Finnveran Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Vartiaisen mukaan Venäjän sodan vaikutukset näkyvät jo Pohjois-Suomessa.
– Matkailuyritykset ovat kertoneet meille, että isoja ryhmiä on perunut tulonsa päivien varoitusajalla, vaikka he eivät saa enää rahojaan matkasta takaisin. Syyksi peruutuksiin on kerrottu, että Natoon kuulumattomana Venäjän rajanaapurina Suomi ei tunnu matkustajille turvalliselle maalle. Tulijat ovat olleet sekä Euroopasta että Atlantin takaa, hän tviittaa.
Vartiainen toteaa olevan valitettavaa, että tunne menee nyt järjen edelle monen matkailijan arvioinnissa.
Hänen mielestään nyt olisi tärkeää pystyä viestimään, että Suomi on edelleen harvinaisen turvallinen maa matkailijalle.
– Voi olla, että tämä kevään osalta peruutuksia tulee vielä lisää, mutta nyt fokus on otettava seuraavan talvisesongin turvaamiseksi. Tässä on iso tehtävä Suomi-brändin kannalta. Jokainen voi miettiä itse sitä, että jos matkailija ei ole valmis ottamaan riskiä viikon vierailun osalta, miten kummassa saamme houkuteltua ulkomaisia investointeja Suomeen?
– Kuka haluisi laittaa miljoonia tuotantolaitokseen Suomessa, jos riskinä nähdään Venäjän hyökkäys? En mene neuvomaan miten ongelma voidaan ratkaista, mutta totean, että tästä voi muodostua meille iso ja pitkäkestoinen ongelma. Olemme vedenjakajalla, Vartiainen toteaa.
Venäjän sodan vaikutukset näkyvät jo Pohjois-Suomessa: matkailuyritykset ovat kertoneet meille, että isoja ryhmiä on perunut tulonsa päivien varoitusajalla, vaikka he eivät saa enää rahojaan matkasta takaisin.
Syyksi peruutuksiin on kerrottu…
— Pasi Vartiainen
(@VartiainenPasi) March 2, 2022