Yhdysvallat ilmoitti joulukuun alussa vetäytyvänsä keskimatkan ohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta kahden kuukauden kuluttua, ellei Venäjä ole siihen mennessä lopettanut sopimuksen rikkomista.
Venäjä puolestaan väittää sitkeästi noudattavansa kaikkia voimassa olevia ydinaseita koskevia sopimuksia. Väitteen toisti myös Venäjän suurlähettiläs Pavel Kuznetsov Paasikivi-Seurassa pitämässään puheessa viime viikon tiistaina.
Professori Stefan Forssin mukaan Venäjän väitteet ovat kuitenkin pelkkä kulissi.
– Vladimir Putin sanoi jo vuonna 2007, että INF-sopimus ei ole Venäjän intressissä, hän toteaa Svenska Dagbladetin julkaisemassa kirjoituksessaan.
Forss on ydinaseisiin ja asevalvontaan erikoistunut Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti sekä Suomen Sotatieteellisen Seuran ja Ruotsin kuninkaallisen sotatiedeakatemian jäsen.
Yhdysvallat ei hänen mukaansa ole missään vaiheessa virallisesti syyttänyt ballistisia ohjuksia ja risteilyohjuksia sisältävää Venäjän Iskander-järjestelmää INF-sopimuksen vastaiseksi, koska konkreettisia todisteita sen testaamisesta kielletyillä yli 500 kilometrin etäisyyksillä ei ole.
– Tämä ei kuitenkaan ole muuta kuin lainopillista INF-saivartelua. Sillä ei ole mitään tekemistä ohjusten todellisen suorituskyvyn kanssa, josta teknisfysikaalinen arviointi antaa aivan toisen tuloksen, Forss sanoo.
– Ballistinen ohjus kykenee lentämään 500–700 kilometriä ja risteilyohjus varovasti laskien 1[nbsp]000 – 1[nbsp]500 kilometriä. Suuremmat luvut ovat teoreettisia kantamia, pienemmät realistisia operatiivisia kantamia. Modernimmista versioista on ilmoitettu, ja niiden suorituskyky on vielä korkeampi.
Suomen lähialueilla Iskander-ohjuksia on tiettävästi sijoitettuina ainakin Kaliningradiin ja Pietarin eteläpuolelle Lugaan, mistä lentoaika Helsinkiin olisi Forssin mukaan vain muutamia minuutteja. Muutama päivä sitten kerrottiin Venäjän eteläisen sotilaspiirin siirtäneen Iskander-ohjusprikaatin vain 50 kilometrin päähän Ukrainan rajasta.
Ydinaseet ovat kiristyskeino
Professori Forss muistuttaa, että toisin kuin Yhdysvallat, Venäjä ei ole antanut kansainvälisen ydinsulkusopimuksen ratifioineille ydinaseettomille maille takuita olla uhkaamatta niitä ydinasein tai olla käyttämättä ydinaseita niitä vastaan.
– Venäjä on päinvastoin käyttänyt ydinasekorttia poliittisiin tarkoituksiin mitä omituisimmissa yhteyksissä. Tanskaa on uhattu suoraan ja Norjaa parlamentaarikkotasolla. Ruotsia vastaan toteutettiin simuloitu ydinasehyökkäys pitkänäperjantaina 2013, Forss toteaa.
– Putinin aikana Venäjä on panostanut massiivisesti ydinasejärjestelmiin ja toimillaan myös julistanut aiempien presidenttien taktisia ydinaseita koskeneet yksipuoliset sitoumukset pätemättömiksi. Kaikki Venäjän puolustushaarat on nykyään varustettu käymään ydinsotaa kaikilla tasoilla, hän jatkaa.
Marraskuun lopulla presidentti Putin oli Forssin mukaan vaatinut, että Venäjän puolustusteollisuuden on nopeutettava ohjusten ja muun sotamateriaalin tuotantoa. Tähän hankkeeseen on määrä panostaa noin 106 miljardia euroa vastaava summa seuraavien kolmen vuoden kuluessa.
– Ydinaseet ovat Venäjän ydinase-establishmentille, asevoimille ja valtiojohdolle ylpeyden lähde, professori Forss kiteyttää.