Eläköön automaatit – piuhat poikki tai muuten vain rahat kateissa

Käteisautomaatit ja maksupäätelaitteet aiheuttavat silloin tällöin huolta kuluttajissa. Rikollisten asentelemien luvattomien lukulaiteiden lisäksi riesana voivat olla käyttökatkokset tai rahojen jääminen laitteen uumeniin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Heinäkuun lopulla esimerkiksi Linnamäellä alkoi lapsiperheiden päivä Iltalehden mukaan kireissä tunnelmissa, kun maksupäätelaitteet lakkasivat toimimasta koko huvipuistossa. Huvipuiston alueella oli käytettävissä vain yksi käteisautomaatti, jossa jonot kasvoivat pitkiksi.

Huvipuiston toimitusjohtaja Risto Räikkönen kertoi lehdelle, että nettiyhteydet eivät toimineet. Vika huomattiin jo kuudelta aamulla.

Tänään tiistaina Yle kertoi tapauksesta, jossa käteisautomaattiasiakas on yrittänyt kaikin keinoin saada automaatilla menettämänsä rahat takaisin.

Asiakas yritti nostaa Vantaalla 60 euroa Ottopisteestä. Automaatti antoi hänelle kortin takaisin ja kuitin, mutta ei rahoja.

Asiakkaalla on rahanmenetykselle silminnäkijäkin, ja hän on tehnyt siitä tutkintapyynnön poliisille. Ottopisteitä hallinnoivan Automatian mukaan automaatti on kuitenkin toiminut virheettä, eikä rahoja palauteta.

Automatia päättää rahanpalautuksista elektronisiin ja optisiin sensoreihin perustuvaan seurantajärjestelmän perusteella.

Laitteet linjayhteydessä järjestelmään

Otto-verkkosivujen mukaan Ottopisteet ovat online-linjayhteydessä Automatian Otto.-tietojärjestelmään, josta muodostetaan linjayhteys asiakkaan tilipankkiin.

Kun asiakkaan kortti ja tunnusluku on tarkistettu, haetaan tarvittavat tilitiedot tilipankista. Jos kyseessä on käteisnosto, tehdään pankissa samalla asiakkaan tilille kirjaus, jolla vähennetään tilin saldoa.

Tämän jälkeen Ottopiste jakaa asiakkaalle setelit ja tulostaa pyydetyt tapahtumatiedot kuitille.

Ottopisteinä toimii amerikkalaisen NCR:n ja saksalaisen Wincorin laitteita. Laitemalleja on käytössä useita, ja niitä vaihdetaan moderneihin 100–200 laitteen vuosivauhdilla.

Automaattien sovellusohjelmiston ja sirukortinlukijat on toimittanut NCR-automaatteja maahantuova Fujitsu Services. Automaattien taustajärjestelmän on rakentanut suomalainen Tieto.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)