes 30 vuotta…
Mikä sinusta on seuraavan 100 vuoden kannalta merkittävin sivistysteko?
