Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinosen mukaan Suomen lakia on pikaisesti muutettava siten, että terroristijärjestö Isisin riveihin lähteneiden taistelijoiden paluu Suomeen ei olisi enää jatkossa mahdollista.
Isisin joukoissa Syyriassa ja Irakissa on taistellut yli 40 000 ulkomaalaista Vähintään 80 henkilön tiedetään lähteneen Suomesta vierastaistelijoiksi.
– Britanniassa on jo käytössä laki kansalaisuuden menettämisestä. Laki antaa siellä mahdollisuuden ottaa pois kaksoiskansalaisuus ”yhteisen hyvän nimissä”. Tällainen mahdollisuus tarvitaan meillekin, ja turvallisuuden pitää mennä tässä kaiken muun edelle, vaatii eduskunnan puolustusvaliokunnassa ja hallinto- ja turvallisuusjaostossa toimiva Heinonen.
Hän muistuttaa, että ”Isis-morsiameksi” vuonna 2015 lähtenyt nuori nainen menetti hiljattain Britannian kansalaisuuden. Ruotsi ei myöskään auta terroristijärjestön riveihin lähteneitä kansalaisiaan.
– Osa Suomesta lähteneistä on kuollut taisteluissa ja joitain on jo palannut Suomeen. Palaajien määrän uskotaan kuitenkin nousevan, kun Isisin alue on pienentynyt Syyriassa, Heinonen sanoo.
– Tämä luo toteutuessaan todellisen korkean turvallisuusriskin maahamme. Palaavat pitää ottaa kiinni ja varmistaa, että saamme lain turvallisuuden kannalta kuntoon ja heidät palautettua lähtömaihinsa.
Suomesta vieraistaistelijoiksi lähteneiden määrä saattaa Heinosen mukaan olla tiedettyä suurempi.
– Kaikkia Syyriaan ja Irakiin matkustaneita ei välttämättä ole pystytty varmistamaan, hän sanoo.
– Lähtijöiden joukossa on sekä miehiä että naisia lapsineenkin. Suojelupoliisikin on todennut, että palatessaan he voivat olla uhka turvallisuudellemme. Lakiin pitää saada pykälä kansalaisuuden menettämisestä ja varmistaa, että palaamaan pääsevät eivät pääse olemaan vapaana. Uhka täytyy ottaa nyt vakavasti.