Turkki, Venäjä ja Valko-Venäjä ovat löytäneet keinon heikentää ja särkeä EU:n yhtenäisyyttä ja toimintakykyä. EU on hyväntahtoisesti laajentanut pakolaispolitiikkaansa Geneven 1952 pakolaiskonvention määräyksistä. Syntyneeseen aukolliseen ja epäselvään järjestelmään Turkki ja Venäjä ovat aiemmin iskeneet. Nyt sen tekee Valko-Venäjä saadakseen EU:n hyväksynnän demokratia- ja ihmisoikeusloukkauksilleen.
Otetaan kuviteltu hyytävä esimerkki.
Suomen 1 300 kilometriä pitkälle rajalle ilmestyy miljoona maastopukuista miestä maastoautoissa ja pesäpallomailat kädessä. He huutavat rajan yli: asylum. Rajavartiosto soittaa sisäministeri Maria Ohisalolle ja kysyy neuvoa, mitä nyt tehdään. Ohisalo luonnollisesti vastaa: ”Jokaisella on oikeus turvapaikkakäsittelyyn. Olkaa kohteliaita ja päästäkää heidät maahan ja kehottakaa ajamaan viranomaisen luokse, joka käsittelee hakemuksen pakolaisstatuksesta”. Miehet ajavat Helsinkiin ja menevät ministeriöihin ja mediataloihin ja kiittävät Suomea vieraanvaraisuudesta ja samalla kertovat, että heidän turvallisuutensa vaatii, että Suomen valtiojohto samalla vaihdetaan.
Onko Ohisalon neuvo ainoa oikea ihmisoikeuksien turvaamiseksi?
Suomen perustuslain 1. pykälä sanoo: ”Suomi on täysivaltainen tasavalta”. Se tarkoittaa, että Suomella on rajoilla merkitty alue, jota maan hallitus kykenee kontrolloimaan. Siksi Suomen rajoja turvaavat rajavartiosto ja puolustusvoimat. Rajan saa laillisesti ylittää vain ilmoitetuilla rajanylityspaikoilla ja täyttäen ne vaatimukset, joita Suomi valtiona tai hyväksymillään sopimuksilla Suomeen tuleville asettaa.
Suomi voi käyttää väkivaltaa estääkseen laittoman maahantulon Suomeen. Suomi voi myös rakentaa muurin, jos se katsoo sellaisen välttämättömäksi turvallisuutensa takaamiseksi. Näin on muun muassa Norja tehnyt itäisellä rajallaan.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on (N.D. ja N.T. v Espanja) hyväksynyt, että kaksi pakolaista voitiin heti palauttaa takaisin rajan yli, vaikka he olivat päässeet raja-aidan ylitse ja heidät oli heti sen jälkeen pidätetty. Tätä voitiin perustella sillä, että henkilöillä oli mahdollisuus ylittää raja rajanylityspisteessä.
Olennaista on myös se, että Geneven 1952 pakolaissopimus ei millään tavalla anna oikeutta päästä maahan. Se koskee vain jo maahan päässeitä henkilöitä ja turvaa pakolaisstatuksen saaneille, että heitä ei palauteta kotimaahansa, jossa heidän henkensä heihin kohdistuneen vainon vuoksi olisi vaarassa.
Kun vedotaan kansainvälisiin ihmisoikeuksiin, ministereiden viittaukset ovat olleet epämääräisiä ja poliittisesti tarkoitushakuisia. Usein niillä on jonkinlainen liittymäkohta EU:n maahanmuuttosäännöstöön, joka poikkeaa merkittävästi muiden demokraattisten maiden tavasta panna täytäntöön Geneven sopimuksen velvoitteita. EU mm. edellyttää, että rajanylityspisteissä aktiivisesti neuvotaan pakolaisaseman hankkimisesta.
Olisiko sitten mahdollista jättää pakolaishakemus tutkimatta ja palauttaa henkilö rajalta suoraan takaisin?
Tällaiselle menettelylle Geneven sopimus ei aseta esteitä. EU-direktiivi jo nyt mahdollistaa sen, että pakolaishakemusta ei tutkita, jos henkilön kansalaisuus on ns. turvallisessa maassa. Näin hänet voidaan palauttaa kotimaahansa. EU:n pitäisikin ottaa käyttöön laaja turvallisten maiden luettelo. Siihen toki eivät kuuluisi Irak tai Syyria.
Mielenkiintoinen on USA:n ja Kanadan maarajasopimus. Sen mukaan pakolaisstatushakemuksia maasta toiseen liikuttaessa ei oteta vastaan. Sopimus on ollut erittäin tehokas. Ottaen myös huomioon kummankin maan hyvä ihmisoikeustilanne, ei ole uskottavaa, että jollakin on tarve hakea pakolaisasemaa toisessa maassa. Hakemuksissa kysymys olisi järjestelmän väärinkäyttämisestä ja tosiasiallisesti työluvan saamisesta toisessa maassa.
Hyvä kysymys onkin, onko pakolaisella oikeus minkä tahansa maan valintaan elämänsä turvaamiseksi. Jos tavoitteena on elämän suojelu, varmaankin riittävää on pakolaisaseman hakeminen jossakin lähialueen maassa. Jos sen sijaan tarkoituksena on viisumimääräysten kiertäminen, silloin maan valintaoikeus on henkilölle tärkeä.
Valko-Venäjä on turvallinen maa niille, jotka ovat ostaneet Euroopan turistimatkan Minskin kautta ja jotka eivät ilmaise poliittisia mielipiteitä. Valko-Venäjän oppositiolle se ei ole turvallinen. Mielenkiintoista olisikin miettiä, voisiko EU julistaa Valko-Venäjän pakolaispolitiikassa turvalliseksi maaksi kaikille muille kuin Valko-Venäjän omille kansalaisille.
Hyviin perusarvoihin kuuluu inhimillisyys. Hädässä olevia on autettava. Mutta jokaisella yksilöllä on myös vastuu itsestään. Kukaan ei saa tietoisesti asettaa itseään eikä erityisesti lapsiaan hädänalaiseen asemaan.
Valko-Venäjän vaikuttamisyritys perustuu siihen, että se kykenee pitämään hengissä ajatuksen siitä, että Minskin kautta pääsee asumaan EU-alueelle. Niin kauan kuin tuo unelma elää, me näemme hädänlaisia maahanmuuttajia, joista tuskin kenelläkään on edellytyksiä saada pakolaisstatusta. Siksi Puolan on estettävä laiton vaellus rajan ylitse. Tässä kaikkien jäsenmaiden on sitä horjumatta tuettava. Muunlaiset signaalit vain lisäävät rajan maahanmuuttajajoukkoa ja samalla hädänalaisten ihmisten määrää. Raja voidaan pitää tiiviinä, jos EU niin haluaa.
