Moskova on laukonut viime aikoina kovia vaatimuksia lännelle ja kiihdyttänyt jyrkkää retoriikkaa Ukrainan suuntaan. Sanoja on ryyditetty, jos ei teoilla niin ainakin niiden uhalla. Venäjä on koonnut viime kuukausina runsaasti joukkoja Ukrainan lähelle ja kasvattanut sotilaallista läsnäoloaan Valko-Venäjällä.
Mutta mihin Kreml nyt oikein pyrkii?
– Ainakin informaatiotilan hallintaan. Kiihdyttämään kriisitunnelmaa pisteeseen, jossa sen pelkkä vaatimuslista alkaa tuntumaan jo tapahtuneelta tosiasialta, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola pohtii Twitterissä.
Hän toteaakin, että ”tätä ansaa olisi syytä välttää”.
– Ei Venäjä ole asemassa, jossa sen etupiirijulistus toimisi, Aaltola sanoo.
Etupiirikeskustelu on palannut Eurooppaan Venäjän Nato-esitysten myötä.
Venäjän presidentti Vladimir Putin toisti tiistaina vaatimuksen Naton laajenemisen pysäyttämisestä ja ”Venäjää uhkaaviin” asejärjestelmiin liittyvistä turvatakuista keskustelussaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön, Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ja tiettävästi myös Britannian pääministeri Boris Johnsonin kanssa. Putin on vaatinut, että asia tulisi käsitellä välittömästi.
Samaa on sanonut myös Venäjän varaulkoministeri Sergei Rjabkov. Ministeri on varoittanut Venäjän reagoivan ”sotilaallisesti ja sotilasteknisesti”, mikäli vaatimuksiin ei vastata.
Tutkijat ovat ilmaisseet huolensa siitä, mihin tilanne voi johtaa. Venäjän arvioidaan kaventaneen diplomaattisen liikkumavaransa lähes olemattomiin esittämällä mahdottomia vaatimuksia.
Amerikkalaisen RAND Corporation -ajatushautomon vanhempi tutkija, Venäjän-tuntija Samuel Charap totesi tiistaina Vladimir Putin ajaneen itsensä nurkkaan ja jättäneen Venäjälle varsin vähän tilaa kompromisseille.
– Miten tällainen diplomaattinen liike voi päättyä muuhun kuin tappioon? Ja tässä tapauksessa asiat todennäköisesti menevät huonompaan suuntaan. Tämä ei lupaa hyvää, Charap arvioi.
Mihin Venäjä pyrkii? Ainakin informaatiotilan hallintaan. Kiihdyttämään kriisitunnelmaa pisteeseen, jossa sen pelkkä vaatimuslista alkaa tuntumaan jo tapahtuneelta tosiasialta. Tätä ansaa olisi syytä välttää. Ei Venäjä ole asemassa, jossa sen etupiirijulistus toimisi.
— Mika Aaltola (@MikaAaltola) December 16, 2021