Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt periä takaisin valtion avustuksia tuettuja lomia järjestävältä Solaris-lomat ry:ltä. Kyse on yhteensä 3,2 miljoonan euron suuruisilla avustuksilla hankituista lomajaksoista. Rahat on maksettu Veikkaus-varoista. Lomalaisten omavastuukorvauksien jälkeen käytettyjä avustuksia oli runsaat 2,5 miljoonaa euroa. STM katsoo kohtuullisuusperiaatteen mukaisesti, että yhdistyksen tulisi maksaa takaisin 10 prosenttia lomajaksoihin käytetyn avustuksen määrästä. Takaisinperittävä avustus korkoineen on siten noin 254[nbsp]000 euroa.
Asiasta uutisoivan Talouselämän mukaan hotelli- ja lomapalveluita tarjoavat yhtiöt vaativat valituksissaan markkinaoikeutta kumoamaan Solaris-lomien hankintapäätöksen sosiaaliperusteisten lomien hankinnasta vuodelle 2017. Oikeuden ratkaisussa katsottiin, että Solaris-lomat ry toimi kilpailutuksissaan hankintalain vastaisesti. TE:n valituksen kohteena olevaan hankintakilpailuun osallistui kolme Solaris-lomien omaa tytäryhtiötä. Niiden toimitusjohtajana toimi niin ikään Solaris-lomien toiminnanjohtajana tuolloin toiminut Leena Kolsi.
Markkinaoikeuden mukaan Solaris-lomat on hankintapäätöksellään valinnut toteutettavaan puitejärjestelyyn vähintään yhden kolmesta tytäryhtiöstään jokaisen sellaisen valitusten kohteena olevan lomatuotteen osalta, josta tytäryhtiöt ovat tehneet tarjoukset.
Solaris-lomat on vaatinut oikaisua päätökseen. Yhdistyksen nykyinen toiminnanjohtaja Aino Majava kertoo TE:lle Solaris-lomien keskeyttäneen ostot välittömästi markkinaoikeuden ratkaisun jälkeen ja korjanneen virheen uudella hankinnalla. Majavan mukaan yhdistys on noudattanut ohjeita ja tehnyt parhaansa noudattaakseen lakia.
Kaikkiaan Solaris-lomat ry on saanut Veikkauksen tukivaroja vuodesta 2017 liki 9 miljoonaa euroa.
TE toteaa, että Solaris-lomilla on yhteyksiä vasemmistoliittoon. Yhdistyksen ex-toiminnanjohtaja Kolsi on vasemmistoliiton entinen jäsen. Kolsin jälkeen toiminnanjohtajaksi nousi entisen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas.) erityisavustajana toiminut nykyinen vasemmistoliiton kansanedustaja Jussi Saramo. Saramo on istunut myös Veikkauksen hallituksessa.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen. Hän oli Helsingin vasemmistoliiton mukaan ainakin vielä vuonna 2017 puolueen jäsen. Hallituksessa istuvat myös muun muassa entinen vasemmistoliiton eduskuntaryhmän eduskuntasihteeri Jan Koskimies, vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri ja vasemmistoliiton pää-äänenkannattajan Kansan Uutisten päätoimittaja Sirpa Puhakka, Paavo Arhinmäen eduskunta-avustajana ja vasemmistonuorten pääsihteerinä toiminut SEL:n viestintäpäällikkö Karoliina Öystilä sekä vasemmistonuorten toimintaa rahoittaneen Hebe-säätiön asiamies Heikki Niinimäki.