Presidentti Sauli Niinistöä haastateltiin maanantaina CNN:n Amanpour-ohjelmassa. Koko haastattelu on näkyvillä alla. Haastattelua on seuraavassa käännetty karkeasti englannista.
Presidentti aloitti toteamalla, että Venäjän ohjusisku Ukrainan Javoriviin lähelle Puolan rajaa oli yleiskuvankin vuoksi pelottava.
CNN:n haastattelu keskittyi paljon Venäjän presidentti Vladimir Putiniin ja Sauli Niinistön viimeviikkoiseen puheluun hänen kanssaan.
Niinistö sanoi uskovansa, että Putin ymmärtää suuren riskin, jonka hän ottaisi iskemällä Nato-maiden puolelle. Niinistöltä kysyttiin, uskooko hän Putinin rikkovan tuon rajan. Vastaus oli ”en”.
Presidentti Sauli Niinistö arveli neuvotteluissa sotaa käyvien välillä oltavan kaukana tuloksista, ”vaikka meillä on joitain myönteisiä signaaleja”. Tässä kohtaa hän kertoi jo aiemmin uutisoiduista Venäjän listan muuttuneista vaatimuksista.
Sauli Niinistön mukaan Vladimir Putin haluaa tunnustuksen siitä, että Krimin niemimaa on osa Venäjää. Donbassiin Putin haluaa Niinistön mukaan koko sen alueen, ei vain nykyisiä ”kansantasavaltojen” alueita. Lisäksi Venäjä vaatii Ukrainan puolueettomuutta, jonka kohdalla Ukrainan presidentti jo totesi jonkinlaista lievennystä maan kantaan. Juontaja kysyi Ukrainan demilitarisoinnista.
– No, itse asiassa Putin sanoi että se on tapahtumassa. Ja se on. Tarkoitan sotaa, Sauli Niinistö sanoi.
Hänen mukaansa venäläiset tuntuvat ajattelevan asian olevan ”de facto” näin.
Presidentiltä kysyttiin hänen tuntemuksiaan Vladimir Putinista. Niinistö kertoi jo joulukuussa todenneensa, että Putin kuulosti hyvin päättäväiseltä ”ja se jatkui myös keskusteluissani (viime viikolla)”.
– Mutta oli yksi elementti jonka huomasin. …Ensimmäistä kertaa hän lopetti keskusteluni sanomalla, että on käytettävissä koko ajan. Voimmeko päätellä siitä jotain? Hän haluaa jatkaa keskusteluja, Sauli Niinistö kuvaili.
– Se voi olla taktista, mutta voi olla myös, että hän tuntee todellista halua kontakteihin ja keskusteluun.
Juontaja Christiane Amanpour kysyi, mitä Vladimir Putin haluaa, vihaako hän Ukrainaa ja haluaako hän rangaista maata.
– Nyt tämä näyttää enemmän ja enemmän Ukraina-kysymykseltä. Hän ei ole puhunut vaatimuksista koskien Natoa ja USA:ta viime aikoina, mutta yksi asia on hyvin selvä minulle. Hän haluaa puhua suoraan Washingtonille, koska se korottaa häntä, Niinistö sanoi.
– Hän on hyvin katkera. Ja hänellä on vihaa sisällään. Jotenkin hän alkaa puhua Äiti Venäjästä ja Ukrainasta sen osana. Jotenkin hän on tehnyt mission itselleen Äiti Venäjästä. Se on myös tekosyy.
Presidentin mukaan Putin syytti ukrainalaisia teoista Donbassissa. Niinistö sanoi vastanneensa ”mutta sinä käyt sotaa Ukrainassa. Ihmisiä Kiovassa, Mariupolissa, Harkovassa tapetaan eikä heillä ole mitään tekemistä sinun Donbassisi kanssa”.
– Mutta hän ei oikeastaan vastannut siihen.
Myöhemmin juontaja kysyi tuhosta puhuttaessa, onko Sauli Niinistö kysynyt Vladimir Putinilta, ottaisiko tämä ”lopullisen eskaloituneen askeleen”.
– Hän vain toisti, että hirvittäviä asioita tapahtuisi. Sanoin eikö hän näe että paine tavallisten ihmisten taholta kasvaa koko ajan, ei ole enää kyse vain siitä että Venäjän maine on mennyt, mutta nyt he ovat vielä huolestuneempia siitä mitä tapahtuu ihmisille joita tapetaan. Ja etkö näe sitä?
– No, sitten hän sanoi, että ”jos Nato-maat ryhtyvät toimiin, hirvittäviä asioita tulee tapahtumaan (so terrible things will happen)”, Sauli Niinistö kertoi.
Juontaja kysyi, onko presidentti peloissaan.
– Ei, en ole peloissani. Eivätkä suomalaiset ole peloissaan. Mutta, varmuudella, me olemme täysin hereillä.
Niinistö kuvaili Putinin olevan toisaalta taistelija, mutta toisaalta ortodoksisen kirkon ja Äiti Venäjä -ajattelun olevan hänelle läheisiä.
– Voisin sanoa että hän saattaa kunnioittaa ja rakastaa Äiti Venäjää jopa enemmän kuin omaa äitiään. Ehkä se on tekosyy, vain oikeutus sille mitä hän tekee.
Presidentti ei osannut vastata kysymykseen, ajatteleeko hän Putinin olevan ajettu nurkkaan.
– Hyvin vaikea arvioida. Hyvin vaikea. Hän on tällä hetkellä hyvin päättäväinen.
Putin is clearly making a nuclear threat, says Finnish President @niinisto. “I’m not scared,” he tells me, “but surely we are fully awake.” pic.twitter.com/B8EgBJxMaI
— Christiane Amanpour (@amanpour) March 14, 2022