Suvi-Anne Siimes. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Suvi-Anne Siimes: Moni asia petti pääministerin aamiaiskohussa

Entinen ministeri sanoo, että kriisiviestintä ja tilannetaju pettivät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työeläkevakuuttajien toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes arvioi, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) aamiaiskohun käsittelyssä ovat pettäneet useat hallinnon osa-alueet.

– Surullista, että toiminta on pettänyt joka kohdassa joko kriisiviestinnän, tilannetajun tai tilanteen tulkinnan osalta. Ei hyvä, Siimes kirjoittaa Twitterissä.

Siimes on entinen kansanedustaja, ministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja. Hän katsoo, että tapaus sisältää kolme ulottuvuutta, joista ensimmäinen on juridis-hallinnollinen ja se koskee valtioneuvoston kansliaa. Toinen on viestinnällinen, ja se koskee valtioneuvoston kansliaa, pääministeriä itseään sekä tämän avustajia. Kolmas ulottuvuus on eettinen, ja se koskee vain pääministeriä.

– Tilanteen poliittinen hyväksikäyttö toki vielä ihan oma ulottuvuutensa. Mutta sille ei olisi tullut tilaa, jos edellä mainitut olisivat olleet edes jotenkin asiallisessa kunnossa, Siimes toteaa.

Iltalehti kertoi viime viikolla, että Marinille on maksettu valtion varoista aamiaistarvikkeita 300 eurolla. Valtioneuvoston kanslian mukaan pääministerillä on tähän oikeus, ja se katsoo, että aamiainen kuuluu verovapaaseen asuntoetuun. Verottaja katsoo, että kanslian pitää ilmoittaa aamiainen verottajalle.

Poliisi tekee parhaillaan esiselvitystä, onko asiassa syytä epäillä virka- tai muuta rikosta. Poliisi on saanut asiasta tutkintapyynnön, joka velvoittaa tekemään esiselvityksen.

Viikonloppuna Iltalehti paljasti, että ateriaetu onkin ollut 850 euroa. Lisäksi sunnuntai-iltana sosiaalisessa mediassa alkoi liikkua huhu, että Marin olisi maksattanut elokuiset häänsä valtiolla. Marin kiisti tämän maanantaina, kuten hän oli kiistänyt asian myös viime vuonna.

Siimeksen tavoin myös entinen SDP:n kansanedustaja ja nykyinen Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner on kiinnittänyt huomiota siihen, millä tavoin Marinin ja tämän perheen nauttimien aamiaisten maksatus- ja verotuskäytännöistä on viestitetty.

– Tällä vuosituhannella pääministeri on usein joutunut ahdinkoon julkisuuden kanssa. Syy on usein sama: yritys manipuloida julkisuutta ja toimittajien kokeminen vihollisiksi. En tiedä miten monta kertaa tämä pitää käydä läpi, ennen kuin joku kokeilee uutta strategiaa: avoimuutta, Jungner kirjoittaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)